maanantai 23. elokuuta 2010
Matka Ahvenanmaalle
Kaija kalliolla. Seurueen nuorimmainen, yksivuotias, oli isonsiskon ratsastuskoulutuksessa. Tunnistamaton marjapensas ja eläimiä.
Kävin Ritariklubin mukana viikonloppumatkalla Ahvenanmaalla ja ohjelmaan kuului käynti Kastelholman linnassa, Jan Karlsgårdenin ulkomuseoalueella, Vita Björn-vankilamuseossa ja Bomarsundin linnoituksella. Jos mahtavaa kivestä ja tiilestä rakennettua Bomarsundin linnoitusta ei olisi aikoinaan räjäytetty maailman tuuliin, muurien suojaamalla alueella olisi mahtava kaupunki. Kirkkovierailun kohteena oli Johannes Kastajalle omistettu Sundin kirkko, joka on toiminut keskiajalla paikallisten asukkaiden lisäksi Kastelholman linnanväen kirkkona.
Kastelholman oppaamme Mark Blomenthal kertoi, ettei Ahvenanmaalla ollut omaa pyöveliä, vaan kyseinen virkamies tuli Turusta toimittamaan saarelle ikävää tehtäväänsä. Kuolemantuomituja olivat muun muassa Oolannin noidat.
Tietenkin kävimme myös kuningas Eerik XIV vankihuoneessa. Matkallaan Turun linnasta Gripsholmin linnaan 1571 tuli Ahvenanmaan kohdalla kolmen kuukauden pysähdys. Kuninkaan seurueeseen kuului yli sata palvelijaa. Onkohan lukuun laskettu myös vartijat? Vankeusaikana kului Kastelholman ruokavarastoista 12000 kananmunaa. Eihän se loppujen lopuksi paljon ole, ei edes kahta munaa päivää kohti.
Varhaisella kävelyretkellä Godbyn hotellin läheisyydessä tuli tiellä vastaan lukuisa määrä kotiloita. Sen enempää lajinmääritykseen syventymättä suoralta kädeltä veikkaan vaaleaa yksilöä viinimäkikotiloksi, joka voisi mennä herkuttelijan ruokapataan. Ruskea yksilö on tappajaetana, espanjansiruetana.
Marjapensaan laji jäi määrittämättä. Olen kuullut, että Ahvenanmaalla elää harvinasituvana lajina luonnonvarainen orapihlaja. Tässä yksilössä ei kuitenkaan ollut piikkejä. Pistän niin eläimet kuin marjapensaankin lehden kera lajimääritykseen Polulle. Eiköhän sieltä tule vastaus luonnontieteellisiin kysymyksiin.
Olimme matkalla sonnustautuneena keskiaikaisiin asusteisiin, joten ryhmämme herätti huomiota jo Turun satamassa. Alusmekon, syrcoutin ja pääpannan pitämisessä ei ole mitään ihmeellistä. Olen joskus pomppinut laivalla narrinakin, se vaatii vähän enemmän uskallusta.
Seuraavan kerran saatamme suunnata Ahvenanmaalle ensi vuoden kesäkuussa, jolloin siellä vietetään keskiaikapäiviä.
Linkkejä Polulle, jonne on ilmestynyt jo lajimääritykset:
Marjapensas
Kotilo
Etana
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Huomenna töihin
Lomalla tapasin monta ötökkää ja lajimäärätystä helpottaakseni hankin Åke Sandhallin Ötökät-kirjan. Toissapäivänä auringossa kimalteli kuvan kuparikuoriainen (Patosia cuprea). Pihallamme on tavattu jopa erakkokuoriainen ja lahojen lautojen joukosta sarvikuonokas. Yökkösiä taitaa olla niin monta lajia, ettei kirjasta löydy tavoittamaani yksilöä. Huomenna siis töihin.
