Turun sirkuskoulutusta ei saa lopettaa!

Ylemmässä kuvassa on kahlekuningas Timo Tuomivaaran esiintymisasu, vannetaiteilija Cia Grangerin esiintymisasu ja hulavanteet, hiusakrobaatti Heidi Jernströmin esiintmisasu, klovni Max Renardia esittävä Irena Kalliomäen tekemä nukke ja Pietarin sirkusmuseon omistama Prometei-nuorallakävelynumeron taiteilijan puku. Turun linna 2002.

Alemmassa kuvassa sirkushevonen, oikealla näkyy hiusakrobaatti Heidi Jernströmin esiintymisasu ja alhaalla oikealla surmanajaja Onni Suurosen osasto. Turun linna 2002.

Kun ajattelen Turun sirkuskoulutuksen lopettamisuhkaa, minulla kohoaa verenpaine. Miten voi olla mahdollista, että täällä kukoistukseen kohonnut koulutus lopetetaan noin vain. Ja nukketeatteri pistetään pakettiin samantien.

Muistan ajat, jolloin sirkuksen opinahjoa rakennettiin Turussa. Muistan innostuksen, uusia mahdollisuuksia avaavan taiteenlajin tulon kaupunkiin. Se oli erikoista, erilaista, sellaista mitä muualla ei ollut. Markku Aulanko vei ajatusta eteenpäin. Sirkus tuli Taideakatemian oppiaineeksi ja vuosien mittaan taiteenlaji teki läpimurron myös päättäjien sydämiin.

Edistysaskeleita olivat:

1980 sirkus otetaan nuorison valtakunnalliseen taidetapahtumajärjestelmään
1991 Suomen nuorisosirkusliitto perustetaan
1992 sirkus tulee mukaan lakiin taiteen perusopetuksesta
1994— Sirkusfestifaalit vuosittain
1995 tutkintoon johtava koulutus alkaa Turussa
1999 taiteen keskustoimikuntaan perustetaan sirkus- ja estradijaosto

Jos Turku antaa pois sirkuskoulutuksen, sen sieppaa Aalto-yliopisto tai joku muu laitos Helsingissä. Pääkaupunkiseutu hamuaa muutenkin vetovoimaiset alat itselleen, ja nyt Turku on luovuttamassa vapaaehtoisesti tämän kultamunan. Nykyisin olipa kyse teatterista, lavashowsta, messuista tai markkinoista, ohjelmassa on mukana vahvasti sirkuksen elementtejä. Myös kulttuuripääkaupunkivuoden Turku palaa-teeman ilotulituksessa tulennielijä astuu estraadille.

Sirkuskoulutuksesta valmistuneet työllistyvät lähes sataprosenttisesti ja monella Turussa oppinsa saaneita taiteilijalla on kiinnitys maailman huippusirkuksissa. Sirkus Finlandian (1976—) maneesilla näimme viime kesänä Turun oppilaista Antti Sunialan.

Viime vuosina on Suomeen perustettu useita sirkuksia, joten akrobatian, jongleerauksen, klovnien ja voimamiesten ystävät pääsevät nauttimaan maneesien villistä menosta ympärivuotisesti. Viime lauantaina istuin Hepokullan kentällä Sirkus Florenton sirkusteltan täydessä katsomossa.

Vuonna 2002 oli Turun linnassa Yhtä sirkusta-näytely, joka juhlisti Sirkuksen Suomeen tulon 200- vuotista historiaa. Näyttelyn
suojelija oli presidentti Tarja Halonen. Hän kirjoitti:

...

"Sirkus tuli Suomeen Turun kautta. Turussa myös aloitettiin ensimmäisenä tutkintoon johtava sirkusalan koulutus. Kiertävän taidemuodon luonteeseen kuitenkin kuuluu, että sirkuksen juhlavuotta voidaan viettää niin Turussa kuin Hangossa kuin Ivalossakin.

