Kirjailijaystäväni

Luin kirjailija Paavo Haavikon päiväkirjaa ja ihmettelin, mitenkä niin menestyvä kirjailija esiintyy koko ajan kuin siipeensä saanut. Alituinen alavire. Metsästä hän kyllä iloitsi ja jostain muusta, joka ei liittynyt hänen kirjailijanammattiinsa.

Kirjailijaystäväni Kirsti Ellilä on samanlainen. Vähän aikaa sitten mietin, onko Kirsti tosiaan heitetty yli laidan. Kävin tarkastamassa eri puolella Suomea sijaitsevien kirjastojen lainaustilastoja. Kirsti Ellilän kirjoja luetaan joka puolella Suomea Lappia myöten, pari kirjaa hyllyssä ja muut 30 lainassa ja sitä rataa. Suosikkikirjani Pappia kyydissä näyttää edelleen olevan suosittu. Olen nähnyt kyllä kielteisiäkin arvioita Kirsti Ellilän kirjoista. Kärkkäimmin ovat kristisoimassa henkilöt, jotka eivät ole edes lukeneet hänen kirjojaan.

Kirsti Ellilällä on uudet kotisivut.

Kaarle herttua herjaa ...

Albert Edelfeltin maalaus Kaarle herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista palautui viime viikolla Ateneumiin. Maalaus oli sijoitettuna linnassa renessanssikerroksessa sijaitsevaan Kuninkaansaliin. Edelfeltin maalaus sai vaurioita toissa vuonna jonkun linnassa kierrelleen pahantekijän työn tuloksena ja siitä käynnistyi prosessi, jonka seurauksena arvomaalaukset lähtivät kotiin Helsinkiin. Maalauksen poistuminen on menetys Turun linnassa vieraileville, siellä opastaville ja siellä juhliville.

Nuijasodan historiasta kiinnostunut Albert Edelfelt maalasi taideteoksen 1874 Pariisissa.

Osin toden, osin tarun mukaan Kaarle herttua saapui linnaan huhtikuussa 1597 tarkistaakseen makaako vastustaja todella hengettömänä vai onko hän paennut Puolaan isäntänsä kuningas Sigismundin luo. Arkku oli viety linnan kappeliin, Sturen kirkkoon. Kaarle-herttua tarttui sotapäällikkö Klaus Flemingiä parrasta ja sanoi: ”Jos vielä eläisit, ei pääsi olisi tiukassa.” Arkun pääpuolessa seisoi Ebba Stenbock, vainajan puoliso, ja vastasi ylväästi: ”Jos autuas mieheni eläisi, ei teidän armonne olisi koskaan päässyt tänne”.

Albert Edelfelt oli tutustunut turkulaisen kirjailijan Josef Julius Wecksellin vuonna 1863 valmistuneeseen näytelmään Daniel Hjort. Näytelmän päähenkilö Daniel Hjort sai houkutelluksi Flemingin sotilaita Kaarle herttuan joukkoihin. Maalauksessa arkun kanteen nojaava Daniel muistuttaa ulkonäöltään nuorta Edelfeltiä itseään, joka oli maalauksen valmistuessa 24-vuotias. Nuorukainen tarkkailee tilannetta ja samalla Flemingin lesken vieressä seisovaa Sigrid Stålarmia. Näytelmän Daniel oli rakastunut Arvid Stålarmin tyttäreen Sigridiin. Kaarle herttuan, 47 v, piirteet on koottu Kustaa Vaasan ja Kaarlen veljien Eerikin ja Juhanan muotokuvista.

Esittelimme Edelfeltin taulua taskulampun valossa syysiltoina linnan kauhukierroksien päätteeksi ja kerroimme Nuijasodan loppunäytöksestä. Joskus kerroin myös siitä, kuinka kuninkaansalin kesteissä oli Kaarlen setäpuoli Arvid Kustaanpoika tappanut Iivari Maununpoika-nimisen miehen vuonna 1573. Arvid oli siis Ebban veli.

Ebba Stenbock ja Kaarle herttua tunsivat toisensa, sillä Ebba oli Kaarle herttuan äitipuolen Katariina Stenbockin sisko eli Kaarlen tätipuoli. Kuulostaa vähän sekavalta.