Alladin Vartiovuorella ja Turun linnassa
Kävin sunnuntaina Vartiovuoren kesäteatterissa eläytymässä Alladiniin ja taikalamppuun. Näytelmän äiti oli hykerryttävä naarasleijona, kun hän torui Alladinia ja tarpeen tullen kävi puolustamaan poikaansa tämän saadessa ujouskohtauksen. Odotin Syrjäsen Mikkoa näyttämölle ja täälläkin kertaa odotus palkittiin, kun hän saapui rikkaana miehenä ja eunukkina. Teatterin lavasteet olivat pelkistetyn komeat ja pienin muutoksin ne mukautettiin juonen tunnelmaan. Taistelukohtaus muureilla oli hurja ja jättimäiset siipiolennot saivat lapset painautumaan aikuisen kylkeen. Nukketeatteriratkaisut olivat hienoja ja muurilla lipovat olennot hupaisia. Kimeästi lausutut vuorosanat häipyivät joskus melskeeseen. Esiintyjillä oli näkymättömän pienet mikrofonit, joten äänentoisto oli muutoin kohdallaan. Kiemurteleva lampun henki saapui odotetusti paikalle ja viimeisteli vaikutelman itäisten maiden lumosta.
Tässä tulee nyt vitsi, joka ei liity näytelmään, mutta kylläkin taikalamppuun, jollaisen voi löytää kuka tahansa. Harkitse siis tarkkaan, mitä toivot:
Nainen sattui löytämään lampun ja hieraistuaan sitä putkahti henki esiin: "Saat esittää yhden toivomuksen." "Haluan hoikat reidet", vastasi nainen empimättä. Lampun henki tyrmistyi. "Mitä ihmettä, toivo jotain järkevämpää. Saat vielä toisen mahdollisuuden." "Hoikat reidet." "Kuinka joku voi toivoa tuollaista, kun maailmassa on sotaa, nälänhätää, myrskyjä, tulivuorenpurkauksia ja kaikenlaisia pahoja asioita. Harkitse sanojasi, saat toivoa vielä yhden, vihonviimeisen kerran." "Hoikat reidet — kaikille."
Tuhannen ja yhden yön tarinat-ovat kuuluneet kotimme iltasatuvaikoimaan muumien ohella. Otin sadut kerran myös keskiaikatapahtuman ohjelmistoon. Ehkä jollain vuosisatoja sitten Turun linnaan saapuneella matkalaisella olivat sadut hallussa. Hän on saattanut suhauttaa vaikka lentävällä matolla linnan pihalle. Kertomuskokoelma koostuu sadoista tarinoista ja varhaisin tunnettu muoto on käännetty persiasta arabiaksi 900-luvulla. Minusta oli jännittävää tietää, miltä sadut kuulostaisivat sillä kielellä, millä niitä on aikoinaan kerrottu.
Kesätöissä Turun linnassa oli kertomusten syntysijoilta Suomeen muutttanut nuori mies, Muhammed nimeltään, ja hänestä tuli Tuhannen ja yhden yön päähenkilö. Sisustimme nykyään linnan kaupan henkilökunnan työhuoneena toimivan tilan sadun kaltaiseksi. Seinällä oli kattoon ulottuva tähtikangas, silkki ja sametti lainehtivat peittäen modernit huonekalut. Näkymä viimeisteltiin taikalampulla, lyhdyllä, kukillla, kerammiikkaruukuilla ja kaiken keskellä tepasteli upea riikinkukko (täytetty).
Muhammed ja hänen tapahtuman ajan mukana ollut hätkähdyttävän kaunis vaimonsa istuivat sulttaanin valtakunnassa ja molemmat esiintyivät Rudolf Koivun kirjakuvituksen mukaan puettuina.
Yleisö johdettiin istumaan penkille seinän viereen. Telineessä oleva suomenkielinen kirja oli avattuna luettavan sadun kohdalta. Hämyisässä huoneessa soi musiikki, yleisö istui hiirenhiljaa, kun mies alkoi lukea arabiankielistä satua. Luettuaan Muhammed esitteli arabialaista kirjoitusta ja selitti, missä järjestyksessä kirjaa luetaan. Sitten hän antoi kirjan penkillä reunimmaisena istuvalle ja pyysi lukemaan. Kirja kulki kädestä käteen eikä tietenkään kukaan ymmärtänyt.
