maanantai 29. maaliskuuta 2010

Vallihauta kuntoon - Turun linna


Turun linna rakennettiin kalliosaarelle, mutta maa kohosi runsaassa kahdessasadassa vuodessa niin paljon, että linnaan pääsi tulemaan kuivin jaloin, mikäli ei sattunut sateinen vuodenaika. Niin ja mikäli vallihautojen sillat olivat laskettuina alas. Vallihaudaudat oli rakennettu savikkoiseen maaperään puolustusvarustuksesksi 1500-luvulla ja siltoja oli yhteensä neljä. Kun vallihautojen ja linnan ympärillä oli vielä vallit, eivät jalkaväkijoukot ja ratsujoukot kovin helposti päässeet linna-alueelle.

Linnan pohjoispuoella Lnnankadun kohdalla on ollut laiturirakennelma, johon on liittynyt hevoskierto tavaroitten nostamista varten. Sen puinen kiertoakseli on näytteillä esilinnan pyöreän tornin arkeologisessa näyttelyssä.

Yksi vallihaudoista on edelleen nähtävissä ja siellä möyrii nyt kaivinkone syventäen, tasoittaen ja puhdistaen vallihautaa. Vallihaudasta tulee jälleen linnan edustan kaunistus. Kesällä siellä lainehtii puhdas vesi, toivottaavasti. Roskis on linnan portinpielessä, mutta kuinka helposti roskat singahtavatkaan sillan kaiteen yli veteen.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Kiipeilijät



Kissamme Mustapippuri ja Viiru täyttävät pian 7 kk. Pippuri on edelleen musta, mutta Viiru on saanut turkkuunsa läikehtivää loimua. Viirun suosikkileluja ovat vihreä tupsu ja mehupillit, joita se noutaa leikkikaverille koirien tapaan. Molemmat ovat taitavia kiipeilijöitä ja viihtyvätkin leikkiessään katon rajassa. Kissahotellit ovat edelleen ahkerassa käytössä ja ihme kyllä ne ovat kestäneet rajun käytön. Ernesti, joka muutti pois meiltä, sai tuhotuksi hotellinsa muutamassa viikossa. Veljekset ovat olleet sisäkissoina, mutta äitikissa kulkee retkillään.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Isac Behmin vaakuna


Turun linnan päälinnassa on huone, joka on saanut nimen Kirjurintupa. Huoneen seinällä on Isak Behmin vaakuna ja vuosiluku (15)97. Mitä tapahtui Turun linnassa tuona vuonna?

Klaus Fleming oli saanut nujerretuksi Santavuoren taistelussa Kaarle herttuaa kannattavat talonpojat. Padasjoellakin taisteltiin.

Kun Fleming yllättäen kuoli, asetelmat muuttuivat. Kaarle herttua nousi maihin Ispoisten Ruskeakalliolla ja piiritti joukkoineen Turun linnan. Varusväki ei pistänyt hanttiin ja linna antautui. Daniel Hjurt saattoi olla lietsomassa kapinahenkeä.

Isak Behmistä tuli Kaarle herttuan kansliakirjuri vuonna 1597. Liittyykö vaakunan piirtäminen kirjurintuvan seinälle tähän valintaan ja työskentelikö Behm linnassa?

Nuijasodan johtajia tuotiin vankeina Turun linnaan. Jaakko Ilkka oli onnistunut pakenemaan vankisellistään edellisenä vuonna, mutta huonostihan siinä sitten miehelle kävi, kun joutui 1597 Isoonkyröön mestattavaksi.

Tapasiko Isak Behm Daniel Hjortin tuolloin linnassa? Viisi vuotta myöhemmin hän oli Ruijan ja Jäämeren komissaarin tehtävissä keräämässä veroja merilappalaisilta. Kumppanina oli Daniel Hjort. Löysin tietoja mm. Ahti Paulaharjun teoksesta Oulun linna.

Sotahistoria täytti kouluajan historian kirjat. Sama ahdistava olo tulee tänäkin päivänä sodista lukiessa. Hirveää lahtaamista oli Sigismundin kannattajan Klaus Flemingin ja Kustaa Vaasan nuorimman pojan Kaarle herttuan toiminta. Pyövelille riitti töitä.

Kirjurintuvan toinen vaakuna on vielä kysymysmerkki.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Myllysilta 2 - muutin mieltäni


Ei silta romahtanut, mutta sillan kautta ei voi ylittää jokea eikä kuka vain voi siltaa alittaakaan. Luulin, että Myllysilta tunnelin jatkeena on välttämötön, mutta ei se taida ollakaan. Liikenne ei mennyt sekaisin.

Siis säilyttäkäämme silta kulttuuripääkaupunkivuoden yli. Sehän on valmis esiintymislava, joka pääsee vuoropuheluun Teattterisillan kanssa. Nyt vain siltaa tuunaamaan. Siitä voi tehdä vaikka tulta syöksevän lohikäärmeen. Kyllä kai Myllysilta saadaan tuetuksi niin, että se kestää kohtuullsen painon. Ei sitä enää tarvitse koeponnistaa tydessä hiekkalastissa olevilla kuorma-autoilla.

Tämän ovat jo luultavasti keksineet kaikki Aurajoen rantamilla kulkeneet, mutta kirjoitinpa nyt kuitenkin. Ensi viikolla kirjoitan jutun vuodesta 1597.

Lisäys: Kävin aprillipäivänä kuvaamassa sillan. En ollut siellä kameroineni yksin, vaan väkeä oli niin, että sillan läntisellä puolella oli suorastaan kansainvälinen tunnelma. Tuntemattomatkin juttelivat keskenään. Hyvä Turku!

torstai 18. maaliskuuta 2010

Postikortit 6 - Martta Wendelin



Aina istui ikkunoissa,
Keikkui keskilattioilla,...
Kalevala 24: 113-116

Tuomikko tuvan takana,
Katajikko kaivotiellä,...
Kalevala 24: 471-476.

Noin sanoi minun isäni,
Noin sanon minä itseki:...
Kalevala 30: 465-470

Kasvatteli kaunoistansa,
Kullaista omenuttansa,...
Kalevala 50: 342-346

Postikortit 1-6 -bloggauksissani taitavat olla kaikki Wendelinin Kalevala kortit, jotka ovat tulleet korttilaatikoihini. Kortit eivät kuulu samaan sarjaan, vaan joissakin korteissa lukee Sarja VII ja toisissa Sarja VIII. Joihikin on pistetty kuin leimasimella hinta 7:-. Muutamiin on paienttu postimerkki postimaksu maksettu-malliin. Silloin postimerkin paikalla on keltainen tähkäkoristeinen suorakulmio ja siinä lukee Suomi Finland Kultatähkä Guldaxet, keskellä pyöreä harmaa kuva ja kolmio. (Tuli mieleen, että kouluajan Ruotsin kielen keskeisessä sanastossa oli "strida axt - täyteläiset tähkäpäät".)
Sarjassa VII on tähkälogo, rahaa kerätään kodittomien tuberkuloositoipilaiden työhuoltolaa varten. VIII:ssa on jo tutumpi merkki ja siinä kerätään varoja kodittomien keuhkotaudista toipuvien naisten huoltotyökodin hyväksi.

Postikortit 5 - Martta Wendelin


Lampaat meni mäkeä,
Vuonat vuoren kukkulata;
Kalevala 50: 40-54.

En minä mitänä voine,
Kun ei Luojani luvanne.
Kalevala 45: 329-332

Lepy, lehto, kostu, korpi,
Lempeä, salo sininen!
Kalevala 32: 487-488

Kanna korvo kaunihisti
Kuleta korennon päässä!
Kalevala 23: 305-308.

