Espoon keikka

Aino Havukaisen ja Sami Toivasen Tatun ja Patun Suomi-kirja kirvoitti näyttelyn tekoon ja vuosi sitten kokonaisuus oli esillä Turun linnan Isossa linnantuvassa. Siellä oli mm. savusauna ja karaokelava, kivikamarissa saunafilmejä, muistattehan. Näyttelyn miniminiversio on nyt Espoon Kulttuurikeskuksen aulassa. Siellä on muutama vitriinillinen kiinnostavia esineitä, mm. törkkö eli savusaunan lamppu, kuokka ja Jussi, lappiaiheinen Matti-tupakka-aski ja pussi Puhdasta Sikuria. Pöydän päällä on kankainen liikennekaupunki ja keskellä eteisaulaa karsina, jossa on Turun Luostarivuoren ja Katedralskolanin oppilaiden tekemä talvimaisema. Maisema sai jo kokoamisvaiheessa runsaasti katselijoita. Näyttely rakennettiin kulttuurikeskuksen eteisaulaan, jonka netistä löytämääni virtuaaliesittelyyn tutustuin etukäteen saadakseni käsityksen, minkälaiseen paikkaan ollaan menossa. Espoolaiset eivät vielä oikein ymmärrä, millainen helmi heillä on käytössään, kun taloon voi tehdä treffit, sinne voi mennä oleilemaan, kahvilassa voi syödä herkullisen lounaan, on taidenäyttelyitä, musiikkia, vaikka mitä tarjolla. Ja nyt sitten tämä Turusta tuotu näyttely aurinkoineen.

Minulla on yksityinen lila työkalupakki eli -kassi, joka sisältää ruuvimeisselin useilla terillä, sakset, kärkipihdit, tulitikkuaskin, jakoavaimen, mattolveitset, toimistoveitset, vatupassin, mitan, kiinnityspaloja, pienet sakset, vihreää rautalankaa, nastoja, nauloja, ruuveja pienessä rasiassa, kissan naksuja, kaapimen, paperinenäliinoja, vasaran, sarjan pikkuruuvareita, narua, teippiä, kapeaa silkkinauhaa, tarranauhaa, antistaattisia liinoja ja sitten kassissa on vielä lahjaksi saamani soma kukkapäinen ruuvari. Varustekassi oli mukana Espoossa. Mainostin kätevää tarranauhaa ja laitoin sillä kalevalavitriinin auringon kiinni mikrokuitukankaalla päällystettyyn takaseinään. Kun vitriinin lasit oli pantu kiinni, huomasimme auringon tipahtaneen seinältä. Viime minuuttiin saakka kuumaliimasimme talvimaiseman urheilijoita paikalleen, pakkasimme tavarat ja iloitsimme ajoissa valmistuneesta työstä.

Tulomatkalla muistin auringon ja me kaikki muistimme, Tony, Sari ja minä, ettei taivaankappaletta laitettu uudelleen paikalleen, vaan se jäi repsottamaan vitriiniin. Jos olisin ollut entinen minä, olisin sanonut, että nyt lähdetään takaisin. Nielaisin kaksi kertaa ja ajattelin, että lapsista on hauska oivaltaa, että aurinko on pudonnut taivaalta. Oivalsin myös, että minun olisi parasta pysyä mieheltä lahjaksi saamani lilan työkalukassin ja lilanväristen työkalujen kanssa taustalla, kun mestarit ovat paikalla. Jos en olisi hihkunut tarranauhoineni, olisi somisteaurinko kiinnitetty ammattimaisesti takaseinään niittipyssyllä ampuen.

Kirjakaappivitriinin hyllyllä on puusta koverrettu kuppi, jossa on monenlaista pikkutavaraa, kompassi, Sampo-tulitikkuaski ja lottokuponki. Vitriinissä on myös Kupitaan Saven valmistamat puiset (!) kansallispukunuket, tyttö on Ahvenanmaalta ja poika Karjalan Savitaipaleelta. Sujautin kuppiin VikingLinen mainoskynän ihan vain kiitollisena varustamon laivahankinnasta. Espoolaisetkin lupasivat ilolla maksaa veroja, jotta laivahanke saisi tarvittavan valtionavustuksen. Hyvä Espoo, hyvä Tatun ja Patun Suomi.

