Maa järisi Turussa vuonna 1755

Abraham Achrenius (1706-1769), Turun linnan vankilasaarnaajana 1747–53 toiminut herätysliikkeen perustaja, ikuisti kirjoituksessaan Lissabonin maanjäristyksen, josta myös turkulaiset saivat osansa.

Achrenius oli kiinnostunut kirjallisuudesta ja runoudesta, mutta sisäinen pakko veti hänet teologisiin opintoihin Turkuun. Kerran seurakuntalaiset pakenivat kauhun vallassa ulos kirkosta Achreniuksen tulikivenkatkuisia uhkauksia. Monenlaisia järistyksiä omassa elämässäänkin kokenut Abraham Achrenius pääsi kaksi vuotta ennen Lissabonin tuhoa Nousiaisten kirkkoherraksi.

Lissabonin kaupungin täydellisen tuhon aiheuttanut maanjäristys tärisytti Suomen kamaraa ja pysäytti järvien aallokon. Aurajoen vesi kohosi kaksi metriä ja virtaus kääntyi vastakkaiseen suuntaan. Tapahtumaa Achrenius kuvaa arkkiveisussa ”Sijtä hirmuisesta ja surkiasta maanjäristyxestä Lissabonin suuresa pääcaupungisa”.

Varjelusta ja johdatusta anelevassa virsiseppä Achreniuksen virressä 390, säkeistöissä 3–4 on vaikutteita tapahtumasta, joka liikutti mannertamme

Ja vaikka vuorten haudaksi
Maan syvyys aukeaisi,
Maailma vaikka hukkuisi
Tai tyhjiin raukeaisi,
Niin vahva, varma turvani
Ja kallioni, linnani,
Oi Jeesus, olet aina

Ja vaikka järkkyisikin maa
Ja tulva syöksähtäisi
Tai raunioita, kuolemaa
Vai kaupungista jäisi,
Niin järkkymättä kuitenkin
Jää muuri Herran kaupungin,
Se kestää paikallansa.

Juhlan aika

Hesingin Sanomissa oli sivunkokoinen (värikäs) kuva Turun linnan pihasta, joka johdattaa kulttuuripääkaupunkivuoteen. Kierreportaita esittävä kuva on otettu 65 vuotta sitten.


Katselin kirjaa Suomi kuvina (WSOY 1946). Siinä on valokuva Turun linnasta ja kuva linnan länsitornin kierreportaista. Portaat kulkevat vastapäivään, jos ajatellaan kulkua ylhäältä alaspäin. Oikeakätinen miekkamies oli vahvoilla puolustaessaan linnaa. Hänelle pärjäsi vain taitava vasenkätinen tornia valloittamaan tullut miekkamies.

Vasta kun kirjoittamisesta tuli tavoiteltava kansalaistaito, vasenkätiset joutuivat syrjittyyn asemaan. Muste tuhraantui, vasen oli paha puoli, syntinen puoli, oppimattomien moukkien suunta. Lusikka piti ottaa oikeaan käteen eli "kauniiseen käteen".

Turun linna oli 65 vuotta sitten pommituksen jäljiltä. Kierreporraskuvan vieressä on teksti: Muurien paksuus ja ikkunain kapeus osoittavat, että se (linna) oli rakennettu linnoitukseksi eikä juhlien viettopaikaksi.

Ajat ovat muuttuneet. Vasenkätiset ovat vähintään yhtä fiksuja kuin me oikeakätiset ja Turun linnasta on tullut juhlapaikka. Ymmärtääköhän sitä ihminen rauhan merkityksen vasta sitten, jos sen menettää. Onko se sama juttu kuin terveyden kanssa.

Nyt on lupa juhlia.

Istui herttuan pöydässä

Kissamme Elisabet I tarkasteli Suomen aikakirja II:n kuvia. Klaus Kristerinpoika ei näytä tutulta, mutta esivanhemmat ovat työskennelleet laivakissoina.

Juhana herttua hovia esittävässä pienoismallissa, esilinnan kuusikulmaisen tornin ylimmässä kerroksessa, pöydän vieressä puoli-istuvassa asennossa on sotaherra Klaus Kristerinpoika Horn. Nuken puki Pirkko Ali-Nikula tunnetulla taidollaan.
Juhana herttua on aloittelemassa juhlapuhetta tuoppi kädessä. Takana toisen pöydän ääressä penkin päädyssä istuu sotilas (hänellä on puujalka), Katariina Jagellonica istuu vaakunan alapuolella ja hänen vieressään joku aatelinen. Pienikasvuinen pariskunta on vielä tanssin pyörteissä etualalla.

Klaus Kristerinpoika Horn (1518-1566) oli käskynhaltijana Viipurissa. Vuosina 1558-59 nousi Viipurin talous kukoistukseensa. Kustaa Vaasa oli jo huolissaan sellaisesta korkeasuhdanteesta ja antoi määrätä tullit venäläisille laivoille, joita ruotsalaislaivat olivat luotsanneet Nevajoen ja Viipurin välillä. Niin venäläiset siirsivät kauppakeskuksen Narvaan, joka sitten piti saada nitistetyksi. Juhana herttua hieroi kauppoja Tallinnan kanssa. Ratas oli jo pyörähtänyt Viron suuntaan.

Kustaa Vaasan kuoltua kuningas Eerik XIV jatkoi neuvotteluja ja arveli Venäjän Länsi-Euroopan suutautuvan kaupan siirtyvän Suomenlahdella ruotsalaisten hallintaan sen jälkeen kun Tallinna olisi ruotsalaisten hallussa. Kuningas onnistuikin tässä juhannuksen tienoilla 1961, jolloin Eerikin joukot ajoivat pois puolalaiset Toompean linnasta. Saksalaiset palkkasotilaat olivat jo aikaisemmin siirtyneet ruotsalaisten puolelle.

Klaus Kristerinpoika siirtyi isännäksi Tallinnaan. Keväällä 1963 hän mahdollisesti ruokaili herttuan pöydässä Turun linnassa, sillä hän kuului Juhana herttuan kannattajiin ja heillä oli kosolti yhteisiä suunnitelmia. Samana vuonna syyskesäsätä Eerikin joukot valloittivat Turun linnan ja herttua puolisoineen joutui vankeuteen Gripsholmin linnaan.

Klaus Kristerinpoika Horn siirtyi kuningas Eerikin sotapäälliköksi. Ja onkin aika otaa lainaus Maamme-kirjasta, kun syvempään sotahistorialliseen tarkasteluun en tunne kutsumusta. Voi seitsenvuotisesta sodasta lukea muualtakin.
Klaus Kristerinpoika Horn, Joensuun herra, oli Ruotsin mainioin merisankari. Ei koskaan ollut Ruotsin laivasto Itämerellä ollut niin vahva kuin Eerik kuninkaan aikana Klaus Hornin johtamana. Ensimmäisen kerran hän oli kolme päivää amiraalina ja ennätti sinä aikana voittaa Tanskan laivaston. Sitten hän hävitti kerran toisensa perään Tanskan ja Lyypekin sotalaivastot, valtasi heidän kauppalaivansa, kantoi Juutinraumassa Tanskan tullin ja uhkasi Kööpenhaminaa. Nämä voitot saatuaan Klaus Horn kulki riemusaatossa Tukholmaan, ja tanskalaisen amiraalin Otto Rudin täytyi kulkea saatossa vankina. Eerik kuningas nuhteli kovin sanoin Rudia ja oli vihan vimmassa lävistää hänet miekallaan. Silloin Klaus Horn tarttui kuninkaan käteen ja sanoi: "Tämä mies on taistellut urhoollisesti isänmaansa puolesta ja anaitsee pikemmin kiitosta kuin moitetta." Kuninkaan viha lauhtui, ja Klaus Hornin rohkeamielisyyttä ylistettiin yhtä paljon kuin hänen voittojaan. Tämä Suomen urho kuoli ruttoon vuonna 1566 ja lepää haudattuna Upsalan tuomiokirkossa Kustaa Vaasan vieressä.

Turun linnan kuninkaansalissa on Klaus Kristerinpoika Hornia esittävä maalaus, joka on Jean Haagenin kopio Gripsholmissa olevasta maalauksesta.


Kaari Utrio on kirjoittanut romaanin Kartanonherra ja kaninis Kirstin (1968). Romaanin päähenkilö on Klaus Kristerinpoika Horn. Romaani on ilmestynyt uusintapainoksena 1999 nimellä Kirstin. Seuraavaksi sitä lukemaan.

Pienoismallia rakentaessa lähteenä käytimme mm: Oscar Nikula: Turun kaupungin historia 1521-1600.

CASTELLA MARIS BALTICI 1— keittiön pöydältä painoon

Kirjan valmistumisesta iloitsevat lisäkseni Knut Drake ja Pauli Lahdenperä.

Turussa järjestettiin vuonna 1991 linnasymposium, jonka esitelmien pohjalta Suomen keskiajan arkeologian seura ry. ja Turun maakuntamuseo julkaisivat kirjan Itämeren keskiaikaisista linnoista. Julkaisussa on noin 30 tutkijan kirjoitus karttoineen ja piirroksineen. Kirjan kannen kuva on Seilo Ristimäen ottama.