Niin sen piukki pirran ääni,
Kuin käki mäellä kukkui; ...
Kalevala 24: 35-40

lauantai 13. maaliskuuta 2010

En säilytä, säilytän


Edelleen mullin mallin oleva "uusi" työhuoneeni on täydentynyt kirjahyllyillä, joten olen saanut paikan kansioille ja muistivihkoille, joiden huomaan olevan osittain roskiskamaa. Olen säästänyt kalentereita kymmenien vuosien ajalta, mutta nyt ne ovat kulkeneet tiensä loppuun. Joitakin tärkeitä päivänmääriä kirjaan muistiin. Mikä osa Turun linnasta milloinkin peruskorjattaessa valmistui. Milloin oli ihan eka Narrin kierros, milloin Musiikkijuhlien oopperat pyörähtivät käyntiin, milloin on ollut näyttelyn avajaisia, milloin kukin tyylihuone on valmistunut, milloin linnan Bryggman sali otettiin käyttöön. Tammikuisista Ritaripäivistä on tullut perinne. Keskiaikateema yhdistää koko kaupungin. Jos on ollut oikein kiirettä työssä, sillä kohtaa on kalenteri ihan tyhjä ja ajankohtaan liittyvät dokument löytyvät muualta. Viralliset paperit ovat arkistoissa. Kollegoilleni ja minulle sattui Turun museoissa vaihe, jolloin kaikkialla rakennettiin, peruskorjattiin, avatiin uusia näyttelyitä, museoitakin.

Viikon päästä alkaa Tatu ja Patu-näyttelyn purku. Jotenkin haikeaa, sillä se ehtii olla Isossa linnantuvassa alle neljä kuukautta. Ensimmäiseksi nuoret miehet kantavat saunan seinähirret ulos, legolinnan saa uuden paikan ja sitten vitriineissä olevat esineet palautetaan kokoelmiin ja lainatut esineet omistajilleen.

Turun linnan perusnäyttelyitten rakentamisessa on se hyvä puoli, että näyttelyt ovat pystyssä sukupolven, ehostettuna vielä kauemmin. Jotkut saattavat siitä huolestua. Haluaisin osan viime vuosikymmeninä valmistuneista näyttelyistä purkaa, mutta enimmälle osalle näyttelyistä antaisin uuden elämän. Niin että museovieraskin sen huomaa. Ja tulee uudelleen.

Suomentamatonta runoutta?

Luin nuoruudessani runoja enemmän kuin romaaneja, ajoittain enemmän kuin läksyjä. Saapuvan kevään innoittamana päätin palata Florbela Espancan runouteen, mutta eihän hänen runojaan löydy mistään. Niitä ei ole edes suomennettu! En osaa portugalia enkä muistaakseni osannut nuorenakaan.
Kuinka se on mahdollista? Joku haikea säe on jäänyt mieleen. Tässä esimerkkejä:

"Älä sano minulle hyvästi, oi varjo, ystäväni
hidasta askeleesi"
...
"Odota, odota, oi rakastettu varjoni
Katso
jälkeeni ei jää mitään"

...

"Emmekä koskaan enää tapaa tässä maailmassa"

Oikeastaan etsin runoa Muurin takaa. Siinä oli kohta:

"Kaiku kantautuu seinistä,
nostaa entiset jo kuolleet sanat haudoistaan."

torstai 11. maaliskuuta 2010

Äiskän kanssa samassa lehdessä


Vaarojen Sanomat on Juuan ja Kolin alueen paikallislehti. Eräänä päivänä päätoimittaja Hanna Jartti soitti ja pyysi juttua Vieraskynä-palstalle. Olin päivää aikaisemmin kirjoittanut Kirsti Ellilän kirjoittajakurssille tarinan ja pistin sen hätäpäissäni menemään lehden toimitukseen, kun ei ollut aikaa uusiin muisteloihin.

Vaarojen Sanomien numero 10/2010 tuli tänään postilaatikkoon. Lehdessä oli sotaveteraaniaiheinen juttu ja siinä maininta, että presidentti Tarja Halonen on myöntänyt äiskälleni Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan mitalin. Kuvassa äiti istuu kunniakirja sylissä, ruusu poikittain polvien päällä.

Salme Kotivuori: Talviurheilua 1950-luvun puolivälissä

Pienen tytön posket punoittivat. Äiti oli koettanut otsaa ja epäillyt, että nyt se sitten tuli se aasialainen. Ei tytössä mitään vikaa ollut, puuronsakin hän söi tavallista vikkelämmin. Eikä pukemisen kanssa ollut niitä tavanomaisia vastalauseita, kun toppatakin alle piti laittaa ylimääräinen villatakki, se jota isoveli nimitti pässinpökkimäksi.