Taideteos ehti olla linnassa nelisenkymmentä vuotta. Viimeisen viidentoista vuoden aikana ei juhlissa enää saanut polttaa tupakkaa. Nyt pitäisi löytyä lahjakas taiteilija, joka tekisi kopion Edelfeltin maalauksesta. Tai maalauksesta tehtäisiin kopio jollain uudella tekniikalla. Suuri osa juhlahuoneiston taideteoksista ja gobeliineista ovat kopioita, joten linja ei poikkeaisi entisestä. Niin ja eihän juhlahuoneistokaan ole aito alkuperäinen. Samalla voisi tehdä kaksi Kuninkaansalin renessanssiaiheista gobeliinikopiota uusiksi lopen kulunutten tilalle.

Aito Edelfeltin maalaus Kuninkaansalissa nosti koko juhlahuoniston arvokkuutta. Seinällä oleva tyhjä paikka on suurempi kuin 157x202 cm.

Olen aikaisemmin kirjoittanut blogissani Kitta Saran nukeista ja Wecksellin Daniel Hjort-näytelmästä.

Lisäys: Turun Sanomien artikkelista ja Edelfeltin maaluksen ympärillä pyörivästä nettikeskustelusta saa käsityksen, että maalauksen kyljessä olisi porisseet ruokapadat tai pikkujoulujuhlijat olisivat saaneet sormeilla maalausta ihan vapaasti. No sei ei kyllä pidä lainkaan paikkansa. Juhlakerroksessa on aina ollut valvojat, jotka ovat vartioineet maalausta kuin silmäteräänsä ja viimeisen runsaan vuoden ovat köydet estäneet pääsyn lähellekään maalausta. Myöskin juhlissa on túrvallisuushenkilökunta paikalla. Mutta jos joku haluaa tehdä tuhoja, se kyllä onnistuu valvotuissakin olosuhteissa. Äänekkäimmät kannanotot taitavat tulla henkilöiltä, jotka eivät koskaan ole käyneet Turun linnassa.

Oluen kulutusta - Turun linna

Joudun usein vastaamaan kysymykseen, kuinka paljon linnassa on juotu olutta. Ihmiset haluavat saada vastauksen huippukauden kulutuksesta, jolloin tynnyri toisensa jälkeen tyhjeni eikä väki selvää päivää nähnyt.

Juhana herttaun aikana linnassa oli paljon porukkaa. Vuotta ennen Katariina Jagellonican saapumista eli vuonna 1561 ruokaili linnassa päivittäin runsas 600 henkeä ja juomana käytettiin melkein yksinomaan olutta. Rakennustyöt olivat kiivaimmillaan, sillä herttua oli hiomassa hyvää naimakauppaa. Olutta pidettiin ruokana, se oli nestemäistä leipää, jolla lisäksi sattui olemaan humalluttava vaikutus. Ruokapöytiin ahtautui niin linnan asukkaat kuin tilapäisesti linnassa työskentelevät raknetajat sekä kauempaa tulleet kauppamiehet.

Tietoja oluen juonnista ovat keränneet useat tutkijat, mm. C. J. Gardberg sekä Sigrid ja Oscar Nikula. Joahanna Heleniuksen artikkeli löytyy teoksesta Turun linnan tutkimuksia (Turun maakuntamuseo, Raportteja 16).

Parhaaseen pöytään, jossa ruokaili herttua palvelijoineen, tarjottiin olutta 5 l henkeä kohti, voudin ja asemiesten pöytään 3,3 l ja palvelijoitten pöytään 2,1 l. Samassa pöydässä istujatkin saattoivat olla keskenään eriarvoisessa asemassa, renki tähyili kaihoisasti samassa pöydässä istuvan isännän kolpakon suuntaan.

Kustaa Vaasa määräsi voudinohjeissa normit, kuinka paljon olutta sai kuluttaa. Turun linnassa päiväannos oli noin 4,6 l. Ilmeisesti pysyttiin kohtuuden rajoissa, kun valitusta kuninkaalta ei tullut. Kyllä kuninkaankartanoissakin olut maistui. Esimerkiksi Hollolan kuninkaankartanossa juotiin 2,6 l henkeä kohti.

Parhaimmillaan tai pahilmmillaan Juhana herttuan aikana linnassa juotiin olutta noin 700 000 litraa vuodessa. Herrainolut oli vahvuudeltaan keskioluen luokkaa. Herrainoluen lisäksi linnassa oli tarjolla voudinolutta, asemiesolutta, laivaolutta ja virkaolutta sekä oluen valmistuksen sivutuotteena tullutta ruokaolutta. 1562 mainitaan myös renkiolut ja kalja. Katariina Jagellonican myötäjäisravaroissa oli suuri tinakannu, jolla kannettiin olutta puolalaisten hovinaisten pöytään.