Sitten seurasi yllätys. Meillä oli linnassa kuukauden koululaisharjoittelijana vaaleaihoinen ja valkotukkainen arabiantaitoinen kurdipoika, joka ei eronnut ulkonäöltään mitenkään suomalaisista. Hän istui yleisön joukossa. Kun kirja osui pojan kohdalle, hän alkoikin lukea. Ihmiset olivat pöllästyneitä. Pelleiletkö sinä? Osaatko sinä ihan oikeasti arabiaa? Poika sai spontaaneja taputuksia. Lopuksi Alladinimme teki kaikille halukkaille arabiankieliset visiittikortit.
Ihan kokonaan ei Alladin ole poistunut Turun linnasta, vaan hän taivaltaa erämaan hiekassa jouluntähteä seuraten. Intialais-persilaisen kertomusperinteen mukaisesti Aiju von Schöneman on sijoittanut Tuhannen ja yhden yön sankarin suunnittelemaansa seimeen.
Tässä tulee nyt vitsi, joka ei liity näytelmään, mutta kylläkin taikalamppuun, jollaisen voi löytää kuka tahansa. Harkitse siis tarkkaan, mitä toivot:
Nainen sattui löytämään lampun ja hieraistuaan sitä putkahti henki esiin: "Saat esittää yhden toivomuksen." "Haluan hoikat reidet", vastasi nainen empimättä. Lampun henki tyrmistyi. "Mitä ihmettä, toivo jotain järkevämpää. Saat vielä toisen mahdollisuuden." "Hoikat reidet." "Kuinka joku voi toivoa tuollaista, kun maailmassa on sotaa, nälänhätää, myrskyjä, tulivuorenpurkauksia ja kaikenlaisia pahoja asioita. Harkitse sanojasi, saat toivoa vielä yhden, vihonviimeisen kerran." "Hoikat reidet — kaikille."
Tuhannen ja yhden yön tarinat-ovat kuuluneet kotimme iltasatuvaikoimaan muumien ohella. Otin sadut kerran myös keskiaikatapahtuman ohjelmistoon. Ehkä jollain vuosisatoja sitten Turun linnaan saapuneella matkalaisella olivat sadut hallussa. Hän on saattanut suhauttaa vaikka lentävällä matolla linnan pihalle. Kertomuskokoelma koostuu sadoista tarinoista ja varhaisin tunnettu muoto on käännetty persiasta arabiaksi 900-luvulla. Minusta oli jännittävää tietää, miltä sadut kuulostaisivat sillä kielellä, millä niitä on aikoinaan kerrottu.
Kesätöissä Turun linnassa oli kertomusten syntysijoilta Suomeen muutttanut nuori mies, Muhammed nimeltään, ja hänestä tuli Tuhannen ja yhden yön päähenkilö. Sisustimme nykyään linnan kaupan henkilökunnan työhuoneena toimivan tilan sadun kaltaiseksi. Seinällä oli kattoon ulottuva tähtikangas, silkki ja sametti lainehtivat peittäen modernit huonekalut. Näkymä viimeisteltiin taikalampulla, lyhdyllä, kukillla, kerammiikkaruukuilla ja kaiken keskellä tepasteli upea riikinkukko (täytetty).
Muhammed ja hänen tapahtuman ajan mukana ollut hätkähdyttävän kaunis vaimonsa istuivat sulttaanin valtakunnassa ja molemmat esiintyivät Rudolf Koivun kirjakuvituksen mukaan puettuina.
Yleisö johdettiin istumaan penkille seinän viereen. Telineessä oleva suomenkielinen kirja oli avattuna luettavan sadun kohdalta. Hämyisässä huoneessa soi musiikki, yleisö istui hiirenhiljaa, kun mies alkoi lukea arabiankielistä satua. Luettuaan Muhammed esitteli arabialaista kirjoitusta ja selitti, missä järjestyksessä kirjaa luetaan. Sitten hän antoi kirjan penkillä reunimmaisena istuvalle ja pyysi lukemaan. Kirja kulki kädestä käteen eikä tietenkään kukaan ymmärtänyt.
