perjantai 24. syyskuuta 2010

Istui herttuan pöydässä



Kissamme Elisabet I tarkasteli Suomen aikakirja II:n kuvia. Klaus Kristerinpoika ei näytä tutulta, mutta esivanhemmat ovat työskennelleet laivakissoina.

Juhana herttua hovia esittävässä pienoismallissa, esilinnan kuusikulmaisen tornin ylimmässä kerroksessa, pöydän vieressä puoli-istuvassa asennossa on sotaherra Klaus Kristerinpoika Horn. Nuken puki Pirkko Ali-Nikula tunnetulla taidollaan.
Juhana herttua on aloittelemassa juhlapuhetta tuoppi kädessä. Takana toisen pöydän ääressä penkin päädyssä istuu sotilas (hänellä on puujalka), Katariina Jagellonica istuu vaakunan alapuolella ja hänen vieressään joku aatelinen. Pienikasvuinen pariskunta on vielä tanssin pyörteissä etualalla.

Klaus Kristerinpoika Horn (1518-1566) oli käskynhaltijana Viipurissa. Vuosina 1558-59 nousi Viipurin talous kukoistukseensa. Kustaa Vaasa oli jo huolissaan sellaisesta korkeasuhdanteesta ja antoi määrätä tullit venäläisille laivoille, joita ruotsalaislaivat olivat luotsanneet Nevajoen ja Viipurin välillä. Niin venäläiset siirsivät kauppakeskuksen Narvaan, joka sitten piti saada nitistetyksi. Juhana herttua hieroi kauppoja Tallinnan kanssa. Ratas oli jo pyörähtänyt Viron suuntaan.

Kustaa Vaasan kuoltua kuningas Eerik XIV jatkoi neuvotteluja ja arveli Venäjän Länsi-Euroopan suutautuvan kaupan siirtyvän Suomenlahdella ruotsalaisten hallintaan sen jälkeen kun Tallinna olisi ruotsalaisten hallussa. Kuningas onnistuikin tässä juhannuksen tienoilla 1961, jolloin Eerikin joukot ajoivat pois puolalaiset Toompean linnasta. Saksalaiset palkkasotilaat olivat jo aikaisemmin siirtyneet ruotsalaisten puolelle.

Klaus Kristerinpoika siirtyi isännäksi Tallinnaan. Keväällä 1963 hän mahdollisesti ruokaili herttuan pöydässä Turun linnassa, sillä hän kuului Juhana herttuan kannattajiin ja heillä oli kosolti yhteisiä suunnitelmia. Samana vuonna syyskesäsätä Eerikin joukot valloittivat Turun linnan ja herttua puolisoineen joutui vankeuteen Gripsholmin linnaan.

Klaus Kristerinpoika Horn siirtyi kuningas Eerikin sotapäälliköksi. Ja onkin aika otaa lainaus Maamme-kirjasta, kun syvempään sotahistorialliseen tarkasteluun en tunne kutsumusta. Voi seitsenvuotisesta sodasta lukea muualtakin.
Klaus Kristerinpoika Horn, Joensuun herra, oli Ruotsin mainioin merisankari. Ei koskaan ollut Ruotsin laivasto Itämerellä ollut niin vahva kuin Eerik kuninkaan aikana Klaus Hornin johtamana. Ensimmäisen kerran hän oli kolme päivää amiraalina ja ennätti sinä aikana voittaa Tanskan laivaston. Sitten hän hävitti kerran toisensa perään Tanskan ja Lyypekin sotalaivastot, valtasi heidän kauppalaivansa, kantoi Juutinraumassa Tanskan tullin ja uhkasi Kööpenhaminaa. Nämä voitot saatuaan Klaus Horn kulki riemusaatossa Tukholmaan, ja tanskalaisen amiraalin Otto Rudin täytyi kulkea saatossa vankina. Eerik kuningas nuhteli kovin sanoin Rudia ja oli vihan vimmassa lävistää hänet miekallaan. Silloin Klaus Horn tarttui kuninkaan käteen ja sanoi: "Tämä mies on taistellut urhoollisesti isänmaansa puolesta ja anaitsee pikemmin kiitosta kuin moitetta." Kuninkaan viha lauhtui, ja Klaus Hornin rohkeamielisyyttä ylistettiin yhtä paljon kuin hänen voittojaan. Tämä Suomen urho kuoli ruttoon vuonna 1566 ja lepää haudattuna Upsalan tuomiokirkossa Kustaa Vaasan vieressä.

