Pellolta näyttämölle

Lapsuuteni maisemissa käynnistyy jälleen Vuokonjärven kesäteatterin näytäntökausi. Nyt on vuorossa Seppo Holttisen kirjoittama Impi isännälle, sovitus ja ohjaus Johanna Leksis. Osallistun vuosittain osaavan siippani kanssa flyerin, mainoskortin, julisteen ja käsiohjelman tekemiseen. Viime vuosina on mainoksissa ollut Toivo Toivasen ottamia valokuvia niinkuin tänäkin vuonna, nyt ovat kuvassa näytelmän veljekset Eino ja Reino sekä traktori Nuffield.

Pohjois-Karjalassa viettämäni lapsuus- ja nuoruusajan härvelit ovat saaneet uuden elämän. Traktorilla, jolla naapurin isäntä hoiti viljelyksiinsä liittyviä toimia, pörryytetään nyt näyttämölle. Traktori ja mopo ovat ikäänkuin nekin näyttelijöitä, joiden ilmettä tarkkaillaan.

Kyläläiset tietävät jokaisen menopelin historian, mikä traktori Pekalla oli ennen Nuffieldia ja mitä tuli sen jälkeen. Mopon nuoruus muistetaan ja nuorukainen sen selässä. Vauhtivehjettä nimitetään nykyisin pappamopoksi. Samoin on tiedossa näyttämölle kannetun hetekan historia ja eukon esiliina osoittautuu vuosia kylän pitoja järjestäneen pitokokin essuksi.

Katsomon penkeillä istuvien kyläläisten mielissä pyörii monta tarinaa sen näyttämöllä esitettävän lisäksi.

Käytännöllinen Kissala

Tämä ei ole mikään kissablogi, mutta en malta olla mainitsematta käytännöllisestä ratkaisusta, johon päädyimme antaaksemme suojaisan kodin vastasyntyneille ja emolle. Isot veljet ovat tarpeettoman kiinnostuneita uusista perheenjäsenistä, joten on paras laittaa herkässä vaiheessa olevat luontokappaleet eristysselliin.

Hankimme koirankuljetuslaatikon, jossa on ikkunoita joka seinällä ja katossa myös. Vetoketjuja on runsaasti, joten asukkaita voi tervehtiä milloin mistäkin päin. Ikkunoiden välissä on tasku. Vaikka emolla on taipumusta kannella väkeään piilopaikkoihin, tähän pesäpaikkaan se on tyytynyt mukisematta ja nukkuu siellä sikeästi pentueensa kanssa. Laatikon mitat ovat 65x52(h)x50 cm.

Toinen kuva on otettu tänään 14.6. yläluukun kautta silloin, kun äitikissa oli liesussa. Kissat syntyivät 10.6.-11.6. Valkoselkä 22.53; musta 23.48; raita 00.00; valkoniska 00.17.

Aikaisempi teksti täydentyi merkittävästi

Kissakuva palasi. Klikkaa tästä.

Terveisiä Ernestiltä

Pitkäksi kasvanut Viirun ja Pippurin veli lähettelee silloin tällöin sähköposteja ja tässä pari kuvaa. Juhlissa Ernesti käyttää rusettia. Ernestillä on ne paljon puhutut tassut.

Päivää ennen synnytystä ja valokuvauskilpailusta

Kissamme tarkkailevat ikkunaparvekkeella toisella puolella tietä kulkevaa koiraa. Purun, Viirun ja Pippurin ilmeet ovat totisia. Runsas vuorokausi kuvan ottamisesta äitikissasta tuli jälleen äiti. Viime yönä syntyi neljä pentua, yksi viirukas, toinen musta ja kaksi valkovoittoista kissaa. Kuvassa Purkka ei näytä ollenkaan niin pullealta kuin mitä se oikeasti oli. Lähipäivinä tulokkaat pääsevät studioon, joten enköhän saa blogiinkin kuvia tuhisevista.

Valokuvamme ei menestynyt Yle Puheen valokuvauskilpailussa. Se ei ehkä vastaa mielikuvaa riemukkaasta kesäkuvasta, sillä kissamme olivat pöyristyneitä, kun naapurin koira oli jo ennen puolta päivää toista kertaa lenkillä.