Tekstit tulivat mitä monessa muodossa eri puolilta Eurooppaa ja ne piti vääntää ja kääntää taittokuntoon. Taitava aviomieheni Ilmo tuli hätiin ja lupasi tehdä epämääräisestä tekstinipusta kirjan. Artikkelit olivat monenkokoisilla levykkeillä ja monenlaisissa formaateissa, joten oli aika homma saada tekstit luettavaan muotoon, kun Latvian ja Liettuan linnojen nimistöissä oli tutun kirjaimiston lisäksi tuntemattomia. Kaksikymmentä vuotta sitten eivät laitteet ja ohjelmat olleet läheskään nykyisenveroisia.

Mies joutui rakentamaan itse jopa fontteja. Kartat ja piirrokset olivat oma lukunsa, kun ne piti saada sopivasti asettumaan palstoihin. Kirjapainoon tekstit lähtivät levykkeellä ja taitossa kuvan kohdalla oli oikeankokoinen kehys, johon kirjapaino sijoitti kuvat. Linnoja koskevat tekstit ovat kaikki suomksi ja saksaksi tai englanniksi. Johtajamme tri Knut Drake, arkeologianseuran pj., johti hanketta ja piti langat käsissään. Prosessiin tarvittiin "puhtaaksikirjoittaja" ja siihen työhön tuli Pauli Lahdenperä.

Turun Sanomat kertoi kirjan valmistumisesta 24.9. 1993 (ks. kuva). Hymy oli herkässä. Kuvassa pitäisi olla myös mieheni, joka teki valtavan työn. Pitiäisi siinä olla poikakin, joka neljävuotiaan ahkeruudella osallistui toimitustyöhön keittiön pöydällä, jossa samaan aikaan olivat legot ja puurolautanen.

Jos lähtee linnakiertueelle, kannattaa tutustua teokseen, jos sattuu saamaan sellaisen käsiinsä. Kirjan painos oli 1000 kpl ja jakelu hoidettiin Tukholmasta. CASTELLA MARIS BALTICI 1:een tuli jatkoakin, ulkomailla toteutettuja kirjoja. Baltain linnoja koskeva uusi tutkimustieto päätyy kansien väliin.

Turun linna 2009 – tilastollinen näkökulma

Kesäsesongin aikana murehdittiin medioissa linnojen kävijämääriä, jotka tänä vuonna ovat osoittaneet laskemisen merkkejä. Sama murhe oli viime vuonna. Turun linnan kohdalla syyn kävijämäärän laskuun tutnui olevan näyttelypolitiikassa. Linkkejä en viitsi etsiä, sillä se tuntuisi vanhan jauhamiselta, olenhan käsitellyt aihetta aikaisemmin blogissanikin.

Tämän päivän Turun Sanomissa kirjoittajavieraana kunnallisneuvos Pekka Ruola selvittää, kuinka Turku kuristaa kulttuuria, vaikka tulossa on ainutkertainen kulttuuripääkaupunkivuosi. Esimerkiksi näyttelybudjetista on lohkaistu pois 90% verratuuna entiseen.

Budjetti on siis niin surkea, ettei sanotuksi saa. Jos kävijämäärät olisivat suoraan yhteydessä näyttelyihin, olisi edessä katastrofi. Onneksi linna itsessään ja linnan tapahtumat houkuttelevat kävijöitä, ja onneksi opasvälityksen puhelin soi tiuhaan. Nämä valonpilkahdukset eivät ole juurikaan saaneet palstatilaa sanomalehdissä. Oppaat eivät jääneet odottamaan, että linnan muurien jokainen kivi alkaisi kertoa tarinaansa, vaan ovat kuljettaneet vuoden aikana yli 30 000 museovierasta (muistaakseni) hämärien käytävien kautta tiedon valoon. Kuulun kyllä ns. peda- ja tapahtumatiimiin, mutta en tässä kiittele itseäni, vaan niitä jotka oikeasti tekivät sen tärkeimmän työn eli ottivat vastaan museovieraat, kohtasivat asiakkaan.

Olisi syytä huomata, että Turun linna sijoittui kävijämäärätilastoissa viime vuonna 2009 valtakunnallisesti neljänneksi. Edelle menivät Ateneum, Kiasma ja remontin jälkeen avattu Luonnontieteellinen museo. Viiden museon kärkiryhmässä ainoastaan Turun linna on pääkaupungin ulkopuolelta. Viidenneksi sijoittui Kansallismuseo. Museoiden aukioloajat ovat suunnilleen samat (noin 45 t/vk). Vain Kiasman aukiolo ylittää 50 tuntia.

Myös muut linnat sijoittuivat hyvin ja ainakin Hämeen linnassa on kävijämäärissä jopa kasvua.

Turun linna 113 207
Olavinlinna 102 000 (oopperavieraat laskuissa mukana)
Hämeen linna 100 286 (hopeanäyttely on kerännyt mukavasti yleisöä)

Turun linnan kävijämäärä voisi olla suurempikin, jos linna olisi nykyäänkin maanantaina avoinna, kuten muut linnat. Maanantaiden kävijämäärät sataman läheisyydessä sijaitsevassa linnassa olivat vuodesta toiseen korkeat, kun muut museot pitivät ovensa kiinni. Kaikissa linnoissa sisäänpääsy alle 7-vuotiailta on ilmainen. Helsingin museoissa alle 18-vuotiaat pääsevät maksutta museoon.

Mistä ihmeestä on syntynyt käsitys, ettei museoihin kannata satsata. Onko mollivoittoinen informaatio tehnyt tehtävänsä, eikö myönteiset viestit ole tavoittaneet päättäjiä. Siis onhan Turun museoitten määrärahat talousahdingosta huolimatta saatava kohdalleen, hyvänen aika, jotta on näyttelyitä ja tapahtumia ja näkyvyyttä muutenkin kuin kuvina kaupungin matkaliuesitteissä. Ja henkilökuntaan kannattaa satsata, jotta tulee näyttelyitä ja tapahtumia ja palvelua arkena ja juhlana. Museoihin tulevien vierailijoiden odotukset pitää ylittää.

Kävelin väen kansoittamaan Aurajoen rantaa ihmetellen sotalaivoja. Joku ihminen sieltä voisi eksyä Turun linnaan, mutta eipä tule mieleen, kun rannasta ei löydy kylttejä ja suora reitti on jokseensakin ummessa kasvillisuuden vuoksi. Turun museoitten lippulaivasta, sen korkeista torneista, ei näy rannan suunnasta katsottuna vilaustakaan.

Kariston juhlissa

Kirsi Haapamäen kuvitusta Reetta ja linnan vangit-kirjassa. Kuvassa ex-sirkusprinsessa Edit ja lapset Reetta, Lauri ja Liina.

Olin Kariston 110-vuotisjuhliassa Helsingin Pörssitalossa taustavaikuttajan ominaisuudessa. Innostin Kirsti Ellilää Turun linna-aiheisen lastenkirjan kirjoittamiseen, hän tarttui koukkuun ja myöhemmin käsikirjoituksen saatuani tarkastin, että historialliset tiedot ovat kohdallaan. Piakkoin ilmestyy Reetta ja linnan vangit, jonka on herkullisesti kuvittanut Kirsi Haapamäki. Esittelyssä mainitaan: "Samalla kun lukija seuraa herkeämättä sisarusten seikkailua, tulee Turun linnan historia tutuksi vaivihkaa." Se on aika paljon luvattu, mutta mitäpä tuosta. Aikuiset tietävät, että Eerik XIV ja Jaakko Ilkka ovat olleet vankeina Turun linnassa, mutta korvansa mennettänyttä ja noitana poltettua Valpuri Kyniä ei linnan historiassa yleensä mainita. Kirjaa myydään heti lokakuun alussa Turun kirjamessuilla kasapäin.

Pääsin siis Kirstin siivellä mukaan juhlaan ja nauttimaan kirjailijahaastatteluista. Se oli hirveän mielenkiintoista ja minun tekee mieli lukea kaikki esitellyt kirjat. En ymmärrä, mikä viehtätys siinä on, kun kuulee kirjailijan itsensä kertovan työn eri vaiheista. Kirjamessuilla on hankaluus, että samaan aikaan tulee monella areenalla mielenkiintoista ohjelmaa. Nyt ei ollut sitä ongelmaa, kun estradin tuntumassa sain seurata Raisa Rauhamaan luotsaamat haastatelut alusta loppuun ja ohjelman jälkeen tiedossa oli ruokaa ja juomaa. Eteläafrikkalainen punaviini sai sanomaan jäähyväiset valkoviinille. Automaattisesti pulpahtivat mieleen adjektiivit pehmeä, pyöreä, täyteläinen, nuo sanat ovat aikaisemmin tulleet vastaan peilin ääressä.

Näytti siltä, että kuumasta ja aurinkoisesta kesästä huolimatta kirjailijat ovat väsänneet neljän seinän sisällä käsikirjoituksiaan valmiiksi. Lähes poikkeuksetta he olivat hyvin kalpeita.

Matka Ahvenanmaalle

Kaija kalliolla. Seurueen nuorimmainen, yksivuotias, oli isonsiskon ratsastuskoulutuksessa. Tunnistamaton marjapensas ja eläimiä.