Turun linnan kuninkaansalissa on Klaus Kristerinpoika Hornia esittävä maalaus, joka on Jean Haagenin kopio Gripsholmissa olevasta maalauksesta.


Kaari Utrio on kirjoittanut romaanin Kartanonherra ja kaninis Kirstin (1968). Romaanin päähenkilö on Klaus Kristerinpoika Horn. Romaani on ilmestynyt uusintapainoksena 1999 nimellä Kirstin. Seuraavaksi sitä lukemaan.

Pienoismallia rakentaessa lähteenä käytimme mm: Oscar Nikula: Turun kaupungin historia 1521-1600.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Vesi on elämä, sanoi venäläinen nainen



Runot kirjoitetaan kankaille suomeksi ja kertojan äidinkielellä. Tässä juuri valmistunut silittämätön lippu, jossa on bulgariankielinen runo Bistrezin kaivot. "Bistrezin hylätyt kaivot eivät unohda niitä entisiä aamuja kun tytöt tulivat kukkia hiuksissaan"...

Globaali runo-projektimme etenee ja sen sisältö on ylittänyt odotuksemme. Haastattelemme maahanmuuttajanaisia ja pyydämme heitä kertomaan kaivoon liittyviä tarinoita ja muistoja. Veden kantaminen on kaikkialla maailmassa naisten työtä ja kaivo on ollut kohtauspaikka. Työryhmäämme kuuluu lisäkseni Zhenya Narendra ja Kirsti Ellilä.

Zhenya hoitaa yhteydet maahanmuuttajiin ja pohjustaa asian. Ei ole aina helppoa saada enimmäkseen neljän seinän sisällä päiviään viettävää naista ymmärtämään, kuinka joku suomalainen on kiinnostunut hänen kotimaansa kaivoista. Voiko tosiaan joku haluta kuulla itsestäänselvyyksiä.

Ensimmäisessä tapaamisessa naiset voivat olla ensin varautuneita ja epäluuloisia ja ihmetellä, mikä tämän kaiken takana on. Melkein joka kerta ensimmäiset kymmenen minuuttia kuluu tutemattomien ihmisten kohtaamisen tuottamasta hämmennyksestä toipumiseen. Sitten huoneen täyttää puheensorina. Viime kerralla porukka puhkesi lauluun.

Jokainen tapaaminen on erilainen ja erityinen ja jokaisesta tapaamisesta löytyy aineksia globaaliin runoon. Kaivon vesi onkin kuumaa, miten vedestä tulee "kosketetua" vettä, miksi kaivon ympäri kierretään valkoinen ja punainen lanka, mikä on se ahdistava muisto, josta voi kertoa vain yksittäisin sanoin ja ilmein. Sodan kauhut ovat läsnä, eivät television kuvaruudulla. Jonain päivänä vesi on pyhää, vaikka se tulisi hanasta.

Mitkä ovat niitä yhdistäviä asioita? Muistot. Äidit ja isoäidit kantoivat veden, sankoilla, ämmänlänget apunaan, tai saviruukussa olkapäällä tai pään päällä. Kaikkialla litra painaa kilon. Naiset tapasivat kylän kaivolla, kuiskivat, kertoivat tarinan, lauloivat laulun. Nuorukaisten kannatti tulla kaivotielle.

Vesi sammuttaa janon, virkistää, hellii ja puhdistaa. Jos vesi loppuu tai kaivo saastuu, se tietää kuolemaa. Vesi parantaa. Vesi on elämä.

perjantai 17. syyskuuta 2010

CASTELLA MARIS BALTICI 1— keittiön pöydältä painoon




Kirjan valmistumisesta iloitsevat lisäkseni Knut Drake ja Pauli Lahdenperä.

Turussa järjestettiin vuonna 1991 linnasymposium, jonka esitelmien pohjalta Suomen keskiajan arkeologian seura ry. ja Turun maakuntamuseo julkaisivat kirjan Itämeren keskiaikaisista linnoista. Julkaisussa on noin 30 tutkijan kirjoitus karttoineen ja piirroksineen. Kirjan kannen kuva on Seilo Ristimäen ottama.

Tekstit tulivat mitä monessa muodossa eri puolilta Eurooppaa ja ne piti vääntää ja kääntää taittokuntoon. Taitava aviomieheni Ilmo tuli hätiin ja lupasi tehdä epämääräisestä tekstinipusta kirjan. Artikkelit olivat monenkokoisilla levykkeillä ja monenlaisissa formaateissa, joten oli aika homma saada tekstit luettavaan muotoon, kun Latvian ja Liettuan linnojen nimistöissä oli tutun kirjaimiston lisäksi tuntemattomia. Kaksikymmentä vuotta sitten eivät laitteet ja ohjelmat olleet läheskään nykyisenveroisia.