Kuvien laatua ja sisältöä pohdittiin ohjelmassa aika tarkasti, mutta meidän kuvamme ohitettiin. Voittajakuvista (3 kpl) kukkaa tarkasteleva tyttö vastaa käsitystäni hyvästä kuvasta. Kissojemme luontaista sommitteluvaistoa ei noteerattu ollenkaan. Koirat saivat runsaasti huomiota osakseen ja norsujen väritystäkin ihmeteltiin lähetysaikaa säästämättä. Koirista on kuulemma helppo ottaa söpöjä kuvia ja ne suorastaan nauttivat valokuvattavana olemisesta. Oona Lomanin ottama kuva on kieltämättä onnistunut. Meidän stillebenimme ei kertakaikkiaan kolahtanut.

Velhopäivä linnassa

Turun linnassa on nyt toinen kesä, kun kymmenvuotiaat, vähän alle ja vähän yli, saavat velholeirillä historian opetusta. Enimmäkseen porukat ovat Luostarinmäellä ja huomenna he ovat Apteekkimuseossa. Tänään oli linnapäivä ja tapahtumantuottajan ominaisuudessa kuljetin velho-oppilaita linnan jännissä paikoissa.

Minusta tällä kertaa kiinnostavinta oli Matias Kettilmundinpoika-näyttely täydennettynä Ensimmäisen asuinhuoneen esittelyllä. Tuo seitsemänsataa vuotta sitten rakennettu huone oli pitkästä aikaa näyttökunnossa, kun linnan ikkunaverstastyöt ovat pysähdyksissä.

Toinen jännä juttu oli, kun linnan vankisellin ovi sattui menemään kiinni ja sieltä pääsi pois vain viittomien avulla. Ohjaava velho Ullmaria oli onneksi juuri opettanut lapsille sanamagiaa eli viittomakieltä. Kaikki lapset oppivat viittomaan vangille tuikitärkeät sanat: leipää, vettä, apua, kiitos.

Mikä lapsista oli linnassa hauskinta, sitä emme vielä tiedä. Epäilisin, että ykkösasia on kulkeminen salakäytävän kautta linnan muurien ulkopuolelle. Leirin päätyttyä saamme palautteet ja ainakin viime vuonna tuo tynnyriholvattu käytävä veti voiton.

Esiinnyin linnan kaikkitietävänä hovinarrina ja muina tietoniekkoina toimivat ritari Bengt ja linnanrouva Onerva. Leiriläisten suojelevina aikuisvelhoina toimivat Bonika, Ullmaria ja Alchemilla. Viimeksimainittu on saanut nimensä Alchemilla vulgaris-kasvista, poimulehdestä. Se joka nauttii lehden keskelle syntyvän kimaltelevan pisaran, saa osakseen ikuisen nuoruuden. Narrina tarvitsisin sitä erityisesti nyt, kun olen sairaslomaltani palannut töihin.

Laitan tähän linkin TS:n juttuun. Kuvassa "mitataan" Turun linnan ikää (sama kuin hovinarrin -kuvassa vasemmalla- ikä). Köydessä yksi solmuväli vastaa kymmentä vuotta, joka oli leiriläisten keski-ikä. Aika pitkä nauha siitä syntyi. Toisessa kuvassa on kaksi velhokokelasta, jotka saanevat perjantaina todistuksen. Kolmannessa kuvassa leiriläiset kirjallisten tehtävien jälkeen valmistutuvat lounastamaan Herrainkellarissa. Lapset ovat ihmeellisiä.

Lisäys: Kerroin lapsille kauhean jutun vaakunakiven taakse muuratusta rosvosta, joka oli syönyt syntymättömien lasten sydämiä kahdeksan kappaletta. Kuoleman jälkeen ihmisen sielu muuttuu linnuksi. Kuunnelkaapa vain. Muurin sisältä kuului sirkutusta. Joku lapsista arveli, että kyseessä oli jekku ja muurin sisässä oli nauhuri. Kiven lähellä on syvennys, johon portin puomi on työnnetty. Sinne tiilien taakse oli talitiainen tehnyt pesänsä ja poikasethan siellä pitivät kovaa ääntä. Ei jäänyt sijaa epäilylle.

Turun sirkuskoulutusta ei saa lopettaa!