Haukotus — Eino ja Elisabet I uneliaina.

Hyviä uutisia

Olen palannut lomamatkaltani Pohjois-Karjalasta, suorittanut Tapahtumantuottajan ammattitutkinnon ja Hygieniapassin Nurmeksessa, hoitanut rapistunutta kuntoani ja nyt kerron hyvän uutisen.

Kirjoitin yli vuosi sitten blogiini aiheesta Oi jokemme. Kyllä siinä vierähti vielä sen jälkeen runsaasti aikaa, ennenkuin sain toimeksi lähettää postia Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukseen (ELY-keskus). Kiitos Sokea Kana ja ystävät siellä kylillä, jotka kannustivat tekemään jotain kivisen lähes satavuotiaan holvikaarisillan puolesta.

Viraston edustajat ovat käyneet oikein paikan päällä tutustumassa tilanteeseen ja luvanneet, että silta korjataan. Remontti alkaa ensi keväänä. Hurraa!

Istui herttuan pöydässä

Kissamme Elisabet I tarkasteli Suomen aikakirja II:n kuvia. Klaus Kristerinpoika ei näytä tutulta, mutta esivanhemmat ovat työskennelleet laivakissoina.

Juhana herttua hovia esittävässä pienoismallissa, esilinnan kuusikulmaisen tornin ylimmässä kerroksessa, pöydän vieressä puoli-istuvassa asennossa on sotaherra Klaus Kristerinpoika Horn. Nuken puki Pirkko Ali-Nikula tunnetulla taidollaan.
Juhana herttua on aloittelemassa juhlapuhetta tuoppi kädessä. Takana toisen pöydän ääressä penkin päädyssä istuu sotilas (hänellä on puujalka), Katariina Jagellonica istuu vaakunan alapuolella ja hänen vieressään joku aatelinen. Pienikasvuinen pariskunta on vielä tanssin pyörteissä etualalla.

Klaus Kristerinpoika Horn (1518-1566) oli käskynhaltijana Viipurissa. Vuosina 1558-59 nousi Viipurin talous kukoistukseensa. Kustaa Vaasa oli jo huolissaan sellaisesta korkeasuhdanteesta ja antoi määrätä tullit venäläisille laivoille, joita ruotsalaislaivat olivat luotsanneet Nevajoen ja Viipurin välillä. Niin venäläiset siirsivät kauppakeskuksen Narvaan, joka sitten piti saada nitistetyksi. Juhana herttua hieroi kauppoja Tallinnan kanssa. Ratas oli jo pyörähtänyt Viron suuntaan.

Kustaa Vaasan kuoltua kuningas Eerik XIV jatkoi neuvotteluja ja arveli Venäjän Länsi-Euroopan suutautuvan kaupan siirtyvän Suomenlahdella ruotsalaisten hallintaan sen jälkeen kun Tallinna olisi ruotsalaisten hallussa. Kuningas onnistuikin tässä juhannuksen tienoilla 1961, jolloin Eerikin joukot ajoivat pois puolalaiset Toompean linnasta. Saksalaiset palkkasotilaat olivat jo aikaisemmin siirtyneet ruotsalaisten puolelle.

Klaus Kristerinpoika siirtyi isännäksi Tallinnaan. Keväällä 1963 hän mahdollisesti ruokaili herttuan pöydässä Turun linnassa, sillä hän kuului Juhana herttuan kannattajiin ja heillä oli kosolti yhteisiä suunnitelmia. Samana vuonna syyskesäsätä Eerikin joukot valloittivat Turun linnan ja herttua puolisoineen joutui vankeuteen Gripsholmin linnaan.