Sitten seurasi yllätys. Meillä oli linnassa kuukauden koululaisharjoittelijana vaaleaihoinen ja valkotukkainen arabiantaitoinen kurdipoika, joka ei eronnut ulkonäöltään mitenkään suomalaisista. Hän istui yleisön joukossa. Kun kirja osui pojan kohdalle, hän alkoikin lukea. Ihmiset olivat pöllästyneitä. Pelleiletkö sinä? Osaatko sinä ihan oikeasti arabiaa? Poika sai spontaaneja taputuksia. Lopuksi Alladinimme teki kaikille halukkaille arabiankieliset visiittikortit.
Ihan kokonaan ei Alladin ole poistunut Turun linnasta, vaan hän taivaltaa erämaan hiekassa jouluntähteä seuraten. Intialais-persilaisen kertomusperinteen mukaisesti Aiju von Schöneman on sijoittanut Tuhannen ja yhden yön sankarin suunnittelemaansa seimeen.
keskiviikko 11. elokuuta 2010
Tähdet tähdet - Pöytyän kesäteatteri
Kävin viime torstaina Pöytyän kesäteatterissa, jossa oli Rauli Padding Somerjoen elämästä kertova näytelmä. Näyttämönä oli komea Reppuniemen ulkomuseoalueen pihapiiri ja katsomona luontaisesti kohoava rinnemaasto. Kyllä siinä parituvan ovet paukkuivat railakkaa kohtausta tehostaen. Myös aitat ja muut 1700-1800-luvun rakennukset odottavat korjaamista. Näyttelijöillä pienimmästä suurimpaan oli pikkuruiset langattomat mikrofonit, joten kuuluvuus oli hyvä, vaikka näyttelijä olisi ollut selin yleisöön. Pöytyän kesäteatteri on saanut esiintyä täysille katsomoille.
Näytelmässä kävi tuskaisella tavalla selväksi, kuinka Baddingilla oli esiintymisvimma, mutta sitä hillitsi ujous ja irtonaisuus. Kaverit ja managerit yrittivät miestä jeesata, mutta aikataulut, sovitut tapaamiset, esiintymiset, painava häpeän tunne ja sosiaaliset tilanteet olivat ylivoimaisia ja paineet kävivät lopulta sietämättömiksi. Olisiko hänen elämänsä ollut helpompaa humpan parissa, jos hän olisi saanut säveltää ja sanoittaa mielialojensa mukaan. Tai jos poika olisi jäänyt kirkkokuoroon. En erityisemmin kuunnellut aikanaan hänen musiikkiaan, kun olin silloin nuori klassista musiikkia rakastavan miehen aviovaimo. Nyt iskelmät soivat päässä ja on pakko laulella Pilvet karkaavat punaisia viinimarjoja kerätessä. Mies kyllä sanoi, että olisi parempi, jos laulaisin vaikka Miks leivo lennät Suomehen.
Näytelmä oli hienosti toteutettu ja loppukohtaus itketti. Voin sen paljastaa, koska näytäntökausi on ohitse. Padding lauloi (näytelmässä Erik Kraemer) keinussa yksinäistä yksinäisempänä, isä asteli verkkaan paikalle koivun ohi, tarkasteli tuttua pihapiiriä, otti pojan kainaloonsa.
lauantai 7. elokuuta 2010
Suurta ideaa odotellessa
Kissat Selma Inkeri Laakerinlehti-Himanen, Eino, Rilli ja Elisabet I ovat jo tutustuneet linnan tyylihuoneita esittelevään vihkoseen.
Esineet yli kaksikymmentä vuotta sitten tehdyssä vitriinissä. Kyllä se aika kuluu. Onkohan juomasarvi tehty alkuhärän sarvesta?
Tultuani Turkuun kesälomareissulta tutustuin paikallisen lehdistön antiin ja törmäsin viime sunnutain Turun Sanomien pääkirjoitukseen "Uusia tuulia kaivataan historiakohteisiin". Haastattelua, johon pääkirjoituksessa viitataan, en ole lukenut, kun minulle tulee vain sanomalehden viikonloppunumerot.