Ylemmässä kuvassa on kahlekuningas Timo Tuomivaaran esiintymisasu, vannetaiteilija Cia Grangerin esiintymisasu ja hulavanteet, hiusakrobaatti Heidi Jernströmin esiintmisasu, klovni Max Renardia esittävä Irena Kalliomäen tekemä nukke ja Pietarin sirkusmuseon omistama Prometei-nuorallakävelynumeron taiteilijan puku. Turun linna 2002.

Alemmassa kuvassa sirkushevonen, oikealla näkyy hiusakrobaatti Heidi Jernströmin esiintymisasu ja alhaalla oikealla surmanajaja Onni Suurosen osasto. Turun linna 2002.

Kun ajattelen Turun sirkuskoulutuksen lopettamisuhkaa, minulla kohoaa verenpaine. Miten voi olla mahdollista, että täällä kukoistukseen kohonnut koulutus lopetetaan noin vain. Ja nukketeatteri pistetään pakettiin samantien.

Muistan ajat, jolloin sirkuksen opinahjoa rakennettiin Turussa. Muistan innostuksen, uusia mahdollisuuksia avaavan taiteenlajin tulon kaupunkiin. Se oli erikoista, erilaista, sellaista mitä muualla ei ollut. Markku Aulanko vei ajatusta eteenpäin. Sirkus tuli Taideakatemian oppiaineeksi ja vuosien mittaan taiteenlaji teki läpimurron myös päättäjien sydämiin.

Edistysaskeleita olivat:

1980 sirkus otetaan nuorison valtakunnalliseen taidetapahtumajärjestelmään
1991 Suomen nuorisosirkusliitto perustetaan
1992 sirkus tulee mukaan lakiin taiteen perusopetuksesta
1994— Sirkusfestifaalit vuosittain
1995 tutkintoon johtava koulutus alkaa Turussa
1999 taiteen keskustoimikuntaan perustetaan sirkus- ja estradijaosto

Jos Turku antaa pois sirkuskoulutuksen, sen sieppaa Aalto-yliopisto tai joku muu laitos Helsingissä. Pääkaupunkiseutu hamuaa muutenkin vetovoimaiset alat itselleen, ja nyt Turku on luovuttamassa vapaaehtoisesti tämän kultamunan. Nykyisin olipa kyse teatterista, lavashowsta, messuista tai markkinoista, ohjelmassa on mukana vahvasti sirkuksen elementtejä. Myös kulttuuripääkaupunkivuoden Turku palaa-teeman ilotulituksessa tulennielijä astuu estraadille.

Sirkuskoulutuksesta valmistuneet työllistyvät lähes sataprosenttisesti ja monella Turussa oppinsa saaneita taiteilijalla on kiinnitys maailman huippusirkuksissa. Sirkus Finlandian (1976—) maneesilla näimme viime kesänä Turun oppilaista Antti Sunialan.

Viime vuosina on Suomeen perustettu useita sirkuksia, joten akrobatian, jongleerauksen, klovnien ja voimamiesten ystävät pääsevät nauttimaan maneesien villistä menosta ympärivuotisesti. Viime lauantaina istuin Hepokullan kentällä Sirkus Florenton sirkusteltan täydessä katsomossa.

Vuonna 2002 oli Turun linnassa Yhtä sirkusta-näytely, joka juhlisti Sirkuksen Suomeen tulon 200- vuotista historiaa. Näyttelyn
suojelija oli presidentti Tarja Halonen. Hän kirjoitti:

...

"Sirkus tuli Suomeen Turun kautta. Turussa myös aloitettiin ensimmäisenä tutkintoon johtava sirkusalan koulutus. Kiertävän taidemuodon luonteeseen kuitenkin kuuluu, että sirkuksen juhlavuotta voidaan viettää niin Turussa kuin Hangossa kuin Ivalossakin.

Toivon onnea nuorille sirkustaiteilijoille ja alan harrastajille. Samalla haluan kiittää niitä yhteisöjä ja yksittäisiä henkilöitä, jotka
vastoinkäymisistä huolimatta ovat jaksaneet tehdä työtä sirkustaiteen eteen. Heidän ansiostaan voimme juhlia tätä vuotta!"

Turun on pidettävä huolta siitä, että tulevaisuudessakin on aihetta juhlaan.

Markku Aulangon kommenttiin liittyen, Sauli Kososen kirjoituksen voi lukea täältä.

Tästä pääsee lukemaan Kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Elina Rantasen kommenttissa mainitun esityksen.