Kaksikymmentäyksi vuotta Suomesta lähtönsä jälkeen 1584 kuningas Juhana III tilasi olutta Inkoon kirkkoherran emännältä. Juoman kypsyttämisen loppuvaiheet on pitänyt tehdä Ruotsissa, muuten olvista olisi tullut ylikäynyttä jo merimatkan aikana.

Olut oli sahdin tapaista ja sitä valmistettiin ruis- tai ohramaltaista. Länsi-Suomen kansanomainen valmistustekniikka oli saanut täydennystä saksalaisesta oluenpanomenetelmistä. Mausteena käytettiin humalaa, kenties katajaakin. Herrainolut vastasi vahvuudeltaan nykyistä keskiolutta. Mausteet lisäsivät juoman säilyvyyttä.

Museon tutkijoillakin on kokemusta oluen, siis sahdin, kypsyttämisestä. Tarjosimme Turun kaupungin keskiaikaa esittelevän näyttelyn avajaisissa lammilaista sahtia, joka sai loppusilauksen päälinnan ns. Ensimmäisessä asuinhuoneessa. Huoneen lämpötila oli prosessin loppuunviemiseen juuri sopiva. Avajaisvieraiden nauttiman oluen määrä pysyi Kustaa Vaasan asettamien normien rajoissa.

P.S. Ensimmäinen asuinhuone on yleisön nähtävänä ensi kesänä linnan keskiaikapäivillä 3.-4. heinäkuuta klo 10-18.

Suomen leijonia

Kirjoitin 20. elokuuta 2009 blogiini tekstin Muistatko Viipurin? Ihmettelin siinä Turun kirjastotalon edessä olevaa leijonaa ja Viipurin Monrepos´n kivistä leijonaa, jotka molemmat osoittautuivat kuvanveistäjä Gunnar Finnen taideteoksiksi. Suomalaiset nostivat Monrepos´n kivileijonan jalustalle 1927 syöstyään ensin Pietari Suuren patsaan kumoon. Tappion tultua sai vuorostaan leijona kyytiä ja nyt se lienee edelleen rikkontuneena puistossa.

Katselin kirjaa Kadonnutta Inkeriä (WSOY Porvoossa 1944). Kirjan sivulta tuli vastaan kuva Narvan taistelun (v. 1700) muistomerkistä. Luulin ensin, että Viipurin ja Narvan leijonat ovat samanlaisia, mutta nehän katsovat eri suuntiin. Tukkakin on vähän erilainen.

Kuvatekstittä on katkelma arkkiveisusta:

Tsaar Pietari Moskovassa
sankari suur,
ol´Ingerimaan sisälle langenn...
Me Leijonaa seurasimm´..."

Leijona on tuhottu vuonna 1948, mutta tänään lounaalla sain tietää, että se on palannut ja jälleen tähyilee pylvään päässä.

Kaponieeri lähetti linkin, joka todistaa leijonan voivan hyvin. Hänkin innostui kirjoittamaan kissoista.

Mielenosoitusta

Mustapippuri tutustumassa Turun puretut talot-teokseen.

Osallistuin Lounais-Suomen alueen tietokirjailijoiden aluetapaamiseen Radisson Blun Kirjastokabinetissa. Tilaisuudessa dosentti FT Rauno Lahtinen Turun yliopistosta kertoi aiheesta Turun puretut talot. Hänen samanniminen viime vuonna ilmestynyt teoksensa on ehtinyt jo kolmanteen painokseen.

Tapahtumassa opin uuden termin "TUMU", joka tarkoittaa Turkuun muualta muuttanutta. Tulin Turkuun 1970-luvun alussa ja nyt huomaan olleeni jollain tavalla vaikuttamassa siihen, miltä Turussa tänä päivänä näyttää. Osallistuin 1970 ja -80-luvuilla mielenosoituksiin vastustaen kaupungin vanhojen rakennusten purkamista.

Dosentti Lehtinen näytti kuvan Hamburger Börsin mielenosoituksesta (1976). Kuvassa näkyi, kuinka Börsin ikkunasta liehui mustia reppipapereita surulippuina. Niitä oli alkuun useammassakin ikkunassa, mutta todennäköisesti lehtikuvaajan napsauttaessa pinttelivät mielenosoittajat jo karkuun takaoven kautta vartijat kintereillään. Olimme vankasti sitä mieltä, ettei vanhaa Börsiä saa purkaa. Valokuvasimme siellä vielä ornamentteja ja koristeikkunoita, kun puskutraktorit runnoivat Kauppiaskadun puoleista seinää.