Pieni tyttö otti sukset seinustalta. Hän tiesi, että koululaiset tulisivat ihan pian, joten hän asettautui ladun viereen. Oli sen verran pakkasta, että henki höyrysi. Tyttö kulutti aikaa yrittämällä tehdä savurenkaita niin kuin Oiva-eno polttaessaan tupakkaa. Jo sieltä tuli remuava joukko tyttöjä koululaukkujen nahkahihnat viritettynä viistosti rinnan yli.

Koululaiset pysähtyivät pienen tytön kohdalle ja sanoivat, ettet uskalla vieläkään. Tyttö sanoi, uskallanpas, olen laskenut mäestä jo monta kertaa. Sen voi todistaa isoveli ja vaikka kuka.

”Menin mäkeen ja sitten laskin poikien perässä, laskin monta kertaa, eikä pelottanut yhtään”, pieni tyttö vakuutteli, valehtelikin hiukan.

Joka kerta oli vähän pelottanut, mutta se oli kihelmöivää pelkoa, sellaista joka panee kiipeämään uudestaan mäen huipulle.

”Etkä ole laskenut, et varmaan”, sanoi lentäjälakkipäinen tyttö, joka oli tunnetusti hurjapää. Se oli juossut sillankaiteen päästä päähän, muut uskalsivat katsoa hänen temppuaan vain kintaan peukalon lomasta.

Pieni tyttö asetteli suksiaan ladun yläpäähän ja koululaiset seisoivat suksineen sivummalla. Hän pukkasi vauhtia ja tunsi tuulen poskillaan jo alkumetreillä.

Mäki oli jyrkempi kuin eilen, suksenpohjet soittivat jäistä sävelmää, pieni tyttö painui etukumaraan, korjasi asentoa, horjahti taaksepäin, sauva pökkäsi kylkeen. Toisessa jalassa ei ollut enää kuin huopatossu, kohta ei sitäkään. Omenaposket paiskautuivat terävään hangenpintaan, sitten tuli toinen jalka, se jossa oli vielä suksi.



Pieni tyttö makasi liikkumattomana ja koululaisjoukko saapui rahisevin suksin paikalle. ”Kuoliko se”. Pieni tyttö nipisti silmänsä tiukasti kiinni, sillä hän oli nähnyt laajenevan veriläikän lumessa. Tytöt seisoivat neuvottomina ympärillä. ”Me myöhästytään koulusta”, joku sanoi. ”Käydään hakemassa sen äiti”. Lentäjänlakkipäinen tyttö tarttui pientä tyttöä vahvasti vyötäisiltä ja sanoi ”kantakaa te jaloista”.

Silloin pieni tyttö alkoi sätkiä, nousi istualleen, lähti tallustamaan kotiin upottavassa hangessa. ”Sillä tulee verta huulesta”, sanoi lettipäätyttö, joka ei yleensä puhunut mitään. ”Oli sillä otsassakin verta”, toinen sanoi ihailua äänessään. ”Hammaskin on lähtenyt.” ”Ei se nyt lähtenyt”, joku korjasi. ”Lumi meni ihan vereen”, lettipää sanoi melkein haltioituneesti. ”Se uskalsi laskea”, sanoi lentäjänlakki.

Pieni tyttö aukaisi tuvan oven. ”Sinullahan tulee verta huulesta”, äiti parahti ja ryntäsi lääkekaapille, otti pullon desifisiointiainetta ja sideharsoa ja laastarirullan. ”Menitkö sinä laskemaan siihen jäiseen mäkeen, voi sinun kanssasi.” ”Onneksi ei käynyt pahemmin, no kyllä tämä kohta paranee.” ”Älä nyt sellainen yllytyshullu ole, jotta menet esittelemään taitojasi isoille koululaisille.” ”Voi äidin pyryharakkaa.”