Klaus Kristerinpoika Horn siirtyi kuningas Eerikin sotapäälliköksi. Ja onkin aika otaa lainaus Maamme-kirjasta, kun syvempään sotahistorialliseen tarkasteluun en tunne kutsumusta. Voi seitsenvuotisesta sodasta lukea muualtakin.
Klaus Kristerinpoika Horn, Joensuun herra, oli Ruotsin mainioin merisankari. Ei koskaan ollut Ruotsin laivasto Itämerellä ollut niin vahva kuin Eerik kuninkaan aikana Klaus Hornin johtamana. Ensimmäisen kerran hän oli kolme päivää amiraalina ja ennätti sinä aikana voittaa Tanskan laivaston. Sitten hän hävitti kerran toisensa perään Tanskan ja Lyypekin sotalaivastot, valtasi heidän kauppalaivansa, kantoi Juutinraumassa Tanskan tullin ja uhkasi Kööpenhaminaa. Nämä voitot saatuaan Klaus Horn kulki riemusaatossa Tukholmaan, ja tanskalaisen amiraalin Otto Rudin täytyi kulkea saatossa vankina. Eerik kuningas nuhteli kovin sanoin Rudia ja oli vihan vimmassa lävistää hänet miekallaan. Silloin Klaus Horn tarttui kuninkaan käteen ja sanoi: "Tämä mies on taistellut urhoollisesti isänmaansa puolesta ja anaitsee pikemmin kiitosta kuin moitetta." Kuninkaan viha lauhtui, ja Klaus Hornin rohkeamielisyyttä ylistettiin yhtä paljon kuin hänen voittojaan. Tämä Suomen urho kuoli ruttoon vuonna 1566 ja lepää haudattuna Upsalan tuomiokirkossa Kustaa Vaasan vieressä.

Turun linnan kuninkaansalissa on Klaus Kristerinpoika Hornia esittävä maalaus, joka on Jean Haagenin kopio Gripsholmissa olevasta maalauksesta.


Kaari Utrio on kirjoittanut romaanin Kartanonherra ja kaninis Kirstin (1968). Romaanin päähenkilö on Klaus Kristerinpoika Horn. Romaani on ilmestynyt uusintapainoksena 1999 nimellä Kirstin. Seuraavaksi sitä lukemaan.

Pienoismallia rakentaessa lähteenä käytimme mm: Oscar Nikula: Turun kaupungin historia 1521-1600.

Vesi on elämä, sanoi venäläinen nainen

Runot kirjoitetaan kankaille suomeksi ja kertojan äidinkielellä. Tässä juuri valmistunut silittämätön lippu, jossa on bulgariankielinen runo Bistrezin kaivot. "Bistrezin hylätyt kaivot eivät unohda niitä entisiä aamuja kun tytöt tulivat kukkia hiuksissaan"...

Globaali runo-projektimme etenee ja sen sisältö on ylittänyt odotuksemme. Haastattelemme maahanmuuttajanaisia ja pyydämme heitä kertomaan kaivoon liittyviä tarinoita ja muistoja. Veden kantaminen on kaikkialla maailmassa naisten työtä ja kaivo on ollut kohtauspaikka. Työryhmäämme kuuluu lisäkseni Zhenya Narendra ja Kirsti Ellilä.

Zhenya hoitaa yhteydet maahanmuuttajiin ja pohjustaa asian. Ei ole aina helppoa saada enimmäkseen neljän seinän sisällä päiviään viettävää naista ymmärtämään, kuinka joku suomalainen on kiinnostunut hänen kotimaansa kaivoista. Voiko tosiaan joku haluta kuulla itsestäänselvyyksiä.

Ensimmäisessä tapaamisessa naiset voivat olla ensin varautuneita ja epäluuloisia ja ihmetellä, mikä tämän kaiken takana on. Melkein joka kerta ensimmäiset kymmenen minuuttia kuluu tutemattomien ihmisten kohtaamisen tuottamasta hämmennyksestä toipumiseen. Sitten huoneen täyttää puheensorina. Viime kerralla porukka puhkesi lauluun.

Jokainen tapaaminen on erilainen ja erityinen ja jokaisesta tapaamisesta löytyy aineksia globaaliin runoon. Kaivon vesi onkin kuumaa, miten vedestä tulee "kosketetua" vettä, miksi kaivon ympäri kierretään valkoinen ja punainen lanka, mikä on se ahdistava muisto, josta voi kertoa vain yksittäisin sanoin ja ilmein. Sodan kauhut ovat läsnä, eivät television kuvaruudulla. Jonain päivänä vesi on pyhää, vaikka se tulisi hanasta.

