Sain kaksi viikkoa sitten sairaalasta ystävältäni Marjutilta tekstiviestin, jossa hän kertoi viimeisen taipaleensa alkaneen. Tapasimme vielä viikko sitten. Kattoikkunan laseille tuuli lennätti rakeita. Taivas oli harmaa, mutta sitten aurinko alkoi paistaa lumipitsien läpi.
Marjut lähti eilen. Hän piti Lapista ja saamen kielestä, Tenojoessa polskivista lohista, männyistä ja etelän tammipuista. Marjaomenapensaasta. Hän piti niin monista asioista.
Marjut olisi pitänyt Käenkukuntayöt-kirjan runosta. Ehkä Marjut on lukenut joskus sen, varmaankin on.
Öndrejanskej, missähän sellainen paikka lienee.
Tundra
Kultasarvisen porolauman kanssa kuljen.
Kolmikymmensalkoiseen metsäkotaan sisään
menin,
kuusipuiselle maalatulle laudalle istuuduin,
ruokani juomani keittävän teekattilan tulelle
ripustin,
viidentoista poronnahkaisen louteen alle
istuuduin,
kahdenkymmenenviiden lämpimän poronnahkaisen
päällislouteen alle istuuduin.
Kodan purin ja kaksitoistakaplaiseen luistavaan
kelkkaan istuuduin,
valkean porontaljan istuimeksi asetin.
Hyvinopetetut rivakat huimat porohärät
valjastin.
Ajohihnan maalatun renkaan läpi ohjakset
pujotin.
Karhukeihäs-kärkisen maalatun kauniin
ajosauvani käteeni otin.
Tundralle ajan, mustalle kaukaiselle
tundralle.
Sadankahdenkymmenenviiden joen taakse ajan,
korkeiden ja matalain harjanteiden taakse ajan.
Ajan aavojen soiden taa, joilla kurjet
viheltävät,
ajan suojärvien välitse, joilla joutsenet
joikuvat
ajan pitkää kuivunutta puronuomaa,
jossa jänikset luistelevat,
ajan keskelle mustaa kaukaista tundraa,
ajan sinisen meren äärelle,
tuhannen täyden virstan päähän ajan.
Öndrejanskejn lakeaa vainiota ajan.
Käenkukuntayöt
Komien lyriikkaa. Toimittanut ja suomentanut Raija Bartens. Suomen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 414, 1984.
Jotenkin kyllä liitän Marjutiin tuon Komin. Muistan hänen siitä puhuneen. Missähän Marjut on nyt.
VastaaPoistaJa muistathan Marjutin matkan Jäämeren rantaan, kun ihmettelimme, miten joku tuntee vetoa myrskyjen maille kylmän veden pärskeisiin. Teekuppi lämmitti käsiä.
VastaaPoistaOn jäänyt mieleen, että verkkokassissa oli sitruuna.
VastaaPoistaTyypillistä Marjutia. Siinäpä varsinainen selviytymispakkaus.
VastaaPoistaOsanottoni. Ymmärsin että hän oli henkilö, jonka mainitsit torstaina.
VastaaPoistaMarjutin lähtö on saanut ystävät havahtumaan eri puolilla Suomea, joten jengi on pian taas koossa ainakin sähköpostin ja facebookin välityksellä. Kari, niin tosiaan, torstai oli se päivä ja sitten tuli perjantai.
VastaaPoistaMarjut oli lämminsydäminen, ihana ja rohkea! Vaikka edellisistä tapaamisistamme oli kulunut vuosia, niin viimeksi tavatessamme (siitäkin on jo aikaa), tuntui kuin edelliskerta olisi ollut vasta. Marjut on siellä, missä myös rakas poikani Olli...
VastaaPoistaSiirrän facebookista Ainan sinne pistämän Marjutin kirjoittaman runon. Runoilijakin hän oli:
VastaaPoista"Jalkani alkavat olla huonot. En mielelläni kävele ylimääräistä.
Mutta nyt en malta olla tulematta joka päivä rantaan.
Vieläkö duovvi on täällä?
On se.
Olen jo monena päivänä nähnyt sen,
katsellut sitä, kun se on hiljalleen uinut matalikossa.
Hiljalleen niin kuin minä kävelen täällä törmällä.
Katseleekohan se minua niin kuin minä katselen sitä?
Olen nähnyt sen mustien pisteitten täplittämät kidukset ja kylkiviivan.
Se on vanha, käynyt täällä kutemassa ennenkin.
Mitähän se näkee minussa?
Minun käteni ja jalkani,
pääni, jossa on villahuivi,
minun punainen toppatakkini ja kumisaappaani.
Me kaksi vanhaa naarasta."
kauniit runot!
VastaaPoistaMarjut jäi ammoiselta kirjoituskurssilta mieleeni...
Juhannuksena sain tekstiviestin Marjutilta. Hän kertoi istuvansa eskelisessä, joka huristelee kohti pohjoista. Vastasin heti, että tämä oli juhannuksen paras viesti, ja toivotin hänelle hyvää matkaa. Oli helpottavaa tietää, että Marjut oli päässyt lähtemään saamen kielen kurssille Pohjois-Norjaan.
VastaaPoistaMeitä yhdisti erityisesti se, että olimme pohjoisten vähemmistöjen tutkijoita, väittelimme Turun yliopistossa naapuritieteissä muutaman vuoden välein, ja kaiken lisäksi olimme kaimoja. Kollegoille olimme Marjut Hoo ja Marjut Aa. Kaima-Marjut kirjoitti folkloristiikan tutkimuksensa saamelaisista, minä kirjoitin etnologisen työni ruijansuomalaisista eli kveeneistä.
Tavatessamme puhumista riitti. Paljosta muustakin puhuimme, toki, mutta aina myös pohjoisesta. Pohdimme "eskelisessä istumisen" merkitystäkin; kuinka rentouttavaa oli saada istua Eskelisen Lapin linjojen busseissa Rovaniemeltä Nuorgamiin. Oli mahdollisuus kaikessa rauhassa ajatella ja katsella maiseman muuttumista viiden sadan kilometrin matkalla. Ja perillä puhaltelivat pohjoiset tuulet.
Turussa sataa tänä aamuna lunta. Käenkukuntaöihin on vielä pitkä aika. Varmasti Marjut olisi pitänyt yllä olevasta Tundra-runosta. Ehkä hän on lukenutkin sen, kukaties pitkällä bussimatkalla pohjoiseen. Nyt hän on omalla pitkällä matkallaan jonnekin. Kaipaan kaimaani ja jään muistelemaan keskustelujamme.
Anneli, Marika ja Marjut. Kaikki me muistamme Marjutin, häntä ei voi unohtaa, koska hän oli/on erityinen. Luin runot uudestaan ja huomasin, kuinka puronuomassa "jänikset luistelevat". Hymyilyttää, sillä toissayönä, kun palasin opastuksilta linnasta, neljä jänistä jos nyt ei luistellut, niin kirmaili Saukonojan rantamilla.
VastaaPoista