Mies joutui rakentamaan itse jopa fontteja. Kartat ja piirrokset olivat oma lukunsa, kun ne piti saada sopivasti asettumaan palstoihin. Kirjapainoon tekstit lähtivät levykkeellä ja taitossa kuvan kohdalla oli oikeankokoinen kehys, johon kirjapaino sijoitti kuvat. Linnoja koskevat tekstit ovat kaikki suomksi ja saksaksi tai englanniksi. Johtajamme tri Knut Drake, arkeologianseuran pj., johti hanketta ja piti langat käsissään. Prosessiin tarvittiin "puhtaaksikirjoittaja" ja siihen työhön tuli Pauli Lahdenperä.

Turun Sanomat kertoi kirjan valmistumisesta 24.9. 1993 (ks. kuva). Hymy oli herkässä. Kuvassa pitäisi olla myös mieheni, joka teki valtavan työn. Pitiäisi siinä olla poikakin, joka neljävuotiaan ahkeruudella osallistui toimitustyöhön keittiön pöydällä, jossa samaan aikaan olivat legot ja puurolautanen.

Jos lähtee linnakiertueelle, kannattaa tutustua teokseen, jos sattuu saamaan sellaisen käsiinsä. Kirjan painos oli 1000 kpl ja jakelu hoidettiin Tukholmasta. CASTELLA MARIS BALTICI 1:een tuli jatkoakin, ulkomailla toteutettuja kirjoja. Baltain linnoja koskeva uusi tutkimustieto päätyy kansien väliin.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Tove Jansson – postikortit




Korttien valmistumishuosi jäi askarruttamaan, joten tutkija Magga Willner vastasi tiedusteluuni korttien iästä: Erik Kruskopf har skrivit en bok Bildkonstnären Tove Jansson Schildts Förlags Ab, Borgå 1992 där postkorten berörs på sid 141-142.De första publicerade korten är enligt honom från 1936. 1941 trycktes en serie på 10 humoristiska djurkort. Gissar att dina hör till dem. Från 1942 finns både påskkort och julkort. Alla utgivna av Taidekorttikeskus.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Presidentti ja turkulainen mahtiemäntä



Puku on samaa mallia, vaikka ikäeroa on tuhat vuotta.

Presidentti Tarja Halonen yllätti itsenäisyyspäivänä 2001 pukeutumalla Euran muinaispukuun, jonka esikuva on peräisin viikinkiajalta. Samalla levisi lähes jokaiseen kotiin tieto, millaista vaatetusta mahtavat emännät käyttivät tuhat vuotta sitten.

Myös Turun Maarian Saramäessä vuonna 1000 oli varakkaan naisen vaatetuksena villainen puku, johon kuului pronssikierukkakoristeinen esiliina. Koruina olivat pronssiset olkasoljet ketjuineen, helmet, hopeariipukset ja hevosenkenkäsolki. Rannerengas, sormus ja päärengas olivat hopeaa. Vyötäisillä oli lautanauhaan ripustettu puukko koristeellisessa tupessa.

Saramäen haudasta löydetyt aidot korut ja haudasta löydetyt antimet, keritsimet ja sirppi, ovat näytteillä Esihistorian näyttelyssä (1986–) Turun linnan esilinnassa. Vitriinissä seisovan Saramäen emännän puvun malli on otettu Euran puvusta, sillä arkeologien vuonna 1919 löytämässä Saramäen haudassa oli tekstiilijäänteitä niin vähän, ettei niistä voitu päätellä aluspuvun ja hamevaipan tarkkaa mallia. Värit tulevat valkoisen ja mustan lampaan villasta. Pukua koristavat Saramäen ruumishaudasta löydettyjen korujen mukaan tehdyt kopiot. Päähineestä ei saatu selvää. Se on voinut olla hyvinkin konstikas rakennelma.

Kolleegani Nina oli tietysti selvittämässä puvun ja korujen yksityiskohtia. Kankaat kutoi Runosmäessä asunut Sirkka (mikä sukunimi?) ja korut valmisti konservaattori Jorma Reilander. Saramäen korujen jäljitelmiä tuli linnan kauppaan myyntiin.

