keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Huussilähettilään alkutaival

Eilisessä Turun Sanomissa oli juttu linnan velholeiristä http://www.ts.fi/viihde/53512.html. Artikkelissa on mainittu lapsia hämmästyttänyt kertomukseni, kuinka renessanssikuningas ei pärjännyt yksin privettikäynnillään. Privetit ovat käymälöitä, joita rakennettiin muurien liitoskohtiin ja ulkomuuriin, jossa ne nököttivät kuin kottaraisenpöntöt koivun kyljessä. Tuotokset menivät pitkin seiniä ja saivat aikaan muurien kupeeseen vankat hajut ja ennen pitkää muhevan mullan. Privetin sanotaan olevan paikan, jossa kuningaskin oli yksin. Mutta miten renessanssiaikana hienoihin asusteisiin pukeutunut ylhäisö olisi selvinnyt vessatoimissaan yksin? Aikakauden vaatteet olivat niin vaikeasti puettavia ja riisuttavia, ettei kuningaskaan suoriutunut toimituksesta ilman avustavaa henkilökuntaa. Puvun osat kiinnitettiin pauloittamalla, nyöreillä sitomalla kiinni toisiinsa.

TV1:n ohjelmassa Paska juttu, sen ensimmäisessä osassa, olin kertomassa vuosisatojen takaisesta privettikulttuurista. En ole vielä itse ehtinyt ohjelmaa katsoa, yleisöpalautteen perusteella ohjelmasarja on täyttä asiaa.

Kevätkaudella olin kolme kertaa kahvittamassa seurakuntalaisia Mikaelin kirkossa ystävieni Kirstin, Sarin ja Merjan kanssa. Tarjosimme Reilun kaupan kahvia, itse leivottuja Hildegard Bingeniläisen hermo-ja älypipareita, kauralastuja, hillosilmiä ja banaanikakkua. Turun ja Kaarinan Seurakuntayhtymä suostui tuumaan, niin että saaduilla tuloilla hankitaan huusseja kehitysmaihin ja huusseille tulee kummit. Minulla on jo nimikkokäymälä jossain kaukana, sain sen lahjaksi kirjailija Kirsti Ellilältä, joka lahjoitti kirjansa Outoa rakkautta tulot helpotushuoneiden hankintaan. http://www.toisenlainenlahja.fi

Epähygieniset olot eivät kuulu vain keskiaikaan, sillä tänäkin päivänä kehitysmaissa ihmiset ovat vessattomuuden vankeja. Siistit huussit säästäisivät vuosittain miljoonien ihmisten hengen ja erityisesti tyttöjen ja naisten elämä helpottuisi. Huomaan, että minusta on vähitellen kasvamassa huussilähettiläs.

P.S. Opettaja, opettaja, nyt ei linkitys onnistunut.

5 kommenttia:

  1. Linkitys onnistuu kun maalaat sanan, jonka haluat tehdä linkiksi, sitten klikkaat linkkikuvaketta (sellainen kumollaan oleva kahdeksikontapainen). Siitä avautuu laatikko, johon voit liittää haluamasi sivun osoitteen.

    Vessaprojektimme huussikortit ovat vielä lähettämättä. Etsin osoitteet netistä, mutta en ole jaksanut miettiä mitä kortteihin kirjoitetaan.Ehkä kesän aikana saan hoidettua tämän asian.

    VastaaPoista
  2. Kiitos opettaja. Huomaatko, että lisäsin linkit.

    VastaaPoista
  3. Huomasin. Siistimmän vaikutelman saisit kuitenkin sillä tavalla, että maalaisit jonkin sanan, tai lauseen esim. "Turun sanomissa oli juttu" ja liittäisit linkin siihen, niin tuo polku ei turhaan tulisi näkyviin. Vaikka käyhän se tietysti noinkin, en minä sillä.

    VastaaPoista
  4. Outi Nyytäjä on kirjoittanut Helsingin Sanomiin 7.7.2009 Kanavalla Ei totisesti paskempi! Ohjelmasarja saa hänet toivomaan, koittaako Yleisradiossa uusi, luova kevät?
    Oman osuuteni olisin voinut hoitaa luovemmin ja paremmin, mutta ilmeisesti en onnistunut ohjelmaa pilaamaankaan.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Kirsti ohjeista. Yritin laittaa vähän fiksummin ohjeittesi mukaan, mutta en onnistunut. Kärsivällisyyteni ei riittänyt yrittämään uudestaan.

    VastaaPoista