sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Juhlan aika




Hesingin Sanomissa oli sivunkokoinen (värikäs) kuva Turun linnan pihasta, joka johdattaa kulttuuripääkaupunkivuoteen. Kierreportaita esittävä kuva on otettu 65 vuotta sitten.


Katselin kirjaa Suomi kuvina (WSOY 1946). Siinä on valokuva Turun linnasta ja kuva linnan länsitornin kierreportaista. Portaat kulkevat vastapäivään, jos ajatellaan kulkua ylhäältä alaspäin. Oikeakätinen miekkamies oli vahvoilla puolustaessaan linnaa. Hänelle pärjäsi vain taitava vasenkätinen tornia valloittamaan tullut miekkamies.

Vasta kun kirjoittamisesta tuli tavoiteltava kansalaistaito, vasenkätiset joutuivat syrjittyyn asemaan. Muste tuhraantui, vasen oli paha puoli, syntinen puoli, oppimattomien moukkien suunta. Lusikka piti ottaa oikeaan käteen eli "kauniiseen käteen".

Turun linna oli 65 vuotta sitten pommituksen jäljiltä. Kierreporraskuvan vieressä on teksti: Muurien paksuus ja ikkunain kapeus osoittavat, että se (linna) oli rakennettu linnoitukseksi eikä juhlien viettopaikaksi.

Ajat ovat muuttuneet. Vasenkätiset ovat vähintään yhtä fiksuja kuin me oikeakätiset ja Turun linnasta on tullut juhlapaikka. Ymmärtääköhän sitä ihminen rauhan merkityksen vasta sitten, jos sen menettää. Onko se sama juttu kuin terveyden kanssa.

Nyt on lupa juhlia.

1 kommentti: