lauantai 13. marraskuuta 2010

Hän olisi pitänyt tästä runosta


Sain kaksi viikkoa sitten sairaalasta ystävältäni Marjutilta tekstiviestin, jossa hän kertoi viimeisen taipaleensa alkaneen. Tapasimme vielä viikko sitten. Kattoikkunan laseille tuuli lennätti rakeita. Taivas oli harmaa, mutta sitten aurinko alkoi paistaa lumipitsien läpi.

Marjut lähti eilen. Hän piti Lapista ja saamen kielestä, Tenojoessa polskivista lohista, männyistä ja etelän tammipuista. Marjaomenapensaasta. Hän piti niin monista asioista.

Marjut olisi pitänyt Käenkukuntayöt-kirjan runosta. Ehkä Marjut on lukenut joskus sen, varmaankin on.
Öndrejanskej, missähän sellainen paikka lienee.

Tundra

Kultasarvisen porolauman kanssa kuljen.
Kolmikymmensalkoiseen metsäkotaan sisään
menin,
kuusipuiselle maalatulle laudalle istuuduin,
ruokani juomani keittävän teekattilan tulelle
ripustin,
viidentoista poronnahkaisen louteen alle
istuuduin,
kahdenkymmenenviiden lämpimän poronnahkaisen
päällislouteen alle istuuduin.

Kodan purin ja kaksitoistakaplaiseen luistavaan
kelkkaan istuuduin,
valkean porontaljan istuimeksi asetin.
Hyvinopetetut rivakat huimat porohärät
valjastin.
Ajohihnan maalatun renkaan läpi ohjakset
pujotin.
Karhukeihäs-kärkisen maalatun kauniin
ajosauvani käteeni otin.

Tundralle ajan, mustalle kaukaiselle
tundralle.
Sadankahdenkymmenenviiden joen taakse ajan,
korkeiden ja matalain harjanteiden taakse ajan.
Ajan aavojen soiden taa, joilla kurjet
viheltävät,
ajan suojärvien välitse, joilla joutsenet
joikuvat
ajan pitkää kuivunutta puronuomaa,
jossa jänikset luistelevat,
ajan keskelle mustaa kaukaista tundraa,
ajan sinisen meren äärelle,
tuhannen täyden virstan päähän ajan.
Öndrejanskejn lakeaa vainiota ajan.

Käenkukuntayöt
Komien lyriikkaa. Toimittanut ja suomentanut Raija Bartens. Suomen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 414, 1984.