Toivon onnea nuorille sirkustaiteilijoille ja alan harrastajille. Samalla haluan kiittää niitä yhteisöjä ja yksittäisiä henkilöitä, jotka
vastoinkäymisistä huolimatta ovat jaksaneet tehdä työtä sirkustaiteen eteen. Heidän ansiostaan voimme juhlia tätä vuotta!"

Turun on pidettävä huolta siitä, että tulevaisuudessakin on aihetta juhlaan.

Markku Aulangon kommenttiin liittyen, Sauli Kososen kirjoituksen voi lukea täältä.

Tästä pääsee lukemaan Kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Elina Rantasen kommenttissa mainitun esityksen.

Taas vähän sirkusta

Nina pääsi kuvaan kokki Prof. Pluffon kanssa.
Balleriina hevosen selässä-kirja ja kissamme Mustapippuri.


Kun saimme valmiiksi Edit Kleinbarthin kirjan Balleriina hevosen selässä, arvelin osuuteni sirkushistorian pelastamisessa olevan täytetty. Ei sitten mennyt kauaakaan, kun pyysin Editiä kaivamaan albumit esille. Sirkusvalokuvia on säilynyt maailmassa paljon, mutta hyvämuistisen Editin kuvamuistot kannattaa kirjata ylös. Mustavalkoisissa 1900-luvun alkupuolen kuvissa on tarunomaisuutta ja eksotiikaa. Kuvissa on kimonopukuisia kiinalaisia hiusakrobaatteja ja arabiryhmä Ergi.

Aloin järjestellä valokuvia eri sirkustaiteen lajien mukaan. Jo akrobatian yhteydessä törmäsin permantoakrobaatteihin ja ilma-akrobaatteihin, hiusakrobaatteihin, norkeusakrobaatteihin ja voima-akrobaatteihin. Siten jouduin kirjavan sirkussanaston viidakkoon. Mihinkä järjestykseen kuvat pitäisi laittaa? Ja sitten kun pellet tekevät tasapainotemppuja, pitääkö kuvat sijoittaa klovnien yhteyteen vai akrobaatteihin. Kuvista löytyvät muun muassa Veljekset Pauli, The 5 Original Critton, Ma Chany You, Nippon-ryhmä, Geschwister Diek, 2 Rogge´s, Truppe Zenetti, 2 Collards, Dubsky, The 7 Heraldes, käärmeihminen W. Langendorff, Mephisto ja veljekset Benetti.

Tulin juuri laivaristeilyltä Turku - Tukholma - Turku. Siellä oli lapsiyleisön vetonaulana klovni taikuri Professori Pluffo, jonka olen aikaisemmin nähnyt esiintyvän Sirkus Finlandiassa.

Sirkuskirjan herättämiä mietteitä

Luin Lotta Lundbergin rommaanin Klovnin kyyneleet. Se kertoo kääpiöseurueen matkasta uhkaavan maailmansodan varjossa. Se kertoo myös ulkopuolisuudesta, kaipauksesta ja rohkeudesta.

Kuulin monta sirkustarinaa kiertäessäni sirkushullu Markku Aulangon kanssa Suomen maata Yhtä sirkusta-näyttelyn suunnitteluvaiheessa. Näyttelyä rakennettaessa tutustuin Edit Kleinbarthiin, jonka elämänvaiheet liippaavat läheltä ajallisesti ja paikallisesti lukemani Lundbergin kirjan tapahtumia. Editin tarina on kovin erilainen, mutta sirkuslaisuus teki hänestäkin ulkopuolisen. Karavaani kulki paikkakunnalta toiselle, tavallaan se oli pakomatkakin, ja pieni tyttö joutui käymään yli sataa koulua. Ei siinä kerennyt solmia ystävyyssuhteita, muut koululaiset eivät edes tienneet tuntemattoman tytön nimeä, vaan hän oli aina "se sirkuslainen".