Pieni tyttö meni makaamaan sängyn päälle, tuijotti seinän krusifiksia. Ristillä riippuva Jeesus oli yhtä valkoinen kuin lumi. Tyttö kuiskasi Jeesukselle: Minäkin melkein kuolin. Iltarukouksessa pieni tyttö kiitti Taivaan Isää huuleen tulleesta haavasta ja Jeesus hohti tavallista kirkkaammin.
 

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Silta romahtaa - kulttuuri kukoistaa

Turun 35-vuotias Myllysilta on romahtamispisteessä. Jos silta olisi mennyt poikki samantien, olisi ollut pakko ryhtyä ripeästi uuden sillan suunnittelu- ja rakennustöihin. Rikki mennyt "maailman ohuin betonisilta" olisi murennettu ja kivenmurikat myyty kulttuuripääkaupungin matkamuistoiksi.

Ei kai siltaa enää korjata, ei kai, kun sitä ei edellisissäkään remonteissa ole saatu priimakuntoon. Nyt pitää palkata mylläri rouhimaan siltaa sopivankokoisiksi palasiksi.

Kun olin muutama vuosi sitten Karjalan Jyskyjärvellä, kuljin huteraa riippusiltaa pitkin joen ylitse. Jotkut sillan laudat olivat lahonneet tykkänään, piti tarkaan harkita, mihin askeleensa asettaa. Pienet pojat hytkyttivät siltaa ja meitä pelotti. Kylässä kerättiin rahaa uuden sillan rakennusrahastoon myymällä postikortteja. Mummot suhtutuivat luottavaisesti tulevaisuuteen, sillä presidentti Putin oli luvannut siltarahaa. Nyt siellä kuulemma on uusi silta.

Mnnn, mitenkähän paljon Turun uusi citysilta maksaa? Pitääkö jokaisen turkulaisen laittaa 10 euroa siltakassaan? Eikös Aurajoen valastaideteoksestakin saanut ostaa suomuja itselleen? Kun Turun linnaa restauroitaessa rahat eivät riittäneet 1950-luvulla kuparikaton hankkimiseen, tulivat firmat ja ykisttäiset kansalaiset apuun saaden nimensä kaiverretuna kattopelteihin. Harva niitä nimiä sinne korkeuksiin pääsee katselemaan, joten ei katosta matkailun vetonaulaa tullut. Silloin kiiruhdettiin pelkkää kulttuurivastuuta tuntien hätiin.

Ai niin, veronmaksajat uuden Turun sillaan rahoittavat joka tapauksessa. Siis jokaisen turkulaisen nimi siltaan.

Muuten, oliko kaunis Myllysilta maailman ohuin betonisilta missään vaiheessa vai saiko se ylimääräisiä millimetrejä jo syntyessään?

Myllysillan vauriot huomanneelle Sulo-koiralle pitää luovuttaa sankarimitali ja laittaa laatta uuden sillan kylkeen kunniapaikalle. Romahduskaffeella tavataan.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Jaakko Ilkan vankila - Turun linna


Käymäläkuilun luukku on rännien takana esilinnan pihan puolella päälinnan itäpäädyssä.

Olin lauantai-iltana kertomassa Pohjanmaalta tulleelle ryhmälle Jaakko Ilkasta. Mukana olleet olivat selvästikin asialle omistautuneita ja olivat lukeneet Nuijasodasta kaiken.

Turun linnan päälinnan Vanginvartijan huoneessa on näkyvissä monta aikakautta. Vanhin muurin osa ampumaaukkoineen on linnan ensimmäisistä rakennusvaiheista ja uusimmat osat ovat tätä päivää. Viimeisin lisäys huoneeseen on turvakaiteen laudoitus. Luulen, että arkkitehti Bryggman olisi valinnut laudoituksen sijaan kuparisen turvaverkon, jonka olisi voinut ruuvata irti tarvittaessa, esimerkiksi kun valokuvaajat saapuvat paikalle.