Presidentin pukuvalinnan innostamana järjestimme 2002 vuoden alussa pienen näyttelyn Muinaset mahtavat naiset linnan eteläiseen näyttelyhalliin, jossa oli esillä varsinaissuomalaisia muinaispukuja.

Presidentin Kuva

lauantai 11. syyskuuta 2010

Turun linna 2009 – tilastollinen näkökulma

Kesäsesongin aikana murehdittiin medioissa linnojen kävijämääriä, jotka tänä vuonna ovat osoittaneet laskemisen merkkejä. Sama murhe oli viime vuonna. Turun linnan kohdalla syyn kävijämäärän laskuun tutnui olevan näyttelypolitiikassa. Linkkejä en viitsi etsiä, sillä se tuntuisi vanhan jauhamiselta, olenhan käsitellyt aihetta aikaisemmin blogissanikin.

Tämän päivän Turun Sanomissa kirjoittajavieraana kunnallisneuvos Pekka Ruola selvittää, kuinka Turku kuristaa kulttuuria, vaikka tulossa on ainutkertainen kulttuuripääkaupunkivuosi. Esimerkiksi näyttelybudjetista on lohkaistu pois 90% verratuuna entiseen.

Budjetti on siis niin surkea, ettei sanotuksi saa. Jos kävijämäärät olisivat suoraan yhteydessä näyttelyihin, olisi edessä katastrofi. Onneksi linna itsessään ja linnan tapahtumat houkuttelevat kävijöitä, ja onneksi opasvälityksen puhelin soi tiuhaan. Nämä valonpilkahdukset eivät ole juurikaan saaneet palstatilaa sanomalehdissä. Oppaat eivät jääneet odottamaan, että linnan muurien jokainen kivi alkaisi kertoa tarinaansa, vaan ovat kuljettaneet vuoden aikana yli 30 000 museovierasta (muistaakseni) hämärien käytävien kautta tiedon valoon. Kuulun kyllä ns. peda- ja tapahtumatiimiin, mutta en tässä kiittele itseäni, vaan niitä jotka oikeasti tekivät sen tärkeimmän työn eli ottivat vastaan museovieraat, kohtasivat asiakkaan.

Olisi syytä huomata, että Turun linna sijoittui kävijämäärätilastoissa viime vuonna 2009 valtakunnallisesti neljänneksi. Edelle menivät Ateneum, Kiasma ja remontin jälkeen avattu Luonnontieteellinen museo. Viiden museon kärkiryhmässä ainoastaan Turun linna on pääkaupungin ulkopuolelta. Viidenneksi sijoittui Kansallismuseo. Museoiden aukioloajat ovat suunnilleen samat (noin 45 t/vk). Vain Kiasman aukiolo ylittää 50 tuntia.

Myös muut linnat sijoittuivat hyvin ja ainakin Hämeen linnassa on kävijämäärissä jopa kasvua.

Turun linna 113 207
Olavinlinna 102 000 (oopperavieraat laskuissa mukana)
Hämeen linna 100 286 (hopeanäyttely on kerännyt mukavasti yleisöä)

Turun linnan kävijämäärä voisi olla suurempikin, jos linna olisi nykyäänkin maanantaina avoinna, kuten muut linnat. Maanantaiden kävijämäärät sataman läheisyydessä sijaitsevassa linnassa olivat vuodesta toiseen korkeat, kun muut museot pitivät ovensa kiinni. Kaikissa linnoissa sisäänpääsy alle 7-vuotiailta on ilmainen. Helsingin museoissa alle 18-vuotiaat pääsevät maksutta museoon.

Mistä ihmeestä on syntynyt käsitys, ettei museoihin kannata satsata. Onko mollivoittoinen informaatio tehnyt tehtävänsä, eikö myönteiset viestit ole tavoittaneet päättäjiä. Siis onhan Turun museoitten määrärahat talousahdingosta huolimatta saatava kohdalleen, hyvänen aika, jotta on näyttelyitä ja tapahtumia ja näkyvyyttä muutenkin kuin kuvina kaupungin matkaliuesitteissä. Ja henkilökuntaan kannattaa satsata, jotta tulee näyttelyitä ja tapahtumia ja palvelua arkena ja juhlana. Museoihin tulevien vierailijoiden odotukset pitää ylittää.