Haastatteluun viitaten valitellaan, kuinka linnan perusnäyttelyitä ei ole uusittu kiinnostaviksi. Tietääköhän sanomalehteä lukeva yleisö, mitä sana "perusnäyttely" tarkoittaa? Yhdellä sanalla on niputettu 25 vuoden aikana rakennettuja pysyväisnäyttelyitä sisällöltään niin köyhiksi, että linnaan tuskin kannatta tulla, vaan on parempi jäädä odottamaan sitä suurta ideaa, joka pyyhkäisee pois kaiken entisen ja tuo tilalle uudet ja kiinnostavat näyttelyt.
Turun linnassa perusnäyttely käsittää mm. kaksikymmentä huonetta, joihin on sisustettu eri tyylejä esitteleviä interöörejä, joista mm. Brahen sali ja keittiöt kuuluvat linnan omaan historiaan. Viimeinen huoneista, Musiikkihuone, avattiin yleisölle vuosi sitten ja sen myötä esilinnan museokierros valmistui. Harmi vain, ettei museossa pidetty valmistumisjuhlaa, jotta olisi voitu kutsua lehdistökin paikalle. Sen sijaan vuoden lopulla Turku TV:ssä uutisoitiin linnan pääsymaksun pudottamisesta 50 sentillä, jotta museovieraat eivät joutuisi maksamaan ylihintaa, kun ei ole oikein mitään nähtävää eikä vielä ole saatu jokaista kiveä kertomaan tarinaansa.
Tilapäisnäyttelyohjelmasta en aio nyt kirjoittaa, koska olen ollut Yhtä sirkusta ja Sankari vai konna-näyttelyiden jälkeen tekemässä vain Tatu ja Patu-näyttelyä.
Tyylihuoneet on esiteltyinä keväällä valmistuneessa opaslehtisessä. Sen ja vuosi sitten valmistuneen opaskirjan voi käydä ostamassa museokauppa Fatburista. Näihin teoksiin tutustuttuaan voi päättää, uhraako rahojaan vielä pääsymaksuun.
Television eri kanavien antiikkiohjelmat ovat suosittuja. Turun linnassa käydessä saisi tuhdin annoksen antiikkia antiikkia, sillä interiöörien sisustukset ovat peräisin paikallisesta porvarsis- ja kartanokulttuurista. Kannattaa tulla vähän kauempaakin, jos on kiinnostunut huonekaluista, astioista, maalaustaiteesta tai tekstiileistä. Miltä näyttää kultanahkatapetti (Uskelasta), millainen on 1700-luvulla käsin maalattu kangastapetti (Rymättylä), jonka aihepiiri käsittelee puistoromantiikkaa. Millaista on kiinalainen posliini, jota koristaa Carpelan-suvun vaakunat? Museon kokoelmissa ovat Suomen vanhimmat pukukokonaisuudet, joista muutama puku on nyt nähtävänä. Pukujen käyttäjiä ovat olleet kapeauumaiset naiset ja korkeissa koroissaan sipsuttelevat miehet.
Pyöreässä tornissa on Turun kaupungin keskiajasta kertova perusnäyttely, jossa on satoja kaupungin arkeologisissa kaivauksissa löydettyjä esineitä. Näyttelyssä esitellyt asiakokonaisuudet pitävät edelleen kutinsa, mutta näyttely vaatisi kieltämättä ehostamista. Voisihan näyttelyä täydentää uusilla löydöillä ja piristää kokonaisuutta sen sijaan että odotetaan hetkeä, jolloin uudet suunnitelmat valmistuvat ja entinen saadaan raivattua pois alta. Muutama vuosi sitten oli linnassa Got Woldes-näyttely, joka aihepiiriltään oli suunnilleen pyöreän tornin kaltainen täydennettynä ajankohtaisella tiedolla ja tekniikalla. Linnan tapahtumien yhteydessä esitellään museon kokoelmiin päätynietä hienoja esineitä ja arkeologit uurastavat niin talvipakkasella kuin helteessäkin kartuttaen esinekokoelmia ja tietämystä kaupungin menneisyydestä. Mieluusti ottaisin uudet tekniikat käyttöön ja näkisin rakennettavan komeita näyttelyitä, mutta juhlavuodeksi tuskin ehtii kukaan rakentaa kokonaan uutta. Sen vuoksi tuunaaminen olisi nyt paikallaan.
Pyöreän tornin näyttelystä löytyy mm. Koroisten piispanlinnaa esittävä pienoismalli, jota suunniteltaessa tutustuttiin niin Pentti Koivusen tekemiin tutkimuksiin ja muinaismuistoalueeseen. Siellä on Tapio Hiltusen toteuttama maalaus, joka esittää Vanhaa Suurtoria keskiaikaisessa asussaan. Vastaavanlainen maalaus on myös Aboa Vetuksessa. Muistaako monikaan, mitä kiltoja Turussa oli? Näyttelystä löytyy mm. Kolmen kuninkaan killan juomasarvi. "Juo ja anna mennä eteenpäin, auttakoon sinua Maria, Caspar ja Melchior" sekä Pyhän Nikolauksen killan hopeinen tervetuliaismalja.
Pyöreän tornin parvekkeelta voi katsella kaupunkiarkeologian osastoon, Turun tuomiokirkon lähellä 1950-luvulla tehtyä arkeologista kaivausta, jossa erottuvat kulttuurikerrokset katutasoineen ja jossa on jopa alkuperäiset museon kokoelmiin otetut hirret ja Mätäjärven viemäriputki. Tylsää, tylsää, mutta jospa joku keksisi siihenkin piristystä. Näyttelystä löytyy Turun linnasaaren vierestä tehty venelöytö ja sen pienoismalli. Niin Koroisten pienoismalli kuin venekin ovat tänä vuonna kiinnostaneet ainakin alalle vihkiytyneitä tutkijoita. Keskiajan näyttelystä ja kaupuniarkeologisesta näyttelystä ei valitettavasti ole painettua esitettä, jonka voisi ostaa museokaupasta, mutta näyttelytekstit löytyvät kopioina monella kielellä.
Tänä kesänä keskiajan esittely täydentyi Suomen päämiehestä Matias Kettilmundinpojasta kertovalla näyttelyllä (Keskiaikainen vierastupa). Aitojen esineiden lisäksi aikakauden elämää havainnollistavat tietokuvittaja Kirsi Haapamäen toteuttamat kuvat. Linnan keskiaikapäivillä oli yleisöllä harvinainen tilaisuus nähdä päälinnan luoteiskulmassa sijaitseva asuinhuone, jossa mahtimies on asunut. Huoneeseen olivat majoittuneet Triskelin keskiaikaharrastajat. Tulikohan paikallislehtiin ainuttakaan kuvaa mahtavasta Matiaksesta ja emännästä ja nuorimmista vauvaikäisistä historian elävöittäjistä.
Esilinnan kuusikulmaisessa tornin ylimmässä kerroksessa on perusnäyttelyyn kuuluva pienoismalli, joka esittelee Juhana herttuan hovia keväällä 1563. Hoviahan ei ole enää oikeasti missään, koska se paloi 1614. Askeettiseen tyyliin restauroitu juhlahuoneisto antaa vain kalpean aavistuksen loistosta. Kuinka päälinna renessanssikerros oli sisustettu? Millaisiin asuihin hoviväki pukeutui? Miltä näytti suuri pitosali eli nykyinen Linnan kirkko? Miten linnan orkesterin jäsenet pukeutuivat ja millä instrumenteilla he soittivat? Millaisia astioita kresenddipöytään aseteltiin? Tutkija Sigrid Nikula on tutkinut, millaisia esineitä kuului Katariina Jagellonican myötäjäisiin ja millaisia kalusteita Juhanan hovin asuinhuoneistossa oli (Turun kaupungin historia 1521–1600). Matkalla Ruotsin linnoissa selvitimme Ninan kanssa renessanssin huonetiloihin liittyviä yksityiskohtia.