Edit halusi kirjoittaa kirjan kertoakseen, kuinka henkeäsalpaavia ohjelmanumeroita on sirkusteltoissa ja kiinteissä sirkusrakennuksissa eri puolilla Eurooppaa esitetty ja keitä niissä esiintyvät taiteilijat olivat. Siinä kaikessa hän ja hänen perheensä olivat mukana, joskus keskiössä, välillä sivusta tarkkailijana. Viiden vuoden urakan jälkeen valmistui "Balleriina hevosen selässä". Nyt on tekeillä uusi kirja, jossa valokuva-albumien haalistuneet kuvat saavat selityksensä, maneesin reunalla seisova klovnikin tulee näkyväksi.

Lotta Lundbergin kirja on siis romaani. Kirjailija on matkan varrella loitontunut haastateltavastaan ja tehnyt tutkimustyötä arkistoissa. Klovnin kyyneleet ei kuulukaan olla historiakirja tai elämäkerta, mutta silti Lundberg monien muiden kirjailijoiden tavoin pelastaa elämäntarinoita, jotka muutoin häipyisivät unholaan. Taiteessaan he voivat liikkua faktojen parissa ohuesti, mutta ihmisessä syvemmin kuin historioitsijat.

Monasti kiinnostumme ihmisestä ja hänen tietämistään asioista vasta sitten, kun henkilö on kuollut ja asioiden tarkentaminen haastatteluilla on myöhäistä. No voihan sitä tietysti penkoa jälkeen jääneitä papereita ja tehdä oman tulkinnan. Aloittaessani 70-luvulla vajaan vuoden kestäneet kulttuurihistorian opinnot jäi mieleeni opettajan lausahtama runon säe: "Unohdus, siihen kuiluun kaikki hukkuu. Mennä rajan yli ja tulla historiaksi." Nyt käsitän säkeen uudella tavalla, siis ensin unohdus ja sitten historiaksi.

Täältä löytyy arvio Lundbergin kirjasta.

Jokainen päivä merkkipäivä

Kylmällä säällä on parasta laittaa pipo päähän, viestittävät rautatieaseman graniittimiehet.

Aseman lähellä olevan Salakaupan taiteelliset hahmot esittelevät lämpimiä solmioita.

Performanssi toi psoriasistietoutta matkustavalle kansalle. 

Ehdin jo viikko sitten kertoa olleeni museomatkalla Helsingissä. Kävimme muun muassa Pablo Picasso-näyttelyssä Atenumissa. Aikaisemmin olen nähnyt suuren Picasso-näyttelyn Tukholman Moderna Museetissa 1988.

Nyt toivoin löytäväni Picasson sirkuskuvia ja muutamia Ateneumista löytyykin. Picasso vietti aikaa Medranon sirkuksessa Pariisissa, jossa esiintyi myös sirkusystäväni Edit Kleinbarthin isä 1945. Edit muisti kuinka niukkaa elämä silloin Pariisissa oli. Eläintenhoitaja Ernst myi sirkuksen edessä porkkananpaloja, joita ihmiset ostivat ja syöttivät niitä sirkushevosille. Noilla myynnistä tulevilla vähäisillä kolikoilla perhe selviytyi päivästä päivään. Picasson pula-aikaa kuvastaa Härkä, joka on tehty polkupyörän istuimesta ja ohjaustangosta. Teos on näytteillä Ateneumissa.

Design-museon korunäytelyssä oli kultaa ja jalokiviä ja helmiä. Useat vanhat upeat korut ovat lainassa Turun museokeskuksen kokoelmista. Piti mennä Helsinkiin asti ihailemaan niitä. Nykyiset korutaiteilijat ovat ennakkoluulotonta porukkaa. Jos olisin taiteilija, voisin ottaa tuosta pöydältä kynän, kissojen vanuttaman vaahtomuovipallon, kynsiviilan ja Pronasol-nenävoideputkilon ja asetella ne hopeaketjuun kaunistamaan olemustani. Korun voi tehdä mistä vain, sillä voi kertoa sanoman, ei siinä ole aina kysymys pelkästään estetiikasta. Nenävoide kertoisi ajankohtaisesta tilanteesta, poden tällä hetkellä flunssaa, tosin ei kertomiseen kyllä korua tarvita, sen huomaa muutenkin. Design-museon näyttely oli kiinnostava, mutta ei siellä ehtinyt uppoutua, oli tiukka ohjelma ja piti juosta bussiin.

Päivän päätteeksi oli parasta olla hieman varovainen, sillä olin läpikotaisin taiteen kyllästämä. Postimuseon näyttelyyn sisälle houkuttelivat virtuaaliset hahmot hämäsivät hetken aitoudessaan. Kun menin rautatieasemalle, siellä nuori mies riisui paitdan ja housut, asetteli hattua suoraan ja vinoon, peilaili itseään. Ehdin jo miettiä, onko soveliasta tuijotella, mutta junaa odotellessa oli vaikea pitää silmiään irti. Performanssilla olikin sanoma, sillä vietettiin Maailman psoriasispäivää (29.10.). Sain tietoa tuosta sairaudesta, joka on noin kolmella prosentilla suomalaisista.

Nimikkopäivät ovat hyödyllisiä, sillä ne pistävät ajattelemaan. Autottoman päivän aattona näin nuoren naisen makaavan tiellä ambulanssihenkilökunnan ympäröimänä ja autonkuljettaja vaihtoi jalkaa sivummalla. En tiedä, kummanko varomattomuudesta onnettomuus johtui. Se mietitytti vielä seuraavanakin päivänä. 

Tänään onnittelen nimipäiväsankari Taistoa, huomenna muistelen isää. Ikkunasta näkyy naapurin pystyhaapa ja se tuo mieleen Kordelinin, joka toi hoikat haavat Kultarantaan. Tämä on myös lokakuun vallankumouksen muistopäivä ja Neuvostoliiton kansallispäivä, jota ei juhlita enää. Radiossa kerrotaan, että Roosevelt valittiin neljännen kerran USA:n presidentiksi. Taidankin kömpiä peiton alle ja viettää toisen Nenäpäivän.

Sirkuksen aitiopaikalla

Yläkuvassa sirkustaiteilija Edit Klenbarth ja "Henrico", Sirkus Finlandia PR-päällikkö Björn Gammals. Alakuvassa pellet Billy ja Karlo. Viimeksimainittu horjahtelee korkeuksissa.

Edit puhuu kunnioituksella jongleerauksesta. Jonglöörin täytyy olla äärimmäisen keskittynyt ja rentoutunut yhtä aikaa, muuten esitys ei onnistu. Edit muistaa, millaista se oli. Hän esiintyi vuosia jonglöörinä silinterihattujen, keilojen ja sikarilaatikkojen kanssa jouduttuaan jättämään apinat, koirat, hevoset ja kyyhkyset pois ohjelmistostaan. Oli helpompi kulkea esiintymiskeikoilla laukkuun mahtuvien välineiden kanssa kuin reissata apinan tai hevosen kanssa. Eläinten salakuljettaminen hotellihuoneeseen ja kaurojen tilaaminen aamiaiseksi on epätavallista sirkusmaailmassakin. Niinpä Edit jätti eläinnumerot ohjelmistostaan ja pakkasi matkalaukun.

Tietysti jos jonglöörin keilat alkavat putoilla turhan usein, voi ryhtyä klovniksi, mutta saattaa se tietysti esiintyjälle olla aikamoinen harppaus, kun epäonnistuminen on aikaisemmin tuottanut tuskaa, pellenä ollessa sen kuuluu tuottaa iloa. Esiintyjillä on onneksi aina yleisö puolellaan. Jos jonglöörin pallo lipsahtaa maneesiin, yleisö antaa sen välittömästi anteeksi ja suosionosoitukset ovat valtaisat, kun temppu lopulta onnistuu. Joskus lipsautukset ovat tahallisia, joskus eivät. Maailman huippuartistitkin ovat ihmisiä, vaikka sitä joskus on vaikea uskoa.

