Vuodenlopun mietteitä

Erensti (3 kk) lähti tassuineen uuteen kotiin.

Nyt kun Tatu ja Patu-näyttely on pystyssä, avautuu talkoovapaan näköalat. Kahden viikon ajan saa ihan palkatta rakentaa yksityiselämäänsä ja tulevaisuutta. Silti vuodenvaihde asettaa omat haasteensa työpaikalla, mikään ei tunnu olevan kyllin. Vielä pitäisi tehdä sitä ja tätä ennen kuin lähtee lomille. Mutta hetkinen, nythän minä olen jo talkoovapailla, siis lomalla, ei minun pitäisi viipyä työasioitten parissa.

Sain tänä vuonna vedettyä Ritaripäivät ja niiden jälkeen venäläispäivän, Valpurin velholeirit, Keskiaikapäivät ja nyt tuon Tatun ja Patun. Välillä olin narrina, vankiämmänä, ruttotautisena, jolloin kallo kolahti Sturen kirkon lattiaan, kun kaaduin kuolleena maahan. (Muuten, linnan eteisaulan lattialaatat kuten Sturen kirkon laatatkin on valmistanut Kupittaan Savi.) Sitten vedin vielä sairaslomittajana pari Kuolemaa, kidutusta ja kummituksia-kierrosta ja tavallisia opastuksia. Ja kaiken tein yhdessä suunnilleen saman ahkeran joukon kanssa yhteistyössä tiimirajojen yli harppoen. Oman lisänsä vuosiohjelmaani antoivat pari muuttoa ja sairastuminen homeyliherkkyyteen.

Sain tänään idean, kuinka Turun linnan kävijämäärät saataisiin pienellä budjetilla hyvään kasvuun ja kulttuuripääkaupunivuonna 2011 olisi linna näkyvästi esillä ja Turun kuapungin historiallinen museo kestosuosikkina rahoitusvaikeuksien keskellä painiskelevassa kaupungissa. Idean toteuttaminen vaatisi vain samaisen osaavan joukon työrupeaman, kukin olisi asiantuntija oman kokonaisuutensa toteuttamisessa.

Olen saanut toteuttaa vuosikymmeniä kestäneen työurani aikana unelmiani, tosin usein vuosien viiveellä. Silloin kun idea on tullut ja työkaverin kanssa sitä ehdotettu, on se ollut niin uutta, ettei sitä ole uskallettu ottaa ohjelmatuotantoon. Linnan narrien esiinmarssi oli "villiä touhua", ei kuulunut museon linjaan. Linnan portaiden ravaaminen kulttuurin ja liikunnan nimissä ei myöskään sopinut ohjelmaan. Siitä olen vähän katkera, sillä tänään minäkin olisin kymmenen kiloa kevyempi.

Siis ihan totta, en saa jäädä uuden idean vangiksi. Jossain vaiheessa pitää ymmärtää keskittyä Tärkeisiin asioihin. Nythän voisi jatkaa rempalleen jääneitä syystöitä kotona, uppoutua ns. omiin projekteihin tai lähteä matkoille.

Palautumista

Näyttelytyöryhmä sai energisen lisän, kun Michael Monroe tuli mukaan riveihin.

Internet oli pois toiminnasta viisi päivää ja katkos sattui kovin epäedulliseen ajankohtaan. Olisin voinut hoitaa jonkin kiireellisen asian näyttelyn valmistumisen loppumetreillä kotoa käsin. Toisaalta vapautui aikaa nkkumiseen, joka on tärkeää tautisena aikana. Infulenssa verotti aina jonkun rakentajista pois joukoista, mutta silti etenimme määrätietoisesti aikataulussa.

Eilen illalla oli Tatun ja Patun Suomi-näyttelyn avajaiset Turun linnassa. Alkuseremoniat, jotka sisälsivät pari puhetta ja mitalienjakoa, toimitettiin juhlahuoniston kuninkaansalissa ja sen jälkeen kutsuvieraat pääsivät tutustumaan näuyttelyyn.

Juhlan päähenkilö oli vetovoimainen rockartisti Michael Monroe, joka jo päivällä sai lehdistön syttymään. Michael on tottunut salamavalojen räiskeeseen ja hän jaksoi vielä illalla poaeerata ihailijoitten kanssa. Näyttelyn korkeimmassa vitriinissä on Michaelin asusteita, joiden helmet ja paljetit kimaltelevat. Yksi vaatekokonaisuus on seinällä, housujen sivusaumoihin kiinnitetyt ledivalot vilkkuvat. Näyttelyjulisteessa Michael keikkuu linnan katolla.

Olen tyytyväinen näyttelyn karaokelavaan. Pelkäsin äänen kaikuvan häiritsevästi eteisaulaan, mutta lavalta tulevat musiikit keskittyivät sopivasti katsoman levyiseen sektoriin. Tunsin itseni kovin onnelliseksi, kun avajaisiin saapuneet ystävät hoilasivat lavalla. Karaokelaulaja Kurre sai houkutelluksi ujoimmatkin estradille.

Paikalla oli aika paljon lapsia, koska talvimaiseman rakentaneet nuoret vanhempineen saivat kutsun. Talvimaisemaa voi tarkastella kiikareilla Tatun ja Patun tyyliin. Sitten voi kiivetä saunan lauteille miettimään Asioita.

Voi, näyttelyssä on niin paljon yksityiskohtia, jotka tarvitsevat oman juttunsa. Nyt olen niin onnellinen, että olen melkein onneton.

