maanantai 29. maaliskuuta 2010

Vallihauta kuntoon - Turun linna


Turun linna rakennettiin kalliosaarelle, mutta maa kohosi runsaassa kahdessasadassa vuodessa niin paljon, että linnaan pääsi tulemaan kuivin jaloin, mikäli ei sattunut sateinen vuodenaika. Niin ja mikäli vallihautojen sillat olivat laskettuina alas. Vallihaudaudat oli rakennettu savikkoiseen maaperään puolustusvarustuksesksi 1500-luvulla ja siltoja oli yhteensä neljä. Kun vallihautojen ja linnan ympärillä oli vielä vallit, eivät jalkaväkijoukot ja ratsujoukot kovin helposti päässeet linna-alueelle.

Linnan pohjoispuoella Lnnankadun kohdalla on ollut laiturirakennelma, johon on liittynyt hevoskierto tavaroitten nostamista varten. Sen puinen kiertoakseli on näytteillä esilinnan pyöreän tornin arkeologisessa näyttelyssä.

Yksi vallihaudoista on edelleen nähtävissä ja siellä möyrii nyt kaivinkone syventäen, tasoittaen ja puhdistaen vallihautaa. Vallihaudasta tulee jälleen linnan edustan kaunistus. Kesällä siellä lainehtii puhdas vesi, toivottaavasti. Roskis on linnan portinpielessä, mutta kuinka helposti roskat singahtavatkaan sillan kaiteen yli veteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti