maanantai 13. syyskuuta 2010

Presidentti ja turkulainen mahtiemäntä



Puku on samaa mallia, vaikka ikäeroa on tuhat vuotta.

Presidentti Tarja Halonen yllätti itsenäisyyspäivänä 2001 pukeutumalla Euran muinaispukuun, jonka esikuva on peräisin viikinkiajalta. Samalla levisi lähes jokaiseen kotiin tieto, millaista vaatetusta mahtavat emännät käyttivät tuhat vuotta sitten.

Myös Turun Maarian Saramäessä vuonna 1000 oli varakkaan naisen vaatetuksena villainen puku, johon kuului pronssikierukkakoristeinen esiliina. Koruina olivat pronssiset olkasoljet ketjuineen, helmet, hopeariipukset ja hevosenkenkäsolki. Rannerengas, sormus ja päärengas olivat hopeaa. Vyötäisillä oli lautanauhaan ripustettu puukko koristeellisessa tupessa.

Saramäen haudasta löydetyt aidot korut ja haudasta löydetyt antimet, keritsimet ja sirppi, ovat näytteillä Esihistorian näyttelyssä (1986–) Turun linnan esilinnassa. Vitriinissä seisovan Saramäen emännän puvun malli on otettu Euran puvusta, sillä arkeologien vuonna 1919 löytämässä Saramäen haudassa oli tekstiilijäänteitä niin vähän, ettei niistä voitu päätellä aluspuvun ja hamevaipan tarkkaa mallia. Värit tulevat valkoisen ja mustan lampaan villasta. Pukua koristavat Saramäen ruumishaudasta löydettyjen korujen mukaan tehdyt kopiot. Päähineestä ei saatu selvää. Se on voinut olla hyvinkin konstikas rakennelma.

Kolleegani Nina oli tietysti selvittämässä puvun ja korujen yksityiskohtia. Kankaat kutoi Runosmäessä asunut Sirkka (mikä sukunimi?) ja korut valmisti konservaattori Jorma Reilander. Saramäen korujen jäljitelmiä tuli linnan kauppaan myyntiin.

Presidentin pukuvalinnan innostamana järjestimme 2002 vuoden alussa pienen näyttelyn Muinaset mahtavat naiset linnan eteläiseen näyttelyhalliin, jossa oli esillä varsinaissuomalaisia muinaispukuja.

Presidentin Kuva

3 kommenttia:

  1. Tai oikeastaan Sirkka (sukunimi?) kehräsi langat. Omassa keittiössään,ja niihin meni 8 kg villoja. Kankaat kudotettiin Mynämäen kotitalouskoulussa (nyk.Lounais-Suomen käsi- ja taideteollisuusoppilaitos).

    VastaaPoista
  2. Niin, muistelen, että Mynämäeltä löytyi tarkoitukseen sopivat kangaspuut, Riittävän leveät tai sopivan kapeat, joku selitys sillekin oli. Sirkka kehräsi langat värttinän kanssa.

    VastaaPoista
  3. Kuvottaa kun tämä s-vikainen lesbo häpäisee kansallispukumme!

    VastaaPoista