Kävin Ritariklubin mukana viikonloppumatkalla Ahvenanmaalla ja ohjelmaan kuului käynti Kastelholman linnassa, Jan Karlsgårdenin ulkomuseoalueella, Vita Björn-vankilamuseossa ja Bomarsundin linnoituksella. Jos mahtavaa kivestä ja tiilestä rakennettua Bomarsundin linnoitusta ei olisi aikoinaan räjäytetty maailman tuuliin, muurien suojaamalla alueella olisi mahtava kaupunki. Kirkkovierailun kohteena oli Johannes Kastajalle omistettu Sundin kirkko, joka on toiminut keskiajalla paikallisten asukkaiden lisäksi Kastelholman linnanväen kirkkona.

Kastelholman oppaamme Mark Blomenthal kertoi, ettei Ahvenanmaalla ollut omaa pyöveliä, vaan kyseinen virkamies tuli Turusta toimittamaan saarelle ikävää tehtäväänsä. Kuolemantuomituja olivat muun muassa Oolannin noidat.

Tietenkin kävimme myös kuningas Eerik XIV vankihuoneessa. Matkallaan Turun linnasta Gripsholmin linnaan 1571 tuli Ahvenanmaan kohdalla kolmen kuukauden pysähdys. Kuninkaan seurueeseen kuului yli sata palvelijaa. Onkohan lukuun laskettu myös vartijat? Vankeusaikana kului Kastelholman ruokavarastoista 12000 kananmunaa. Eihän se loppujen lopuksi paljon ole, ei edes kahta munaa päivää kohti.

Varhaisella kävelyretkellä Godbyn hotellin läheisyydessä tuli tiellä vastaan lukuisa määrä kotiloita. Sen enempää lajinmääritykseen syventymättä suoralta kädeltä veikkaan vaaleaa yksilöä viinimäkikotiloksi, joka voisi mennä herkuttelijan ruokapataan. Ruskea yksilö on tappajaetana, espanjansiruetana.

Marjapensaan laji jäi määrittämättä. Olen kuullut, että Ahvenanmaalla elää harvinasituvana lajina luonnonvarainen orapihlaja. Tässä yksilössä ei kuitenkaan ollut piikkejä. Pistän niin eläimet kuin marjapensaankin lehden kera lajimääritykseen Polulle. Eiköhän sieltä tule vastaus luonnontieteellisiin kysymyksiin.

Olimme matkalla sonnustautuneena keskiaikaisiin asusteisiin, joten ryhmämme herätti huomiota jo Turun satamassa. Alusmekon, syrcoutin ja pääpannan pitämisessä ei ole mitään ihmeellistä. Olen joskus pomppinut laivalla narrinakin, se vaatii vähän enemmän uskallusta.

Seuraavan kerran saatamme suunnata Ahvenanmaalle ensi vuoden kesäkuussa, jolloin siellä vietetään keskiaikapäiviä.

Linkkejä Polulle, jonne on ilmestynyt jo lajimääritykset:

Marjapensas
Kotilo
Etana

Alladin Vartiovuorella ja Turun linnassa

Kävin sunnuntaina Vartiovuoren kesäteatterissa eläytymässä Alladiniin ja taikalamppuun. Näytelmän äiti oli hykerryttävä naarasleijona, kun hän torui Alladinia ja tarpeen tullen kävi puolustamaan poikaansa tämän saadessa ujouskohtauksen. Odotin Syrjäsen Mikkoa näyttämölle ja täälläkin kertaa odotus palkittiin, kun hän saapui rikkaana miehenä ja eunukkina. Teatterin lavasteet olivat pelkistetyn komeat ja pienin muutoksin ne mukautettiin juonen tunnelmaan. Taistelukohtaus muureilla oli hurja ja jättimäiset siipiolennot saivat lapset painautumaan aikuisen kylkeen. Nukketeatteriratkaisut olivat hienoja ja muurilla lipovat olennot hupaisia. Kimeästi lausutut vuorosanat häipyivät joskus melskeeseen. Esiintyjillä oli näkymättömän pienet mikrofonit, joten äänentoisto oli muutoin kohdallaan. Kiemurteleva lampun henki saapui odotetusti paikalle ja viimeisteli vaikutelman itäisten maiden lumosta.

Tässä tulee nyt vitsi, joka ei liity näytelmään, mutta kylläkin taikalamppuun, jollaisen voi löytää kuka tahansa. Harkitse siis tarkkaan, mitä toivot:

Nainen sattui löytämään lampun ja hieraistuaan sitä putkahti henki esiin: "Saat esittää yhden toivomuksen." "Haluan hoikat reidet", vastasi nainen empimättä. Lampun henki tyrmistyi. "Mitä ihmettä, toivo jotain järkevämpää. Saat vielä toisen mahdollisuuden." "Hoikat reidet." "Kuinka joku voi toivoa tuollaista, kun maailmassa on sotaa, nälänhätää, myrskyjä, tulivuorenpurkauksia ja kaikenlaisia pahoja asioita. Harkitse sanojasi, saat toivoa vielä yhden, vihonviimeisen kerran." "Hoikat reidet — kaikille."

Tuhannen ja yhden yön tarinat-ovat kuuluneet kotimme iltasatuvaikoimaan muumien ohella. Otin sadut kerran myös keskiaikatapahtuman ohjelmistoon. Ehkä jollain vuosisatoja sitten Turun linnaan saapuneella matkalaisella olivat sadut hallussa. Hän on saattanut suhauttaa vaikka lentävällä matolla linnan pihalle. Kertomuskokoelma koostuu sadoista tarinoista ja varhaisin tunnettu muoto on käännetty persiasta arabiaksi 900-luvulla. Minusta oli jännittävää tietää, miltä sadut kuulostaisivat sillä kielellä, millä niitä on aikoinaan kerrottu.

Kesätöissä Turun linnassa oli kertomusten syntysijoilta Suomeen muutttanut nuori mies, Muhammed nimeltään, ja hänestä tuli Tuhannen ja yhden yön päähenkilö. Sisustimme nykyään linnan kaupan henkilökunnan työhuoneena toimivan tilan sadun kaltaiseksi. Seinällä oli kattoon ulottuva tähtikangas, silkki ja sametti lainehtivat peittäen modernit huonekalut. Näkymä viimeisteltiin taikalampulla, lyhdyllä, kukillla, kerammiikkaruukuilla ja kaiken keskellä tepasteli upea riikinkukko (täytetty).

Muhammed ja hänen tapahtuman ajan mukana ollut hätkähdyttävän kaunis vaimonsa istuivat sulttaanin valtakunnassa ja molemmat esiintyivät Rudolf Koivun kirjakuvituksen mukaan puettuina.

Yleisö johdettiin istumaan penkille seinän viereen. Telineessä oleva suomenkielinen kirja oli avattuna luettavan sadun kohdalta. Hämyisässä huoneessa soi musiikki, yleisö istui hiirenhiljaa, kun mies alkoi lukea arabiankielistä satua. Luettuaan Muhammed esitteli arabialaista kirjoitusta ja selitti, missä järjestyksessä kirjaa luetaan. Sitten hän antoi kirjan penkillä reunimmaisena istuvalle ja pyysi lukemaan. Kirja kulki kädestä käteen eikä tietenkään kukaan ymmärtänyt.

Sitten seurasi yllätys. Meillä oli linnassa kuukauden koululaisharjoittelijana vaaleaihoinen ja valkotukkainen arabiantaitoinen kurdipoika, joka ei eronnut ulkonäöltään mitenkään suomalaisista. Hän istui yleisön joukossa. Kun kirja osui pojan kohdalle, hän alkoikin lukea. Ihmiset olivat pöllästyneitä. Pelleiletkö sinä? Osaatko sinä ihan oikeasti arabiaa? Poika sai spontaaneja taputuksia. Lopuksi Alladinimme teki kaikille halukkaille arabiankieliset visiittikortit.

Ihan kokonaan ei Alladin ole poistunut Turun linnasta, vaan hän taivaltaa erämaan hiekassa jouluntähteä seuraten. Intialais-persilaisen kertomusperinteen mukaisesti Aiju von Schöneman on sijoittanut Tuhannen ja yhden yön sankarin suunnittelemaansa seimeen.

Suurta ideaa odotellessa

Kissat Selma Inkeri Laakerinlehti-Himanen, Eino, Rilli ja Elisabet I ovat jo tutustuneet linnan tyylihuoneita esittelevään vihkoseen.

Esineet yli kaksikymmentä vuotta sitten tehdyssä vitriinissä. Kyllä se aika kuluu. Onkohan juomasarvi tehty alkuhärän sarvesta?

Tultuani Turkuun kesälomareissulta tutustuin paikallisen lehdistön antiin ja törmäsin viime sunnutain Turun Sanomien pääkirjoitukseen "Uusia tuulia kaivataan historiakohteisiin". Haastattelua, johon pääkirjoituksessa viitataan, en ole lukenut, kun minulle tulee vain sanomalehden viikonloppunumerot.

Haastatteluun viitaten valitellaan, kuinka linnan perusnäyttelyitä ei ole uusittu kiinnostaviksi. Tietääköhän sanomalehteä lukeva yleisö, mitä sana "perusnäyttely" tarkoittaa? Yhdellä sanalla on niputettu 25 vuoden aikana rakennettuja pysyväisnäyttelyitä sisällöltään niin köyhiksi, että linnaan tuskin kannatta tulla, vaan on parempi jäädä odottamaan sitä suurta ideaa, joka pyyhkäisee pois kaiken entisen ja tuo tilalle uudet ja kiinnostavat näyttelyt.

Turun linnassa perusnäyttely käsittää mm. kaksikymmentä huonetta, joihin on sisustettu eri tyylejä esitteleviä interöörejä, joista mm. Brahen sali ja keittiöt kuuluvat linnan omaan historiaan. Viimeinen huoneista, Musiikkihuone, avattiin yleisölle vuosi sitten ja sen myötä esilinnan museokierros valmistui. Harmi vain, ettei museossa pidetty valmistumisjuhlaa, jotta olisi voitu kutsua lehdistökin paikalle. Sen sijaan vuoden lopulla Turku TV:ssä uutisoitiin linnan pääsymaksun pudottamisesta 50 sentillä, jotta museovieraat eivät joutuisi maksamaan ylihintaa, kun ei ole oikein mitään nähtävää eikä vielä ole saatu jokaista kiveä kertomaan tarinaansa.

Tilapäisnäyttelyohjelmasta en aio nyt kirjoittaa, koska olen ollut Yhtä sirkusta ja Sankari vai konna-näyttelyiden jälkeen tekemässä vain Tatu ja Patu-näyttelyä.

Tyylihuoneet on esiteltyinä keväällä valmistuneessa opaslehtisessä. Sen ja vuosi sitten valmistuneen opaskirjan voi käydä ostamassa museokauppa Fatburista. Näihin teoksiin tutustuttuaan voi päättää, uhraako rahojaan vielä pääsymaksuun.

Television eri kanavien antiikkiohjelmat ovat suosittuja. Turun linnassa käydessä saisi tuhdin annoksen antiikkia antiikkia, sillä interiöörien sisustukset ovat peräisin paikallisesta porvarsis- ja kartanokulttuurista. Kannattaa tulla vähän kauempaakin, jos on kiinnostunut huonekaluista, astioista, maalaustaiteesta tai tekstiileistä. Miltä näyttää kultanahkatapetti (Uskelasta), millainen on 1700-luvulla käsin maalattu kangastapetti (Rymättylä), jonka aihepiiri käsittelee puistoromantiikkaa. Millaista on kiinalainen posliini, jota koristaa Carpelan-suvun vaakunat? Museon kokoelmissa ovat Suomen vanhimmat pukukokonaisuudet, joista muutama puku on nyt nähtävänä. Pukujen käyttäjiä ovat olleet kapeauumaiset naiset ja korkeissa koroissaan sipsuttelevat miehet.

Pyöreässä tornissa on Turun kaupungin keskiajasta kertova perusnäyttely, jossa on satoja kaupungin arkeologisissa kaivauksissa löydettyjä esineitä. Näyttelyssä esitellyt asiakokonaisuudet pitävät edelleen kutinsa, mutta näyttely vaatisi kieltämättä ehostamista. Voisihan näyttelyä täydentää uusilla löydöillä ja piristää kokonaisuutta sen sijaan että odotetaan hetkeä, jolloin uudet suunnitelmat valmistuvat ja entinen saadaan raivattua pois alta. Muutama vuosi sitten oli linnassa Got Woldes-näyttely, joka aihepiiriltään oli suunnilleen pyöreän tornin kaltainen täydennettynä ajankohtaisella tiedolla ja tekniikalla. Linnan tapahtumien yhteydessä esitellään museon kokoelmiin päätynietä hienoja esineitä ja arkeologit uurastavat niin talvipakkasella kuin helteessäkin kartuttaen esinekokoelmia ja tietämystä kaupungin menneisyydestä. Mieluusti ottaisin uudet tekniikat käyttöön ja näkisin rakennettavan komeita näyttelyitä, mutta juhlavuodeksi tuskin ehtii kukaan rakentaa kokonaan uutta. Sen vuoksi tuunaaminen olisi nyt paikallaan.

Pyöreän tornin näyttelystä löytyy mm. Koroisten piispanlinnaa esittävä pienoismalli, jota suunniteltaessa tutustuttiin niin Pentti Koivusen tekemiin tutkimuksiin ja muinaismuistoalueeseen. Siellä on Tapio Hiltusen toteuttama maalaus, joka esittää Vanhaa Suurtoria keskiaikaisessa asussaan. Vastaavanlainen maalaus on myös Aboa Vetuksessa. Muistaako monikaan, mitä kiltoja Turussa oli? Näyttelystä löytyy mm. Kolmen kuninkaan killan juomasarvi. "Juo ja anna mennä eteenpäin, auttakoon sinua Maria, Caspar ja Melchior" sekä Pyhän Nikolauksen killan hopeinen tervetuliaismalja.

Pyöreän tornin parvekkeelta voi katsella kaupunkiarkeologian osastoon, Turun tuomiokirkon lähellä 1950-luvulla tehtyä arkeologista kaivausta, jossa erottuvat kulttuurikerrokset katutasoineen ja jossa on jopa alkuperäiset museon kokoelmiin otetut hirret ja Mätäjärven viemäriputki. Tylsää, tylsää, mutta jospa joku keksisi siihenkin piristystä. Näyttelystä löytyy Turun linnasaaren vierestä tehty venelöytö ja sen pienoismalli. Niin Koroisten pienoismalli kuin venekin ovat tänä vuonna kiinnostaneet ainakin alalle vihkiytyneitä tutkijoita. Keskiajan näyttelystä ja kaupuniarkeologisesta näyttelystä ei valitettavasti ole painettua esitettä, jonka voisi ostaa museokaupasta, mutta näyttelytekstit löytyvät kopioina monella kielellä.

Tänä kesänä keskiajan esittely täydentyi Suomen päämiehestä Matias Kettilmundinpojasta kertovalla näyttelyllä (Keskiaikainen vierastupa). Aitojen esineiden lisäksi aikakauden elämää havainnollistavat tietokuvittaja Kirsi Haapamäen toteuttamat kuvat. Linnan keskiaikapäivillä oli yleisöllä harvinainen tilaisuus nähdä päälinnan luoteiskulmassa sijaitseva asuinhuone, jossa mahtimies on asunut. Huoneeseen olivat majoittuneet Triskelin keskiaikaharrastajat. Tulikohan paikallislehtiin ainuttakaan kuvaa mahtavasta Matiaksesta ja emännästä ja nuorimmista vauvaikäisistä historian elävöittäjistä.

Esilinnan kuusikulmaisessa tornin ylimmässä kerroksessa on perusnäyttelyyn kuuluva pienoismalli, joka esittelee Juhana herttuan hovia keväällä 1563. Hoviahan ei ole enää oikeasti missään, koska se paloi 1614. Askeettiseen tyyliin restauroitu juhlahuoneisto antaa vain kalpean aavistuksen loistosta. Kuinka päälinna renessanssikerros oli sisustettu? Millaisiin asuihin hoviväki pukeutui? Miltä näytti suuri pitosali eli nykyinen Linnan kirkko? Miten linnan orkesterin jäsenet pukeutuivat ja millä instrumenteilla he soittivat? Millaisia astioita kresenddipöytään aseteltiin? Tutkija Sigrid Nikula on tutkinut, millaisia esineitä kuului Katariina Jagellonican myötäjäisiin ja millaisia kalusteita Juhanan hovin asuinhuoneistossa oli (Turun kaupungin historia 1521–1600). Matkalla Ruotsin linnoissa selvitimme Ninan kanssa renessanssin huonetiloihin liittyviä yksityiskohtia.
Museon rakentajaväen lisäksi Museon Ystävät osallistuivat minikokoisten salmiakkiruutuisten ikkunoiden tekoon ja hoviväen pukemiseen.

Aikakauden saa tietysti havainnollistettua tekemällä filmejä telkkariin. Niitä on tehty muutamia ja pienoismallimme on päässyt havaintomateriaaliksi. Ihmeen elävältä ammattilaiset saavatkin näyttämään pienessä koossa toteutetun hoviväen. Kaakeliuunit ovat kuin aidot sellaiset.

Linnan renessanssiaikaista elämästä kerrottiin 2001-02 näyttelyssä Turun linnan kolme Katariinaa. Arkkitehtina toimi Italian renessanssin erikoistuntija tekn. tohtori Liisa Kanerva. Saimme näyttelyyn esineitä mm. Katariinan kotilinnasta Krakovan Wawelista. Turusta näyttely siirtyi Hämeen linnaan, jossa monet museomme näyttelyt vierailevat.

Pyöreän tornin alakerrassa on vankilahistoriasta kertova näyttely, josta löytyy kahleiden ja puulusikan ja pelikorttien lisäksi esim. vankinaisen hame. Helposti unohtuu, että Turun linnassa on ollut vähän aikaa ollut myös naisvankila. Silloin kun kehruuhuone oli remontissa, naiset tuotiin linnan koillistorniin. Ruokaa tarjottiin niukalti, joskus ateriana oli vain kuusenneulasia ja vettä. Vankisellien karua historiaa on valotettu vankiämmien ja miespuolisten konnien vetämillä kierroksilla.

Päälinnan puolella vanhinta näyttelytekniikka edustavat kirkkojen sisustukset. Sturen kirkossa ja Nunnakappelissa ovat esillä museon kokoelmien keskiaikaiset puuveistokset, jotka on saatu Lounais-Suomen kirkoista ja Ahvenanmaalta. Sturen kirkossa vietettiin tämän kesän keskiaikapäivien aikana Pyhän Marian ja Autuaan Hemmingin seurakunnan katolinen messu. Nunnakappelissa veisti "Liedon mestari", (kuvataiteilija Jani Rättyä) Johannes Kastajan päätä.