Museon rakentajaväen lisäksi Museon Ystävät osallistuivat minikokoisten salmiakkiruutuisten ikkunoiden tekoon ja hoviväen pukemiseen.
Aikakauden saa tietysti havainnollistettua tekemällä filmejä telkkariin. Niitä on tehty muutamia ja pienoismallimme on päässyt havaintomateriaaliksi. Ihmeen elävältä ammattilaiset saavatkin näyttämään pienessä koossa toteutetun hoviväen. Kaakeliuunit ovat kuin aidot sellaiset.
Linnan renessanssiaikaista elämästä kerrottiin 2001-02 näyttelyssä Turun linnan kolme Katariinaa. Arkkitehtina toimi Italian renessanssin erikoistuntija tekn. tohtori Liisa Kanerva. Saimme näyttelyyn esineitä mm. Katariinan kotilinnasta Krakovan Wawelista. Turusta näyttely siirtyi Hämeen linnaan, jossa monet museomme näyttelyt vierailevat.
Pyöreän tornin alakerrassa on vankilahistoriasta kertova näyttely, josta löytyy kahleiden ja puulusikan ja pelikorttien lisäksi esim. vankinaisen hame. Helposti unohtuu, että Turun linnassa on ollut vähän aikaa ollut myös naisvankila. Silloin kun kehruuhuone oli remontissa, naiset tuotiin linnan koillistorniin. Ruokaa tarjottiin niukalti, joskus ateriana oli vain kuusenneulasia ja vettä. Vankisellien karua historiaa on valotettu vankiämmien ja miespuolisten konnien vetämillä kierroksilla.
Päälinnan puolella vanhinta näyttelytekniikka edustavat kirkkojen sisustukset. Sturen kirkossa ja Nunnakappelissa ovat esillä museon kokoelmien keskiaikaiset puuveistokset, jotka on saatu Lounais-Suomen kirkoista ja Ahvenanmaalta. Sturen kirkossa vietettiin tämän kesän keskiaikapäivien aikana Pyhän Marian ja Autuaan Hemmingin seurakunnan katolinen messu. Nunnakappelissa veisti "Liedon mestari", (kuvataiteilija Jani Rättyä) Johannes Kastajan päätä.
Sivumennen kerron, että linnan kauhukierroksella "Kidutusta, kuolemaa, kummituksia" esitin kerran ruttoon sairastunutta hovinaista samettileninkiin pukeutuneena. Kaaduin kuolleena Pyhän Sebastianin edessä lattiaan niin vaikuttavasti, että opas oli vähällä tilata ambulanssin.
Turun linnan rakennushistoria on esitetty pienoismallein. Jokainen rakennusvaihe on vaatinut yksityiskohtaista tarkastelua, muurien lukemista. Fil.tri valtionarkeologi C.J. Gardbergin väitöskirja on ollut oivana oppaana ja pienoismallin rakentaja Reino Mattila oli perehtynyt linnan rakenteellisiin yksityiskohtiin tehdessään yhteistyötä Gardbergin kanssa linnan restauroinitityömaalla ja sen jälkeen. Toinen pienoismallien rakentajista on Juha Stenberg.
Pääkirjoituksen luettuani soitin linnaan ja kysyin, mitenkä siellä menee. Puhelimeen vastannut opas kertoi, kuinka eräs asiakas oli juuri kiittänyt saatuaan osallistua "elämänsä parhaaseen opastukseen". Sillä aikaa kun jotkut haikailevat ja odottavat sitä suurta ideaa ja ihmettä, museolaiset tekevät työtä. Vaikka linnassa käy vain ne vaatimattomat 100 000 ihmistä vuodessa, heillekin kannattaa tarjota joka päivä sitä parasta hymyssä suin.
Toivottavasti lehden lukijat eivät saa vaikutelmaa, ettei linnaan kannata mennä, kun kaikki on jo nähty silloin joskus kouluaikoina ja linnassa kun ei ole mitään jännää. Muutaman tuhannen notkahdus kävijämäärässä olisi helposti paikattu, jos tiedotusvälineet kiinnostuisivat siitä, mitä linnassa oikeasti on ja mitä siellä tapahtuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)