Ei se kuitenkaan mene niin, että taiteilija menettäessään otteensa johonkin sirkuksen taitolajiin, tipahtaa mukavasti jaloilleen ja jatkaa uraansa klovnina. Klovneria on yhtä vaativa laji kuin mikä tahansa taiteenlaji sirkuksessa. Pelle kerää sympatiat puolelleen olemalla hölmö, naurettava ja liikuttava yhtä aikaa. Joskus esityksissä pellestä saattaa kuoriutua akrobaatti tai sirkusprinsessa parinsa käsivarsille.

Tällä kertaa jonglööri roihusi, sillä taiteilija työskenteli tulikeppien kanssa ja sen sai tuntea kaikilla aisteilla. Antti Suniala on opiskellut Turun taideakatemiassakin, hänen hahmossaan yhdistyy sopivasti suomalainen renkipoika ja ranskalainen keikari. Hänet voi vielä tavata missä vain maailman maneeseilla tai Euroviisujen pyronumeron vetonaulana.

Tämänvuotisen Sirkus Finlandian ohjelmissa klovnit, kuten muutkin esiintyjät sirkustirehtööristä lähtien tulivat luontevasti lähemmäksi yleisöä, siinä oli sitä interaktiivisuutta. Yleisön joukosta otettiin yllätysesiintyjiä, kuten asiaan kuuluu, ja heistä tuli tähtiä siinä missä oikesta sirkustaiteilijoista. Aplodit heille.

Vaikka en olekaan korkeanpaikankammoinen, trapetsitaiteilijoitten suoritukset huimaavat. Onneksi nykyään ovat turvavaijerit käytössä, muutoin ummistaisin silmäni esityksen ajaksi tai keskittyisin popcornien syömiseen tai hautautuisin naamani hattaraan. Turvallisuudesta ei kannata missään tapauksessa tinkiä, sillä vaaran viehätystä saa kokea riittämiin taiteilijan työskennellessä ääriolosuhteissa. Timolin Sisters, Mongoliasta tulleet taiteilijat, saivat yleisön kohahtamaan spontaanisti ja huokaamaan helpotuksesta, kun neitoset laskeutuivat ohjelman lopuksi ehjänä alas.

Tuli yhtäkkiä mieleen laulu, joka ei kerro vain sirkuksesta, vaan se kertoo elämästä:

Hon svävade som tynglös,
Hon dansa´ som i trance.
Det var så obeskrivligt vackert,
att vi förstor, att det är sant,
att man kan trotsa alla lager,
att man kan bryta alla band
och att det inget finns i världen,
som en mänska inte kan.

Mutta laulun loppua en kerro, en voi.

Eläinesityksissä oli mukana merileijonia, kissoja, hevosia ja poneja. Ratsastusnumeroa ei olllut. Aikoinaan ratsastusnumerot olivat sirkuksen perusohjelmistoa ja ilman hevosia ei koko sirkusta olisi syntynyt. Uljaat lipizzanit noudattivat dressöörin ohjeita. Muidenkin kuin hevostyttöjen suunnalta kuuluu huokauksia. Editille hevosten kanssa työskentely on tuttua, sillä hän oli Ballerina auf dem Pferd, Balleriina hevosen selässä. Hänen ohjelmistonsa nimi oli Parforce.

