Aino Havukaisen ja Sami Toivasen Tatun ja Patun Suomi-kirja kirvoitti näyttelyn tekoon ja vuosi sitten kokonaisuus oli esillä Turun linnan Isossa linnantuvassa. Siellä oli mm. savusauna ja karaokelava, kivikamarissa saunafilmejä, muistattehan. Näyttelyn miniminiversio on nyt Espoon Kulttuurikeskuksen aulassa. Siellä on muutama vitriinillinen kiinnostavia esineitä, mm. törkkö eli savusaunan lamppu, kuokka ja Jussi, lappiaiheinen Matti-tupakka-aski ja pussi Puhdasta Sikuria. Pöydän päällä on kankainen liikennekaupunki ja keskellä eteisaulaa karsina, jossa on Turun Luostarivuoren ja Katedralskolanin oppilaiden tekemä talvimaisema. Maisema sai jo kokoamisvaiheessa runsaasti katselijoita. Näyttely rakennettiin kulttuurikeskuksen eteisaulaan, jonka netistä löytämääni virtuaaliesittelyyn tutustuin etukäteen saadakseni käsityksen, minkälaiseen paikkaan ollaan menossa. Espoolaiset eivät vielä oikein ymmärrä, millainen helmi heillä on käytössään, kun taloon voi tehdä treffit, sinne voi mennä oleilemaan, kahvilassa voi syödä herkullisen lounaan, on taidenäyttelyitä, musiikkia, vaikka mitä tarjolla. Ja nyt sitten tämä Turusta tuotu näyttely aurinkoineen.
Minulla on yksityinen lila työkalupakki eli -kassi, joka sisältää ruuvimeisselin useilla terillä, sakset, kärkipihdit, tulitikkuaskin, jakoavaimen, mattolveitset, toimistoveitset, vatupassin, mitan, kiinnityspaloja, pienet sakset, vihreää rautalankaa, nastoja, nauloja, ruuveja pienessä rasiassa, kissan naksuja, kaapimen, paperinenäliinoja, vasaran, sarjan pikkuruuvareita, narua, teippiä, kapeaa silkkinauhaa, tarranauhaa, antistaattisia liinoja ja sitten kassissa on vielä lahjaksi saamani soma kukkapäinen ruuvari. Varustekassi oli mukana Espoossa. Mainostin kätevää tarranauhaa ja laitoin sillä kalevalavitriinin auringon kiinni mikrokuitukankaalla päällystettyyn takaseinään. Kun vitriinin lasit oli pantu kiinni, huomasimme auringon tipahtaneen seinältä. Viime minuuttiin saakka kuumaliimasimme talvimaiseman urheilijoita paikalleen, pakkasimme tavarat ja iloitsimme ajoissa valmistuneesta työstä.
Tulomatkalla muistin auringon ja me kaikki muistimme, Tony, Sari ja minä, ettei taivaankappaletta laitettu uudelleen paikalleen, vaan se jäi repsottamaan vitriiniin. Jos olisin ollut entinen minä, olisin sanonut, että nyt lähdetään takaisin. Nielaisin kaksi kertaa ja ajattelin, että lapsista on hauska oivaltaa, että aurinko on pudonnut taivaalta. Oivalsin myös, että minun olisi parasta pysyä mieheltä lahjaksi saamani lilan työkalukassin ja lilanväristen työkalujen kanssa taustalla, kun mestarit ovat paikalla. Jos en olisi hihkunut tarranauhoineni, olisi somisteaurinko kiinnitetty ammattimaisesti takaseinään niittipyssyllä ampuen.
Kirjakaappivitriinin hyllyllä on puusta koverrettu kuppi, jossa on monenlaista pikkutavaraa, kompassi, Sampo-tulitikkuaski ja lottokuponki. Vitriinissä on myös Kupitaan Saven valmistamat puiset (!) kansallispukunuket, tyttö on Ahvenanmaalta ja poika Karjalan Savitaipaleelta. Sujautin kuppiin VikingLinen mainoskynän ihan vain kiitollisena varustamon laivahankinnasta. Espoolaisetkin lupasivat ilolla maksaa veroja, jotta laivahanke saisi tarvittavan valtionavustuksen. Hyvä Espoo, hyvä Tatun ja Patun Suomi.