Mitkä ovat niitä yhdistäviä asioita? Muistot. Äidit ja isoäidit kantoivat veden, sankoilla, ämmänlänget apunaan, tai saviruukussa olkapäällä tai pään päällä. Kaikkialla litra painaa kilon. Naiset tapasivat kylän kaivolla, kuiskivat, kertoivat tarinan, lauloivat laulun. Nuorukaisten kannatti tulla kaivotielle.

Vesi sammuttaa janon, virkistää, hellii ja puhdistaa. Jos vesi loppuu tai kaivo saastuu, se tietää kuolemaa. Vesi parantaa. Vesi on elämä.

CASTELLA MARIS BALTICI 1— keittiön pöydältä painoon

Kirjan valmistumisesta iloitsevat lisäkseni Knut Drake ja Pauli Lahdenperä.

Turussa järjestettiin vuonna 1991 linnasymposium, jonka esitelmien pohjalta Suomen keskiajan arkeologian seura ry. ja Turun maakuntamuseo julkaisivat kirjan Itämeren keskiaikaisista linnoista. Julkaisussa on noin 30 tutkijan kirjoitus karttoineen ja piirroksineen. Kirjan kannen kuva on Seilo Ristimäen ottama.

Tekstit tulivat mitä monessa muodossa eri puolilta Eurooppaa ja ne piti vääntää ja kääntää taittokuntoon. Taitava aviomieheni Ilmo tuli hätiin ja lupasi tehdä epämääräisestä tekstinipusta kirjan. Artikkelit olivat monenkokoisilla levykkeillä ja monenlaisissa formaateissa, joten oli aika homma saada tekstit luettavaan muotoon, kun Latvian ja Liettuan linnojen nimistöissä oli tutun kirjaimiston lisäksi tuntemattomia. Kaksikymmentä vuotta sitten eivät laitteet ja ohjelmat olleet läheskään nykyisenveroisia.

Mies joutui rakentamaan itse jopa fontteja. Kartat ja piirrokset olivat oma lukunsa, kun ne piti saada sopivasti asettumaan palstoihin. Kirjapainoon tekstit lähtivät levykkeellä ja taitossa kuvan kohdalla oli oikeankokoinen kehys, johon kirjapaino sijoitti kuvat. Linnoja koskevat tekstit ovat kaikki suomksi ja saksaksi tai englanniksi. Johtajamme tri Knut Drake, arkeologianseuran pj., johti hanketta ja piti langat käsissään. Prosessiin tarvittiin "puhtaaksikirjoittaja" ja siihen työhön tuli Pauli Lahdenperä.

Turun Sanomat kertoi kirjan valmistumisesta 24.9. 1993 (ks. kuva). Hymy oli herkässä. Kuvassa pitäisi olla myös mieheni, joka teki valtavan työn. Pitiäisi siinä olla poikakin, joka neljävuotiaan ahkeruudella osallistui toimitustyöhön keittiön pöydällä, jossa samaan aikaan olivat legot ja puurolautanen.

Jos lähtee linnakiertueelle, kannattaa tutustua teokseen, jos sattuu saamaan sellaisen käsiinsä. Kirjan painos oli 1000 kpl ja jakelu hoidettiin Tukholmasta. CASTELLA MARIS BALTICI 1:een tuli jatkoakin, ulkomailla toteutettuja kirjoja. Baltain linnoja koskeva uusi tutkimustieto päätyy kansien väliin.

Tove Jansson – postikortit

Korttien valmistumishuosi jäi askarruttamaan, joten tutkija Magga Willner vastasi tiedusteluuni korttien iästä: Erik Kruskopf har skrivit en bok Bildkonstnären Tove Jansson Schildts Förlags Ab, Borgå 1992 där postkorten berörs på sid 141-142.De första publicerade korten är enligt honom från 1936. 1941 trycktes en serie på 10 humoristiska djurkort. Gissar att dina hör till dem. Från 1942 finns både påskkort och julkort. Alla utgivna av Taidekorttikeskus.