Viimeinen hotellivieras oli Marie-Luise Fock, Teuvo Tulion elokuvan Sellaisena kuin sinä minut halusit päätähti. Hän oli halunnut kokea suosikkihotellinsa viimeisen yön. Taiteilija suhtautui tyynesti hävitykseen: "Ei se mitään, jos tilalle tulee jotain vielä arvokkaampaa."

Dosentti näytti myös kuvan Vartiovuoren mielenosoituksesta (1981). Muistan, kuinka virkavalta tuli paikalle, kun tyynesti söimme eväitämme tammien varjossa. Poliisit saivat raahatuksi pois sitkeimmätkin mielenosoittajat, jotka olivat ankkuroineet itsensä ketjuilla puiston puihin. Myöskään tämä mielenilmaus ei tuottanut toivottua lopputulosta, vaan vastalauseista huolimatta puiston laitaan kohosi korkea maiseman peittävä kerrostalo.

Antintalon mielenosoitukseen en jostain syystä osallistunut, mutta Kupittaan puiston säilyttämisen puolesta marssin. Kuljimme kaupungin katuja, työnsin lapsenrattaita ja huusin ääneni käheäksi iskulauseita. Kun tulimme kotiin, poika sanoi ensimmäisen mittavan lauseensa: "Puistot ovat kaupungin keuhkot."

Piskuinen Enemmistö ry., aktiiviset museomme asiantuntevat rakennustutkijat ja muutamat toisinajattelevat eivät saaneet tempauksista lisäpisteitä. Saimme tehdä selvityksen tekosistamme. Onko kenties joku ollut riehumassa kaupungilla työaikana? Onko joku käyttänyt kaupungin kallista työaikaa röttelöitten suojeluun? Hamburger Börsiin tuli porttikielto. Eipä silti, ei meillä nuorilla köyhillä opiskelijoilla ollut ennenkään ollut asiaa hienon hotellin saleihin.

Kun nyt luen Turun puretut talot -teosta, uskon mielenosoituksilla olleen merkitystä, sillä Turussa ei enää niin vain uskalleta tilata purkutraktoria kippaamaan taloja kumoon. Museon mielipiteillä on myös painoarvo päätöksiä tehtäessä.

Aluetapaamisessa tuli puhetta siitä, minnekä Turun torin lyhtytolpat ovat kadonneet. Mielenosoituksen aikoihin sain kuulla, että erään vaikutusvaltaisen turkulaisen henkilön kesämökin pihaa somistaa valokuvista tuttu vanha valaisinpylväs. En kyllä tiedä, kuka tämä "eräs" on tai oli.

Arabian lastenlautanen

Lautanen on ARABIAN valmistama. Sen poikkileikkaus on 21 cm. Punaruskean leiman (APA) alla on luku 16. Leima on ollut ARABIAN käytössä 1917-1927.

Kuvituksista tulee mieleen englantilaiset kiiltokuvat. Lapsi leikkii päivänvarjon alla nuken kanssa. Toisessa kuvassa on tyttö pienen tuolin kanssa ja kolmannessa kuvassa on tyttö ja poika. Pojalla on kainalossa liitutaulu. Välikuvina on porkkana ja pyssy.

Huomionosoitus

Turun museokeskuksen henkilökunnan ikärakenne vastannee yhteiskunnan ikärakennetta eli suuri joukko väestä on lähestymässä eläkeikää. Meille pitkää museouraa tekeville järjestettiin pari viikkoa sitten kahvitilaisuus. Vaikka kaikki kutsutut eivät olleet paikalla, pöydät täyttyivät hetkessä ja huoneen täytti hilpeä puheensorina. Paikalla oli myös kutsuttu henkilöitä, jotka olivat jo jonkin aikaa nauttineet eläkepäivistä. Nuoret kolleegat olivat pöydissämme maskotteina.
Saimme hopeiset korut, punaiset ruusut ja kakkua, jonka syömistä ei pääsiäispaasto rajoittanut.

Kunkin saamat yksilölliset rintaneulat ja solmioneulat (design M T-K ja A-M C) ovat jo asettuneet paikalleen. Minun kaareva koruni on kissaliivin rinnassa hopeakissan yhteydessä.

Kissakorun esikuva on peräisin keskiaikaisista kuvituksista.

Hyvää Pääsiäistä

Teatterisillan kaiteen narsissit. Kuvan ilmapallojen kannattelemasta Myllysillasta lisäsin 21.3. kirjoittamani tekstin yhteyteen. Myös Jaakko Ilkan pakoreittiä käsittelevä juttu (7.3.) sai kuvan.