Kävelin väen kansoittamaan Aurajoen rantaa ihmetellen sotalaivoja. Joku ihminen sieltä voisi eksyä Turun linnaan, mutta eipä tule mieleen, kun rannasta ei löydy kylttejä ja suora reitti on jokseensakin ummessa kasvillisuuden vuoksi. Turun museoitten lippulaivasta, sen korkeista torneista, ei näy rannan suunnasta katsottuna vilaustakaan.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Kirjallinen leikki


Salon Veturitalleilla on Liisa Kanervan taidenäyttely, jossa on kirjallinen aihe. Olin viime viikolla Liisan apulaisena ripustamassa maalauksia ja nostelemassa laseja vitriineihin.

Liisa on kulkenut talleilla maalaamassa hevosia ja nykyisin hänen maalaamansa hevoset ovat sulavarakenteisia ja fyysisiä. Runo ja Proosa-teoksessa jäin miettimään, kumpi on kumpi. Samaa taisi miettiä itse taiteilijakin.

Rakaistuin olioon nimeltä Jambi. Minun tekisi mieli pussata sitä. Se liikuttaa päätään hellyttävästi, nyökyttelee, nostaa nokkaansa. Renessanssitutkija Liisalla on tietysti ollut Jambia luodessaan syvällinen näkemys, mutta emme puhuneet siitä. William Shakespeare käytti jambista pentametriä!

Oli siellä Baabelin kalakin, galaksien välinen tulkki. Se pyöri kultakalamaljassa, mutta ei näyttänyt iilimadolta, vaan oli kaunis harsosiipinen je helmin koristettu. Linnunradan liftari on tullut tutuksi vuosien mittaan.

Siellä ovat niin Rottein kuolema kuin Huhtikuukin. Huhtikuuta en oikein ymmärtänyt, kun muistin vain Einari Vuorelan runon. Kävimme kerran museon matkalla ohimennen katsomassa Keuruun Jukojärvellä saunaa, jossa runoilija on syntynyt. "Huu - huu - huhtikuu! Tempoo tuuli, huojuu puu." Olen vakuuttunut, että Liisalla on ollut jotain muuta mielessä teosta luodessaan.

Kariston juhlissa


Kirsi Haapamäen kuvitusta Reetta ja linnan vangit-kirjassa. Kuvassa ex-sirkusprinsessa Edit ja lapset Reetta, Lauri ja Liina.

Olin Kariston 110-vuotisjuhliassa Helsingin Pörssitalossa taustavaikuttajan ominaisuudessa. Innostin Kirsti Ellilää Turun linna-aiheisen lastenkirjan kirjoittamiseen, hän tarttui koukkuun ja myöhemmin käsikirjoituksen saatuani tarkastin, että historialliset tiedot ovat kohdallaan. Piakkoin ilmestyy Reetta ja linnan vangit, jonka on herkullisesti kuvittanut Kirsi Haapamäki. Esittelyssä mainitaan: "Samalla kun lukija seuraa herkeämättä sisarusten seikkailua, tulee Turun linnan historia tutuksi vaivihkaa." Se on aika paljon luvattu, mutta mitäpä tuosta. Aikuiset tietävät, että Eerik XIV ja Jaakko Ilkka ovat olleet vankeina Turun linnassa, mutta korvansa mennettänyttä ja noitana poltettua Valpuri Kyniä ei linnan historiassa yleensä mainita. Kirjaa myydään heti lokakuun alussa Turun kirjamessuilla kasapäin.

Pääsin siis Kirstin siivellä mukaan juhlaan ja nauttimaan kirjailijahaastatteluista. Se oli hirveän mielenkiintoista ja minun tekee mieli lukea kaikki esitellyt kirjat. En ymmärrä, mikä viehtätys siinä on, kun kuulee kirjailijan itsensä kertovan työn eri vaiheista. Kirjamessuilla on hankaluus, että samaan aikaan tulee monella areenalla mielenkiintoista ohjelmaa. Nyt ei ollut sitä ongelmaa, kun estradin tuntumassa sain seurata Raisa Rauhamaan luotsaamat haastatelut alusta loppuun ja ohjelman jälkeen tiedossa oli ruokaa ja juomaa. Eteläafrikkalainen punaviini sai sanomaan jäähyväiset valkoviinille. Automaattisesti pulpahtivat mieleen adjektiivit pehmeä, pyöreä, täyteläinen, nuo sanat ovat aikaisemmin tulleet vastaan peilin ääressä.

Näytti siltä, että kuumasta ja aurinkoisesta kesästä huolimatta kirjailijat ovat väsänneet neljän seinän sisällä käsikirjoituksiaan valmiiksi. Lähes poikkeuksetta he olivat hyvin kalpeita.