Pimennossa

Asuinalueellamme on internetyhteydet poikki kaivinkoneen möyrimisen takia. Nyt pitäisi olla mokkula, jotta pääsisin hoitamaan kontakteja maailmalle ja hoitamaan työasioita, ainakin sähköpostit pitäisi päästä lukemaan. Toisaalta mokkulan hankkiminen ei innosta tilapäisen häiriön takia, kun ei ole esimerkiksi kesämökkiä, jonne voisi mennä uimaan ja kalastamaan ja roikkumaan netissä.

Lomilla matkustan kotiseudulle ja silloin mokkulasta luulisi olevan hyötyä, mutta kun ei ole. Luonnonkauniissa kylässämme ei ole edes laajakaistaa, kun korkeat vaarat estävät bittisinkoilut. Yleensä hylkään siellä modernin tiedonvälityksen vaatimat vehkeet ja menen sukulaisten ja naapurien luo kyläilemään.

Viime syystalvena innostuimme naapurin emännän kanssa lähtemään erämajalle, vaikka tie oli jäinen ja pimeä oli tulossa. Majavan tukkimaa ojansuutakin piti käydä katsastamassa. Lammen pinta oli ohuen jääriitteen peittämä. Puolukkatertut olivat syväjäädytettyjä, mutta makeita. Sytytimme tulen takkaan ja söimme eväitämme harmaaseinäisessä hirsimökissä.

Kotimatkalla auto vieri uhkaavasti tien sivuun ja ehdin jo sanoa, että varmaan pitäisi naapurin nuori mies hälyttää hinaamaan, jos kärri menisi ojaan. ”Eipä tiällä oo kenttee, ei kännykät toemi”, sanoi emäntä ja polki kaasua.

Rekvisiitan metsästystä.

Suomen viralliset vähemmistökielet ovat pohjoissaame, inarinsaame ja koltansaame, viittomakilei ja romanikieli. Näyttelyä varten hankin kirpputorilta rekvisiitaksi lapinnuken, jonka arvelinkin olevan tavanomainen matkamuisto. Sain vahvistukset asiasta Saamelaiskäräjiltä. Haluaisin hankkia oikean käsityönä tehdyn saamelaisnuken näyttelyyn, mutta nyt ei enää ehdi. Onneksi hankkimani nukke on varsin söpö eikä se ole ihan viimevuosien kaupallista tuotantoa. Näyttelyn oheistapahtumana voitaisiin järjestää saamelaispäivä.

Nyt pitäisi vielä löytää saamelaisten pöytälippu. Lipussa on aurinkoa ja kuuta symboloiva kiekko. Romanien lipussa on myös ympyrä, ehkä se on kärrinpyörä. Intian lipussa on myös chakra, pyörä, sieltä romanit ovat lähtöisin. Ensimmäiset romanit tulivat Suomeen 1500-luvulla.

Niin ja viittomakieli. Juliste on tulossa.

Tällaisissa yksityiskohdissa sitä voi askarrella vielä illallakin, Olen aivastanut kolme kertaa. Ei kai se nyt iske.

H-hetki lähestyy

Näyttelyn rakentamisessa pitää ottaa osaamisen kaikki osa-alueet käyttöön. Arja ja Roni täydentävät Luostarinmäen pienoismallia.

Tatun ja Patun Suomi-näyttelyn avajaisiin on runsas viikko, joten näyttelyn pitäisi olla suurinpiirtein valmis. Olemme edenneet aikataulussa ja tunnelma näyttelynrakennus on kiihkeän toimelias. Kun saavun iltahämärässä kotiin, ajattelen seuraavan päivän töitä ja teen kaikkea mahdollista näyttelyyn liittyvää. Sen lisäksi syön, seurustelen perheenjäsenten, joista suurin osa on kissoja, kanssa.

Näyttelyä voisi tehdä rimaa hipoen välttäen liikaa innostumista. Sillä tavalla syntyy asiallisia näyttelyitä ja aiheeseen vihkiytyneet voivat niistä saada irti odottamansa. Tai sitten näyttely vie mukanaan ja on vain pidettävä huoli, ettei se ryöstäydy käsistä. Idea ja oivallus ruokkivat uusia ideoita ja oivalluksia. Särmääkin näyttelyssä pitää olla, niin että se herättää keskustelua puolesta ja vastaan.

Parasta on se hetki, kun jonkin yksityiskohdan on hahmotellut päässään ja sitten paperilla ja sitten toteutusvaiheessa se näyttääkin kuviteltua paremmalta. Välillä tulee mokia, jotka toisinaan kääntyvät voitoksi. Tatu ja Patu-näyttelyn rakentamisessa on hyvä porukka, jokainen tekee oman osuutensa paremmin kuin kukaan muu.

Vaikka olisi kuinka innostunut ja vaikka olisi jäljellä tekemistä, jossain vaiheessa sitä ei vain jaksa, vaikka työhuoneen ja näyttelysalin välin sahaaminen luulisi kasvattavan rautaisen kunnon. Rappusten kiipeäminen ja tavaroiden kantaminen ei tunnu missään, ja sitten yhtäkkiä tuntuukin.

Täydennystä sukkasiinipohdintaani

En ole vielä itse tehnyt sukkasiineja, mutta löysin kuin löysinkin mummoni tekemät sukkasiinit, vihonviimeiset hänen tekemänsä. Muistan, kuinka silloin saimme kirkonkylältä niihin vielä nahkapohjat, ne ovat kovempaa nahkaa kuin aikaisemmin hankkimamme. Suutari sanoi, ettei niitä enää tämän jälkeen mistään saa. Tassujen alla näkyvä räsymatto on äitini kutoma.

Tästä pääsee aiemmin aiheesta kirjoittamaani pieneen juttuun.

Täydennystä tapettijuttuuni

Lupasin täydentää myöhemmässä vaiheessa Uskelan tapetteja koskevaa blogijuttuani kuvalla ja nyt on se hetki. Olen lisännyt kuvan.