Sivumennen kerron, että linnan kauhukierroksella "Kidutusta, kuolemaa, kummituksia" esitin kerran ruttoon sairastunutta hovinaista samettileninkiin pukeutuneena. Kaaduin kuolleena Pyhän Sebastianin edessä lattiaan niin vaikuttavasti, että opas oli vähällä tilata ambulanssin.

Turun linnan rakennushistoria on esitetty pienoismallein. Jokainen rakennusvaihe on vaatinut yksityiskohtaista tarkastelua, muurien lukemista. Fil.tri valtionarkeologi C.J. Gardbergin väitöskirja on ollut oivana oppaana ja pienoismallin rakentaja Reino Mattila oli perehtynyt linnan rakenteellisiin yksityiskohtiin tehdessään yhteistyötä Gardbergin kanssa linnan restauroinitityömaalla ja sen jälkeen. Toinen pienoismallien rakentajista on Juha Stenberg.

Pääkirjoituksen luettuani soitin linnaan ja kysyin, mitenkä siellä menee. Puhelimeen vastannut opas kertoi, kuinka eräs asiakas oli juuri kiittänyt saatuaan osallistua "elämänsä parhaaseen opastukseen". Sillä aikaa kun jotkut haikailevat ja odottavat sitä suurta ideaa ja ihmettä, museolaiset tekevät työtä. Vaikka linnassa käy vain ne vaatimattomat 100 000 ihmistä vuodessa, heillekin kannattaa tarjota joka päivä sitä parasta hymyssä suin.

Toivottavasti lehden lukijat eivät saa vaikutelmaa, ettei linnaan kannata mennä, kun kaikki on jo nähty silloin joskus kouluaikoina ja linnassa kun ei ole mitään jännää. Muutaman tuhannen notkahdus kävijämäärässä olisi helposti paikattu, jos tiedotusvälineet kiinnostuisivat siitä, mitä linnassa oikeasti on ja mitä siellä tapahtuu.

Keskiaikapäivien jälkeen

Rekvisiitat matkalla makasiiniin: Birgittalaismunkkia ja -nunnaa esittävät kuvat, Pyhän Olavin veistoksen värimalli, "Liedon mestarin" istuin ja juoma-astia.

Selviydyin kesksiaikapäivistä. Tapahtumat sujuivat odotetun onnistuneesti, mutta nyt tuntuu siltä, että päivien nykyinen formaatti on kuljettu loppuun. On aika kerätä parhaat palat menneiltä vuosilta ja tehdä uutta. Vuosientakaiset keskiaikaiset illat linnassa nousevat kokemuksina ylitse muiden.

Olen mitannut verenpainettani ja vapaa-ajan olen käyttänyt nukkumiseen. Ai niin, suoritin Matkailualan ammattitutkinnon tapahtumantuottajaopiskeluun liittyvän näyttötutkinnon, jota tosin joudun vielä vähän täydentämään. Aamuisin olen mennyt uimaan nauttien aamuvarhaisen auringosta, veden viileydestä ja työterveyshuollon tarjoamasta edulllisesta uimalipusta.

Kuivattuja inkiväärejä en enää syö ahmimalla, sillä luin kiirnalaisen terveydenhoidon kirjasta, että niitä pitää välttää henkilöiden, joilla on korkea verenpaine. Ihmeellistä, että satuin lukemaan tuollaisen tiedon, kun olin juuri herkutellut noilla hallista ostetuilla runsailla makupaloilla. Varsiselleri odottaa nahistuneena keittiössä, sitähän minun piti syödä.

Linnan keskiaikapäivillä oli teemana Mahtavat miehet ja osaavat naiset. Olen jatkanut sen parissa vielä tapahtuman jälkeenkin. Sturen kirkon keskiaikaiset puuveistokset vievät ajatukset patsaiden valmistajiin. Veistosten yksityiskohdat on tehty eri puulajeista. Ainakin koivua, tammea ja lehmusta on käytetty. Nunnakappelin krusifiksin ristinpuu on valmistettu männystä.

Kun tapahtuma on ohi, välttämättömiä jälkitöitä riittää niille, jotka eivät ole kipasseet suoraan lomanviettoon. Olen saanut tehdä mielihommaani eli tavaroitten kantamista mielinmäärin.

Kiitos kaikille, jotka ovat muistuttaneet, etten ole päivittänyt blogiani pitkään aikaan.

Velhopäivä linnassa

Turun linnassa on nyt toinen kesä, kun kymmenvuotiaat, vähän alle ja vähän yli, saavat velholeirillä historian opetusta. Enimmäkseen porukat ovat Luostarinmäellä ja huomenna he ovat Apteekkimuseossa. Tänään oli linnapäivä ja tapahtumantuottajan ominaisuudessa kuljetin velho-oppilaita linnan jännissä paikoissa.

Minusta tällä kertaa kiinnostavinta oli Matias Kettilmundinpoika-näyttely täydennettynä Ensimmäisen asuinhuoneen esittelyllä. Tuo seitsemänsataa vuotta sitten rakennettu huone oli pitkästä aikaa näyttökunnossa, kun linnan ikkunaverstastyöt ovat pysähdyksissä.

Toinen jännä juttu oli, kun linnan vankisellin ovi sattui menemään kiinni ja sieltä pääsi pois vain viittomien avulla. Ohjaava velho Ullmaria oli onneksi juuri opettanut lapsille sanamagiaa eli viittomakieltä. Kaikki lapset oppivat viittomaan vangille tuikitärkeät sanat: leipää, vettä, apua, kiitos.

Mikä lapsista oli linnassa hauskinta, sitä emme vielä tiedä. Epäilisin, että ykkösasia on kulkeminen salakäytävän kautta linnan muurien ulkopuolelle. Leirin päätyttyä saamme palautteet ja ainakin viime vuonna tuo tynnyriholvattu käytävä veti voiton.

Esiinnyin linnan kaikkitietävänä hovinarrina ja muina tietoniekkoina toimivat ritari Bengt ja linnanrouva Onerva. Leiriläisten suojelevina aikuisvelhoina toimivat Bonika, Ullmaria ja Alchemilla. Viimeksimainittu on saanut nimensä Alchemilla vulgaris-kasvista, poimulehdestä. Se joka nauttii lehden keskelle syntyvän kimaltelevan pisaran, saa osakseen ikuisen nuoruuden. Narrina tarvitsisin sitä erityisesti nyt, kun olen sairaslomaltani palannut töihin.

Laitan tähän linkin TS:n juttuun. Kuvassa "mitataan" Turun linnan ikää (sama kuin hovinarrin -kuvassa vasemmalla- ikä). Köydessä yksi solmuväli vastaa kymmentä vuotta, joka oli leiriläisten keski-ikä. Aika pitkä nauha siitä syntyi. Toisessa kuvassa on kaksi velhokokelasta, jotka saanevat perjantaina todistuksen. Kolmannessa kuvassa leiriläiset kirjallisten tehtävien jälkeen valmistutuvat lounastamaan Herrainkellarissa. Lapset ovat ihmeellisiä.

Lisäys: Kerroin lapsille kauhean jutun vaakunakiven taakse muuratusta rosvosta, joka oli syönyt syntymättömien lasten sydämiä kahdeksan kappaletta. Kuoleman jälkeen ihmisen sielu muuttuu linnuksi. Kuunnelkaapa vain. Muurin sisältä kuului sirkutusta. Joku lapsista arveli, että kyseessä oli jekku ja muurin sisässä oli nauhuri. Kiven lähellä on syvennys, johon portin puomi on työnnetty. Sinne tiilien taakse oli talitiainen tehnyt pesänsä ja poikasethan siellä pitivät kovaa ääntä. Ei jäänyt sijaa epäilylle.

Turun sirkuskoulutusta ei saa lopettaa!

Ylemmässä kuvassa on kahlekuningas Timo Tuomivaaran esiintymisasu, vannetaiteilija Cia Grangerin esiintymisasu ja hulavanteet, hiusakrobaatti Heidi Jernströmin esiintmisasu, klovni Max Renardia esittävä Irena Kalliomäen tekemä nukke ja Pietarin sirkusmuseon omistama Prometei-nuorallakävelynumeron taiteilijan puku. Turun linna 2002.

Alemmassa kuvassa sirkushevonen, oikealla näkyy hiusakrobaatti Heidi Jernströmin esiintymisasu ja alhaalla oikealla surmanajaja Onni Suurosen osasto. Turun linna 2002.

Kun ajattelen Turun sirkuskoulutuksen lopettamisuhkaa, minulla kohoaa verenpaine. Miten voi olla mahdollista, että täällä kukoistukseen kohonnut koulutus lopetetaan noin vain. Ja nukketeatteri pistetään pakettiin samantien.

Muistan ajat, jolloin sirkuksen opinahjoa rakennettiin Turussa. Muistan innostuksen, uusia mahdollisuuksia avaavan taiteenlajin tulon kaupunkiin. Se oli erikoista, erilaista, sellaista mitä muualla ei ollut. Markku Aulanko vei ajatusta eteenpäin. Sirkus tuli Taideakatemian oppiaineeksi ja vuosien mittaan taiteenlaji teki läpimurron myös päättäjien sydämiin.

Edistysaskeleita olivat:

1980 sirkus otetaan nuorison valtakunnalliseen taidetapahtumajärjestelmään
1991 Suomen nuorisosirkusliitto perustetaan
1992 sirkus tulee mukaan lakiin taiteen perusopetuksesta
1994— Sirkusfestifaalit vuosittain
1995 tutkintoon johtava koulutus alkaa Turussa
1999 taiteen keskustoimikuntaan perustetaan sirkus- ja estradijaosto

Jos Turku antaa pois sirkuskoulutuksen, sen sieppaa Aalto-yliopisto tai joku muu laitos Helsingissä. Pääkaupunkiseutu hamuaa muutenkin vetovoimaiset alat itselleen, ja nyt Turku on luovuttamassa vapaaehtoisesti tämän kultamunan. Nykyisin olipa kyse teatterista, lavashowsta, messuista tai markkinoista, ohjelmassa on mukana vahvasti sirkuksen elementtejä. Myös kulttuuripääkaupunkivuoden Turku palaa-teeman ilotulituksessa tulennielijä astuu estraadille.

Sirkuskoulutuksesta valmistuneet työllistyvät lähes sataprosenttisesti ja monella Turussa oppinsa saaneita taiteilijalla on kiinnitys maailman huippusirkuksissa. Sirkus Finlandian (1976—) maneesilla näimme viime kesänä Turun oppilaista Antti Sunialan.

Viime vuosina on Suomeen perustettu useita sirkuksia, joten akrobatian, jongleerauksen, klovnien ja voimamiesten ystävät pääsevät nauttimaan maneesien villistä menosta ympärivuotisesti. Viime lauantaina istuin Hepokullan kentällä Sirkus Florenton sirkusteltan täydessä katsomossa.

Vuonna 2002 oli Turun linnassa Yhtä sirkusta-näytely, joka juhlisti Sirkuksen Suomeen tulon 200- vuotista historiaa. Näyttelyn
suojelija oli presidentti Tarja Halonen. Hän kirjoitti:

...

"Sirkus tuli Suomeen Turun kautta. Turussa myös aloitettiin ensimmäisenä tutkintoon johtava sirkusalan koulutus. Kiertävän taidemuodon luonteeseen kuitenkin kuuluu, että sirkuksen juhlavuotta voidaan viettää niin Turussa kuin Hangossa kuin Ivalossakin.

Toivon onnea nuorille sirkustaiteilijoille ja alan harrastajille. Samalla haluan kiittää niitä yhteisöjä ja yksittäisiä henkilöitä, jotka
vastoinkäymisistä huolimatta ovat jaksaneet tehdä työtä sirkustaiteen eteen. Heidän ansiostaan voimme juhlia tätä vuotta!"

Turun on pidettävä huolta siitä, että tulevaisuudessakin on aihetta juhlaan.

Markku Aulangon kommenttiin liittyen, Sauli Kososen kirjoituksen voi lukea täältä.

Tästä pääsee lukemaan Kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Elina Rantasen kommenttissa mainitun esityksen.

Vänrikin piilotettu aarre

Purkka-kissamme, Viirun ja Pippurin äiti, on kiinnostunut maalaustaiteesta. Tässä se tutkii Tuulikki Sillanpää—Janssenin teoksessa kuvattua taideteosta.

Jatkan vielä edellisen bloggauksen aiheesta.
Ryöstelevien sotilasjoukkojen pelossa Kurun asukkaat piilottivat kotiensa arvoesineet. Kun Hainarin sotilasvirkatalo lahjoitettiin Turun linnan ulkomuseoon vietäväksi 1903, rakennuksen purkamisen yhteydessä löytyi ullakon täytteistä ihmeellinen maalaus. Monien vaiheiden jälkeen taulu on päätynyt myöhemmin Kurun kunnantaloon.

Vänrikki Carl Gustav Polviander toi maalauksen sotaretkeltä Saksasta mökilleen. Taideteoksen aiheena on: "Imeväinen leikittelee kyykäärmeen kololla ja vieroitettu pistää kätensä myrkkyliskon luolaan." Jesajan kirja 11:8. On esitetty maalauksen olevan itsensä Bartolomé Esteban Murillon (1617—1682) työtä.

Kannattaa katsella ja kuunnella.

Ja tämä myös.

Karin kommentin innoittamana pyysin Gabrielalta alttaritaulun (retablo) aiheeseen liittyvän Raamatun tekstin espanjaksi toivossa, että joku Murillo-tutkija eksyy sivuilleni.

Isaías = Un niño de pecho jugará sobre el agujero de la cobra, y el recién destetado
11:8 extenderá su mano sobre el escondrijo de la víbora.

Runeberg kävi täällä

Ylemmässä kuvassa on Vänrikki Stoolin tuvan toinen huone 26.6.1941 ilmahyökkäyksen jälkeen. Kuva Paldan.
Alemmassa kuvassa Vänrikki Stoolin tupa 1937, Puolalan aitta ja Turun linna. Kuva Welin.


Johan Ludvig Runeberg tutustui Porin rykmentin lipunkantajaan vänrikki Karl Gustaf Polvianderiin ja sai tältä innoituksen runoelman kirjoittamiseen. Runeberg kävi haastattelemassa paljon kokenutta tarinankertojaa, joka asui Kurussa Hainarin sotilasvirkatalossa. Ikkunasta avautui näköala Näsijärvelle.

Vänrikin kuoleman jälkeen viraktalo oli vuokralla. Tieto viimeisen Suomen Sodan soturin talosta kiiri Turkuun, jonne suunniteltiin ulkoilmamuseota. Kesän 1902 aikana puustellintarkastaja Stjärnvallin lahjoittama "Vänrikki Stoolin tupa" asetettiin paikoilleen Turun linnan puistoon. Rakennus käsitti vain salin ja salikamarin, sillä kokonaisen 28 metriä pitkän rakennuksen siirtäminen olisi tullut liian kalliiksi. Siirretyt kaksi huonetta olivat kaikista tärkeimmät, sillä niissä huoneissa vänrikki oli enimmäkseen oleskellut ja salin kustavilaisessa pukkisängyssä oli kansallisrunoilijamme Runeberg nukkunut.

Turun linnan puistoon kasvamassa olleen ulkomuseon rakennuksia tuhoutui pommituksissa 1939 ja siihen alueen kehittämishanke lopahtikin. Vänrikki Stoolin tupa jäi nököttämään muutaman tuholta säilyneen rakennuksen rinnalle. Museolautakunta ja kaupunginhallitus suostuivat 1960 luovuttamaan tuvan esineineen takaisin Kuruun, jossa tupa saisi uuden elämän. Kuru maksoi siirtokustannukset ja tuomaanjumien häädön.

Rakennus ehti olla Turussa 54 vuotta ja sen kotiinpaluu Kuruun oli yhtä juhlaa. Nykyään Vänrikki Stoolin tupa on museona. Siellä on nähtävänä mm. morsiustuoli "Fänriks stol", hylkeennahalla päällystetty sotakirstu, aseita (tiedoksi Karille) ja hammashaat, joilla vänrikki veti asiakkailta tuskaisat hampaat pois.

Lähteenä kirjoitukseeni olen käyttänyt Tuulikki Sillanpää-Jansenin teosta Vänrikin tarina. Helsinki 2009.

Tänään on Snellmanin päivä. Tänään on myös poikamme syntymäpäivä. Onnea molemmille.

Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär

Linnan kaupassa Fataburissa on myynnissä postikortteja, joiden aiheina ovat viime aikoina puhuttaneet maalaukset. Minun kuvani ovat sattumoisin mustavalkoisia.


Erik Johan Löfgrenin öljyvärimaalaus (225x165 cm) Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär on maalttu 1864. Siinä uupunut valtansa menettänyt parrakas kuningas on painanut päänsä nuoren Kaarinan polvelle. Kuningas ja kuningatar ovat puistikossa.

Nyt kun maalaus on lähtenyt Turun linnasta, useissa yhteyksissä korostetaan, kuinka kiinteästi maalauksen sisältö liittyy Turun linnaan. En ole nähnyt missään selostusta, kuinka kiinteästi se liittyy, joten kerron tässä.

Taiteilija Löfgren oli 1862 kotikaupungissaan Turussa ja valmisteli Eerikiä ja Kaarinaa eisttelevää maalausta. Eerikistähän oli tehty muotokuvia, joten taiteilija tiesi, miltä kuningas näytti. Kaarina Maununtyttärestä ei ollut maalattu muotokuvaa. Ainut kuva oli Turun tuomiokirkossa oleva hiekkakivinen reliefi. Löfgren tosin luuli, että Eerikin siskoa Elisabetia esittävä muotokuva esittää Kaarinaa. Ja niin luuli moni muukin, sillä kuvaan oli maalattu nimi Catharin Månsdotter.

Mutta Löfgren halusi tietää enemmän. Hän halusi nähdä Kaarina Maununtyttären. Ja Kaarinahan lepäsi arkussa Turun tuomiokirkossa. Lupaa arkun avaamiseen ei taiteilija saanut, mutta sitten tuli museohenkilö Adolf Lindman apuun. Miehet murtautuivat yöllisellä retkellä suljettuun Tottien hautaholviin ja avasivat Kaarina Maununtyttären puisen arkun.

Löfgren oli Adolf Lindmanin kavereita. Lindman oli vankilasaarnaaja. Oli hän opettajakin ja paljon muuta. Kruununvankila oli valmistunut 1853 Kakolanmäelle, mutta lääninvankila oli edelleen Turun linnassa. Lindman asui esilinnassa ja korjasi omilla rahoillaan linnasaarnaajan virka-asuntoa, josta muotoitui pieni museo.