Mutta mistä kautta Jaakko Ilkka pakeni ja miten? Siihen ei kukaan pysty vastaamaan. Ilkan vankeuden aikana 1597 päälinnan itäpäädyssä sen pohjoisosassa oli pitkulaisia vankihuoneita kahdessa kerroksessa. Vangit laskttiin lattialuukkujen kautta kolkkoon säilytyspaikkaan. Nykyisin alempi vankihuone on varastona ja "katottomaan" ylempään osaan yleisö saa kurkistaa kaiteen yli. Jaakko Ilkan vankilaksi kutsutaan tiilestä holvattua huonetta.

Vankilan yhteydessä on kivipaateen hakattu käymäläaukko. Vaikka vanki olisi mennyt vedellä ja leivällä laihaan kuntoon, ei siitä reiästä mies mahdu ahtautumaan ellei ole sirkuksen kautsukki. Ylemmältä lattiatasolta pääsi toiseen käymälään. Käymäläkuilu on avara ja alhaalla esilinnan pihan puolella oleva tyhjennysluukkukin on sen verran suuri, että siinä voisi olla sopiva reitti karkulaiselle. Tämä nyt on arvailua vain.

Minusta on todennäköisintä, että Jaakko Ilkalla oli ystäviä, jotka järjestivät miehen pakosalle ja reittinä saattoi olla vaikka paraatiovi tai sitten köysi sopivasti muurin kupeessa. Eivät pakojärjestelyt kuitenkaan ihan helppoja eikä vaarattomia olleet Flemingin hallinnoimassa linnassa.

Linnan restauroinnin yhteydessä on tilat rakennettu niin että museovieraat voivat liikkua käytännöllisesti ja turvallisesti tilasta toiseen. Väliovia on lisätty huoneiden välille, tehty portaita ja kaiteita.

Ennen restaurointia, vuonna 1892 tehty "Turku, Käsikirja Matkustajille", antaa tietoa päälinnan itäpäädystä:

"Ennen oli n.s. Vankitornissa pienellä ikkunalla valaistu huone, sen itäpuolella oli toinen pitkänsoikea kammio, jonka hirsipuista tehdyssä lattiassa oli pieni luukku. Sen alla kuuden sylen päässä oli pohjoisen siipirakennuksen kamala, pimeä vankikammio, johonka vangit luukusta laskettiin. Tämä n.s. Kuoppatorni oli paatuneiden pahantekijäin vaivansija, jossa syyllisiä koeteltiin saada rikoksensa tunnustamaan, kun eivät muut keinot auttaneet. "

"Ennenkuin vanki luukusta lasketaan. riiisutaan häneltä kesällä vaatteet paitaan saakka, mutta talvella jätetään takki hänen päällensä. Häntä ravaitaan niukasti ainoastaan kuivalla leivällä ja vedellä, niinkauvan kuin hän istuu täällä, missä vilu, pimeys, niukka ravinto ja pahanhajuinen löyhkä häntä vaivaavat. Moni rosvo on täällä voinut kestää koko viikon, mutta talvella tuskin yli kaksi tahi kolme vuorokautta. Toiset ovat olleet niin paatuneet, että tämä keino on ollut riittämätön, ja muutamia on ollut niin pahanilkisiä että ovat peruttaneet sanansa kun ovat päässeet sieltä pois". "Niin kertoo vanha historioitsija. Tämäkin paikka on nyt makasiininä, ainoastaan portaat ovat vielä nähtävänä. Siinä kohden, mistä onnettomat laskettiin alas, on nyt leveä jyvätorni."

Olenhan aikaisemminkin kirjoittanut blogiini Turun linnan vankiloista. Tämän jutun yhteyteen täytyy vielä napasauttaa valokuva.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Postikortit 4 - Martta Wendelin


Oi päivyt, Jumalan luoma,
Luoma Luojan valkeamma!...
Kalevala 15: 213-219.

Neitoset kisaelevi,
Kaunokaiset karkelevi...
Kalevala 11: 191-194.

Saip´ on hau´in kynsihinsä,
Veén koiran kourihinsa, ...
Kalevala 19: 273-276.

Neiti oli mataramaalla,
Keikkui keltakankahilla, ...
Kalevala 19: 449-452.

Itse liehuit lehtyisenä,
Perhosena pyörähtelit,...
Kalevala 22: 91-94.