Merkileijonien tuomisesta sirkukseen olen ollut joskus närkästynyt, mutta minulle on vakuutettu, että nämä eläimet nauttivat esiintymistä. Merileijonat ovat luonteeltaan kuin koirat, haluavat totella isäntäänsä ja hullaantuvat aplodeista. Kissat tuskin ymmärtävät esiintyvänsä, sillä esitykset sujuvat niiden ehdoilla. Meidän kotikissamme osaavat tehdä samat temput, mutta saada ne tekemään tietty temppu tiettyyn aikaan olisi mahdotonta. Kissojen kanssa työskentelevässä artistissa täytyy itsessäänkin olla kissaa aivan kuin notkeassa Darjassa olikin. Kussakin eläinryhmässä kuuluu olla klouvnieläin, se tomppeli, joka mukamas ei ymmärrä tehdä mitään oikein tai on uppiniskainen. Sitten paikalle ilmaantuukin söpöläinen, joka korjaa ohjelmanumerossa koko potin.

Sirkuksessa pidetään hyvää huolta eläimistä, sillä luontokappaleet toimivat maneesilla sitä paremmin, mitä hyväkuntoisempia ja pelottomampia ne ovat. Eiköhän esiintyminen tuota joillekin eläimille myös iloa ja temppujen oppiminen on joillakin verissä. Olen tavannut yhden sekarotuisen kotikoiran, Pönnin, joka olisi aivan hyvin voinut esiintyä sirkuksessa. Temppujen kouluttajana oli ystäväperheen poika, joka nautti lemminkinsä esityksistä yhtä paljon kuin koulutettavakin.

Polkupyöräfanina yksipyöräisillä ajavat akrobaatit kuuluvat suosikkiohjelmistoihini ja tällä kertaa metrien korkeudessa taituroivat neitoset, jotka olivat siroja kuin kiinalaiset posliiniastiat. Taustalla seisoi kimonopukuinen avustaja, jonka tehtvänä olisi poimia pudonneet astiat, mikäli sellaisia olisi kieriskellyt lattialla. Tai sitten hän rukoili, että viisikko pysyisi yläilmoissa. Varsinaista pyöräilyä tai vanteilua oli Konstantin Mouravievin esitys, josta voivat ottaa oppia kaikki laihdutuskuurilaiset. Esityksen lopussa on opetus.

Usean ohjelmanumeron lopussa oli yllätys. Kun oli jo taputtanut kämmenensä kipeiksi, seurasikin vielä jotain henkeäsalpaavaa tai vitsikästä. Onneksi tirehtööri Carl Jernström Junior, sirkustirehtööri, ymmärsi varoittaa etukäteen, jotta heikkohermoiset osastivat vetää takin korviin, jos vuorossa oli jotain luihin ja ytimiin käyvää.

Azerbaijasta tullut taiteilija Araz Hamzayev on uskomaton kautsukki. En kerro enempää.

Sirkus Finladian esityksissä korostuu taiteilijoiden osaaminen. Valaistus on suunnattu niin, ettei mitään jää arvailujen varaan. Orkesteri, joka koostuu pääasiassa puolalaisista muusikoista, lataa täysillä jännitykseen. Minusta musiikki ei ollut liian voimakasta, niinkuin joskus on ollut, tai sitten kuuloni on heikentynyt. Kultaisen harmonikan vuonna 2005 saanut Anne-Mari Kanniainen lumosi alussa ja lopussa ja tuliesityksen aikana. Hummani hei oli aika hauska veto sirkuksessa.

Ohjelmisto oli koottu kaiken ikäisille sopivaksi. Kun trapetsilla oli menossa tarkka paikka, musiikkikin oli vaimentunut, takaani kuului kirkas lapsen ääin: "Eikö se pelle tulekaan?" Ei lapsen tarvinnut kauaa odottaa, kun pelle sitten tuli.

Ihan hyvin voisin kuvitella Editin esiintyvän sirkuksen maneesilla jongleeraamassa ja steppaamassa. Se ei tosin häneltä ihan helposti onnistu kaksiteholinsseillä varustetut silmälasit päässä, mutta yleisö antaisi varmaankin lähes kahdeksankymppiselle balleriinalle anteeksi, jos muutama pallo sattuisi karkaamaan omille teilleen.