Taiteilija Löfgren sai nähdä kuningattaren, jonka kauniit nilkat herättivät edelleen ihastusta. Arkun huono kunto huoloestutti Lindmania, olivathan sitä "aika ja vandaaliset kädet huonosti kohdelleet". Hän pisti luvattomalta retkeltä palattuaan alulle rahankeräyksen uuden arkun hankkimiseksi.

Ilman Turun linnan asukasta linnansaarnaaja Adolf Lindmania olisi saattanut Löfgreniltä jäädä Eerikiä ja Kaarinaa esittävä taulu maalaamatta tai ainakin siitä olisi tullut erilainen. Ilman Lindmanin ja Löfgrenin seikkailua Kaarina Maununtytär ei olisi saanut marmorista sarkofagia.

Ja vieläkin oleellisempaa on se, että Eerik XIV ja Kaarina Mununtytär olivat Turun linnassa vankeina. Vangit saapuivat linnaan 15. heinäkuuta 1570 ja lähtivät 5. elokuuta 1571. Kaarina tuli uudelleen Turkuun henäkuussa 1573 ja Eerikin kuoleman (26.7. 1577) jälkeen 1.6. 1577 Kaarina seurueineen siirtyi Liuksialaan. Kaarina oli 20 vuotias tullessaan ensimmäisen kerran Turkuun ja Eerik oli 48 v.

Turvallisuussyistä

Kun Edelfeltin maalaus lähti, myös Löfgrenin Eerik XIV:ää ja Kaarina Maunutytärtä esittävän maalauksen poistuminen Turun linnasta on noussut pintaan. Museo ehti panostaa turvallisuuteen lisäämällä valvontalaitteita, palkkaamalla vartioita museovalvojien täydennykseksi ja etsimällä uudet sijoituspaikat arvokkaille maalauksille. Juhlasalien veroisia paikkoja ei taideteoksille linnasta löydy, sillä maalausten sijoitus juhlasaleihin on aikanaan ollut perusteltu ja tarkkaan harkittu asia. Molempien maalausten sisältö ja taideteosten syntyhistoria liittyvät kiinteästi Turun linnaan.

Oli ikävää, että pahantekijä pääsi vaurioittamaan Turun linnan tauluja. Se sai tiedotusvälineet liikkeelle, syntyi vipinää ja Turun maakuntamuseo sai julkisuutta. Edelfeltin maalauksen saama vamma oli onneksi pieni ja sitä ei näkynyt kuin valon osuessa sopivasti teokseen. Suuri yleisökin kiinnostui ja henkilökuntaa pyydettiin monta kertaa paikallistamaan vaurio.

Restaurointityön valmistuttua 1961 C.J.Gardberg hehkutti, kuinka Turun kaupunki sai käyttöönsä arvokkaat juhlasalit. ”Näin linnasta tuli rappion vuosisatojen jälkeen uudestaan Suomen vanhimman kaupungin upein kokoontumispaikka ja mielenkiintoinen nähtävyys.” Onneksi Turun linnaan sijoitetut maalaukset ehti nähdä 49 vuoden aikana yli viisi miljoonaa kävijää.

En pane pahakseni kopioitten käyttämistä juhlatiloissa, mutta se on vähän laajempi juttu koskien Turun linnaa, joten kirjoitan siitä myöhemmin blogissani.

Turvallisuuteen vedoten voidaan saada läpi vaikka kuinka ikävä päätös. Ja turvallisuussyitähän löytyy. Viedäänköhän länsinaapurissa arvomaalaukset säilytykseen lähestyvien suurten juhlien ajaksi vai ruokaillaanko siellä saleissa, joiden seinillä on arvokkaita maalauksia?

Nautin Hyvinkää Coctailin!

KulkuriTeatterin näyttelijät Marju Kettunen, Charlotta Kivistö ja Janne Vaittinen

Olin kaksi viikkoa sitten teatterimatkalla Hyvinkäällä. Työkaveri Hilkka kaappasi lippukassan Sarin ja minut silloin perjantaina mukaansa suoraan töistä. Kaksituntisen esityksen jälkeen palasimme puolen yön aikoihin takaisin Turkuun. Teatterikappale oli Täällä Hopeavuoren alla ja sen esitti KulkuriTeatteri. Käsikirjoitus ja ohjaus oli Benita Kivistön. Luulin loikanneeni suoraan 1700-luvulle, mutta esille tuli nykyhetkeäkin kaikkine kummallisuuksineen. Näytelmä oli potpuri, joka sisälsi faktaa ja fantasiaa.

Musiikista, jota oli runsaasti, vastasi Charlotta Kivistö. Charlotta on tullut minulle tutuksi Turun linnan tapahtumissa, joissa hänen viulunsa sävelet ovat täyttäneet Keskiaikaisen kuninkaansalin. Osa musiikista oli Charlotan itsensä säveltämiä, kappaleita voisi kuunnelle vielä kotonakin. Ja sitten Suklaasydän vei 1960-tunnelmiin.

Esitys oli reipashenkistä ilonpitoa, mutta siinä oli myös aika viiltäviä osuuksia, sillä näytelmästä voi löytää itsensä kuka tahansa tämän päivän kokousrotta. Paikalla oli konsultti, joka otti fläppitaulun vakuuttavasti haltuun. Päälle käyvät markkinavoimat ja sanomalehtien uutisointi tuntuivat ihmeetn tutulta. Ne taisivatkin olla totta eikä fantasiaa.

Teatterissa tuli esille myös luonnonsuojeluteema ja henkeä haukkova lohi kiidätettiin näyttämölle pienissä Punaisen Ristin kärreissä. Joillakin sitten terveyskikkailu ja luonnosuojelu olivat päässeet hienosäädön asteelle, kun piikkikorkoon tarttuneet sammaletkin piti istuttaa takaisin luontoon oikein päin.

Paikalle tulee teatteriseurue ja myös Turun piispa Mennander 1757-1775. Arvelin, että tuo näyttelijähän kävisi piispasta ja sitten esityksen jälkeen sain kuulla, että hän olikin oikeasti rovasti.

Ja totta kai Hopeavuoressa on ihmisiä ruuakseen nauttiva velho ja näkki, joka houkutti ukkovarpaansa loukanneen ihmispoloisen kuiluun. Se oli todellinen hopeavuori, Ohjaaja Benita Kivistö ja lavastaja Aarno Jalonen olivat onnistuneet louhosmaailman luomisessa, sillä syvyyksien tunnelma oli pelotava ja houkutteleva. Hopeaa ja välkettä kaikki. Ja jälleen sitä ihanaa musiikkia.

Lieneekö Hyvinkään Hopeavuoresta louhittu kallisarvoista jalometallia jo 1500-luvulla Kustaa Vaasan aikana. Kuningas halusi omakseen valtakunnan hopean kuten muutkin kalleudet itselleen. Tilapäisvarastona toimi muun muassa Turun linnan länsitornin Hopeakamari.

Puvusto oli ohjaaja Benita Kivistön sekä Anni Eiristön ja Hilkka Kauppisen työn tulosta. Hilkka on Turun linnan opas, joka viilettää linnan käytäviä mm. fatabuurivaimona, vankieukkona ja sutena. Nähtiin 1960-luvun pönkkähameita, kiinalaisia pönkkähameita, hopeisena välkehtiviä haltiattaria. Hilkka on varsinainen ompelusormi. Hilkka itsekin oli näyttämöllä villasukkia trokaavana Valpuri Kinttusena ja sitten sihteeri Marja Tannisena. Museotyön ohessa susihukalla on muutakin elämää.

Hopeavuoen alla-näytelmä oli KulkuriTeatterin tutuissa puitteissaan vihonviimeinen esitys. Suremme sitä, että taeatterilaiset menettävät teatterinsa, kun Wanha villatehdas menee remonttiin ja näyttelijöistä tulee todellisia kulkureita.

Charlotta Kivistö musisoi jälleen Turun linnan keskiaikapäivillä 3.-4.7. 2010. Hilkka on Turun linnassa oppaana ja hänet tavoittaa sieltä.

Kaarle herttua herjaa ...

Albert Edelfeltin maalaus Kaarle herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista palautui viime viikolla Ateneumiin. Maalaus oli sijoitettuna linnassa renessanssikerroksessa sijaitsevaan Kuninkaansaliin. Edelfeltin maalaus sai vaurioita toissa vuonna jonkun linnassa kierrelleen pahantekijän työn tuloksena ja siitä käynnistyi prosessi, jonka seurauksena arvomaalaukset lähtivät kotiin Helsinkiin. Maalauksen poistuminen on menetys Turun linnassa vieraileville, siellä opastaville ja siellä juhliville.

Nuijasodan historiasta kiinnostunut Albert Edelfelt maalasi taideteoksen 1874 Pariisissa.

Osin toden, osin tarun mukaan Kaarle herttua saapui linnaan huhtikuussa 1597 tarkistaakseen makaako vastustaja todella hengettömänä vai onko hän paennut Puolaan isäntänsä kuningas Sigismundin luo. Arkku oli viety linnan kappeliin, Sturen kirkkoon. Kaarle-herttua tarttui sotapäällikkö Klaus Flemingiä parrasta ja sanoi: ”Jos vielä eläisit, ei pääsi olisi tiukassa.” Arkun pääpuolessa seisoi Ebba Stenbock, vainajan puoliso, ja vastasi ylväästi: ”Jos autuas mieheni eläisi, ei teidän armonne olisi koskaan päässyt tänne”.

Albert Edelfelt oli tutustunut turkulaisen kirjailijan Josef Julius Wecksellin vuonna 1863 valmistuneeseen näytelmään Daniel Hjort. Näytelmän päähenkilö Daniel Hjort sai houkutelluksi Flemingin sotilaita Kaarle herttuan joukkoihin. Maalauksessa arkun kanteen nojaava Daniel muistuttaa ulkonäöltään nuorta Edelfeltiä itseään, joka oli maalauksen valmistuessa 24-vuotias. Nuorukainen tarkkailee tilannetta ja samalla Flemingin lesken vieressä seisovaa Sigrid Stålarmia. Näytelmän Daniel oli rakastunut Arvid Stålarmin tyttäreen Sigridiin. Kaarle herttuan, 47 v, piirteet on koottu Kustaa Vaasan ja Kaarlen veljien Eerikin ja Juhanan muotokuvista.

Esittelimme Edelfeltin taulua taskulampun valossa syysiltoina linnan kauhukierroksien päätteeksi ja kerroimme Nuijasodan loppunäytöksestä. Joskus kerroin myös siitä, kuinka kuninkaansalin kesteissä oli Kaarlen setäpuoli Arvid Kustaanpoika tappanut Iivari Maununpoika-nimisen miehen vuonna 1573. Arvid oli siis Ebban veli.

Ebba Stenbock ja Kaarle herttua tunsivat toisensa, sillä Ebba oli Kaarle herttuan äitipuolen Katariina Stenbockin sisko eli Kaarlen tätipuoli. Kuulostaa vähän sekavalta.

Taideteos ehti olla linnassa nelisenkymmentä vuotta. Viimeisen viidentoista vuoden aikana ei juhlissa enää saanut polttaa tupakkaa. Nyt pitäisi löytyä lahjakas taiteilija, joka tekisi kopion Edelfeltin maalauksesta. Tai maalauksesta tehtäisiin kopio jollain uudella tekniikalla. Suuri osa juhlahuoneiston taideteoksista ja gobeliineista ovat kopioita, joten linja ei poikkeaisi entisestä. Niin ja eihän juhlahuoneistokaan ole aito alkuperäinen. Samalla voisi tehdä kaksi Kuninkaansalin renessanssiaiheista gobeliinikopiota uusiksi lopen kulunutten tilalle.

Aito Edelfeltin maalaus Kuninkaansalissa nosti koko juhlahuoniston arvokkuutta. Seinällä oleva tyhjä paikka on suurempi kuin 157x202 cm.

Olen aikaisemmin kirjoittanut blogissani Kitta Saran nukeista ja Wecksellin Daniel Hjort-näytelmästä.

Lisäys: Turun Sanomien artikkelista ja Edelfeltin maaluksen ympärillä pyörivästä nettikeskustelusta saa käsityksen, että maalauksen kyljessä olisi porisseet ruokapadat tai pikkujoulujuhlijat olisivat saaneet sormeilla maalausta ihan vapaasti. No sei ei kyllä pidä lainkaan paikkansa. Juhlakerroksessa on aina ollut valvojat, jotka ovat vartioineet maalausta kuin silmäteräänsä ja viimeisen runsaan vuoden ovat köydet estäneet pääsyn lähellekään maalausta. Myöskin juhlissa on túrvallisuushenkilökunta paikalla. Mutta jos joku haluaa tehdä tuhoja, se kyllä onnistuu valvotuissakin olosuhteissa. Äänekkäimmät kannanotot taitavat tulla henkilöiltä, jotka eivät koskaan ole käyneet Turun linnassa.

Oluen kulutusta - Turun linna

Joudun usein vastaamaan kysymykseen, kuinka paljon linnassa on juotu olutta. Ihmiset haluavat saada vastauksen huippukauden kulutuksesta, jolloin tynnyri toisensa jälkeen tyhjeni eikä väki selvää päivää nähnyt.

Juhana herttaun aikana linnassa oli paljon porukkaa. Vuotta ennen Katariina Jagellonican saapumista eli vuonna 1561 ruokaili linnassa päivittäin runsas 600 henkeä ja juomana käytettiin melkein yksinomaan olutta. Rakennustyöt olivat kiivaimmillaan, sillä herttua oli hiomassa hyvää naimakauppaa. Olutta pidettiin ruokana, se oli nestemäistä leipää, jolla lisäksi sattui olemaan humalluttava vaikutus. Ruokapöytiin ahtautui niin linnan asukkaat kuin tilapäisesti linnassa työskentelevät raknetajat sekä kauempaa tulleet kauppamiehet.

Tietoja oluen juonnista ovat keränneet useat tutkijat, mm. C. J. Gardberg sekä Sigrid ja Oscar Nikula. Joahanna Heleniuksen artikkeli löytyy teoksesta Turun linnan tutkimuksia (Turun maakuntamuseo, Raportteja 16).

Parhaaseen pöytään, jossa ruokaili herttua palvelijoineen, tarjottiin olutta 5 l henkeä kohti, voudin ja asemiesten pöytään 3,3 l ja palvelijoitten pöytään 2,1 l. Samassa pöydässä istujatkin saattoivat olla keskenään eriarvoisessa asemassa, renki tähyili kaihoisasti samassa pöydässä istuvan isännän kolpakon suuntaan.

Kustaa Vaasa määräsi voudinohjeissa normit, kuinka paljon olutta sai kuluttaa. Turun linnassa päiväannos oli noin 4,6 l. Ilmeisesti pysyttiin kohtuuden rajoissa, kun valitusta kuninkaalta ei tullut. Kyllä kuninkaankartanoissakin olut maistui. Esimerkiksi Hollolan kuninkaankartanossa juotiin 2,6 l henkeä kohti.

Parhaimmillaan tai pahilmmillaan Juhana herttuan aikana linnassa juotiin olutta noin 700 000 litraa vuodessa. Herrainolut oli vahvuudeltaan keskioluen luokkaa. Herrainoluen lisäksi linnassa oli tarjolla voudinolutta, asemiesolutta, laivaolutta ja virkaolutta sekä oluen valmistuksen sivutuotteena tullutta ruokaolutta. 1562 mainitaan myös renkiolut ja kalja. Katariina Jagellonican myötäjäisravaroissa oli suuri tinakannu, jolla kannettiin olutta puolalaisten hovinaisten pöytään.

Kaksikymmentäyksi vuotta Suomesta lähtönsä jälkeen 1584 kuningas Juhana III tilasi olutta Inkoon kirkkoherran emännältä. Juoman kypsyttämisen loppuvaiheet on pitänyt tehdä Ruotsissa, muuten olvista olisi tullut ylikäynyttä jo merimatkan aikana.

Olut oli sahdin tapaista ja sitä valmistettiin ruis- tai ohramaltaista. Länsi-Suomen kansanomainen valmistustekniikka oli saanut täydennystä saksalaisesta oluenpanomenetelmistä. Mausteena käytettiin humalaa, kenties katajaakin. Herrainolut vastasi vahvuudeltaan nykyistä keskiolutta. Mausteet lisäsivät juoman säilyvyyttä.

Museon tutkijoillakin on kokemusta oluen, siis sahdin, kypsyttämisestä. Tarjosimme Turun kaupungin keskiaikaa esittelevän näyttelyn avajaisissa lammilaista sahtia, joka sai loppusilauksen päälinnan ns. Ensimmäisessä asuinhuoneessa. Huoneen lämpötila oli prosessin loppuunviemiseen juuri sopiva. Avajaisvieraiden nauttiman oluen määrä pysyi Kustaa Vaasan asettamien normien rajoissa.

P.S. Ensimmäinen asuinhuone on yleisön nähtävänä ensi kesänä linnan keskiaikapäivillä 3.-4. heinäkuuta klo 10-18.

Vallihauta kuntoon - Turun linna

Turun linna rakennettiin kalliosaarelle, mutta maa kohosi runsaassa kahdessasadassa vuodessa niin paljon, että linnaan pääsi tulemaan kuivin jaloin, mikäli ei sattunut sateinen vuodenaika. Niin ja mikäli vallihautojen sillat olivat laskettuina alas. Vallihaudaudat oli rakennettu savikkoiseen maaperään puolustusvarustuksesksi 1500-luvulla ja siltoja oli yhteensä neljä. Kun vallihautojen ja linnan ympärillä oli vielä vallit, eivät jalkaväkijoukot ja ratsujoukot kovin helposti päässeet linna-alueelle.

Linnan pohjoispuoella Lnnankadun kohdalla on ollut laiturirakennelma, johon on liittynyt hevoskierto tavaroitten nostamista varten. Sen puinen kiertoakseli on näytteillä esilinnan pyöreän tornin arkeologisessa näyttelyssä.

Yksi vallihaudoista on edelleen nähtävissä ja siellä möyrii nyt kaivinkone syventäen, tasoittaen ja puhdistaen vallihautaa. Vallihaudasta tulee jälleen linnan edustan kaunistus. Kesällä siellä lainehtii puhdas vesi, toivottaavasti. Roskis on linnan portinpielessä, mutta kuinka helposti roskat singahtavatkaan sillan kaiteen yli veteen.