Venäjää blogiini oppimaan

Ystäväni Helmi on opettanut minulle ja kirjailija Kirstille venäjää, mutta opinnot eivät ole olleet kovin tuloksellisia, vaikka opettaja on hyvä. Opetus jatkuu, sillä Helmi kääntää jatkossa blogitekstejäni venäjäksi. Joskus riittää tiivistelmä, mutta silloin kun aihe mahdollisesti kiinnostaa laajempaa lukijajoukkoa, kääntyy teksti kokonaisuudessaan itäisen naapurimaan kielelle ja silloin tekstit toimivat näppärästi myös opiskelumateriaalina.

Siis aloittakaamme kieliopinnot mielenkiintoisten tekstien parissa.

Учиться русскому языку через мой  блог

 Моя подруга Хельми учила меня и писательницу Кирсти русскому языку, но учёба не была особо успешной, хотя учительница и была хорошей. Учение продолжается, поскольку Хельми будет постоянно переводить на русский язык тексты моего блога. Иногда будет хватать лишь резюме, но в том случае, если тема заинтересует более широкий круг читателей, текст будет полностью переведён на язык нашего восточного соседа, и тогда тексты могут сподручно служить также учебным материалом.

Итак, давайте начнём обучение языку в тесной связи с интересными текстами.

Mikä ihmeen haarapussi?

Haarapussi on kaarevalta osaltaan avonainen ja aukosta voi sujauttaa sisälle monenlaisia tavaroita, esimerkiksi kirjoja ja kissoja. Haarapussia voi kantaa hartiahuivin tavoin. Tällä kertaa kyydissä olivat Viiru ja Mustapippuri. Veljesten kissan nimi oli Matti.

 

"Aapiskirja kourassa ja haarapussi olalla veljet astelivat perätysten pitkin kirkkotietä, sanaakaan vaihettamatta keskenänsä. Vihan vinhalla vauhdilla he vaelsivat: santa kihisi ja pussit keikkui; eivätkä he huomanneet, kuinka joutui tie." 

Mielikirjailijani Aleksis Kiven (10.10.1834 - 31.12.1872) Seitsemässä veljeksessä mainitaan haarapussi ja se sai minut ihmettelemään, minkälaisesta kantovälineestä on kysymys. Muutama vuosi sitten käynnistin omatoimisen yhden illan kestäneen tutkimuksen. Löysin haarapussin piirustukset, mutta nyt en löydä enää internetistä sivua linkitettäväksi.

Haarapussi on kahdesta kappaleesta ommeltu harteilla tai olkapäällä kannettava oiva laukku, pienoiskoossa siitä tulee käsilaukku ja vetoketjulla varustettuna vaikka rahapussi. Haarapussi tunnettiin jo keskiajalla.

Hyvää kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven päivää.

Nukkatapetti - Turun linna

Nukkatapetin kuviot ovat punaista ja vihreää. Barokkitylinen messinkilampetti heijastaa kynttilänvaloa huoneeseen. Rajaus Pekka Kujanpään kuvaamasta postikortista.

Turun linnan Punainen empirehuone muutettiin peruskorjauksen jälkeen varhaisrokokoohuoneeksi (1710-1735), jota sanotaan myös myöhäisbarokkihuoneeksi. Empire-huoneelle tarvittiin suurempi tila, joka sitten järjestyikin ylemmästä kerroksesta.

Huoneen seinät on verhoiltu nukkatapeteilla, joiden malli saatiin Paraisten Kirjalasta. Alkuperäisiä tapetin palasia on seinällä lasin alla yleisön nähtävänä, osa jäi tutkimuskäyttöön varastoon. Loppuosa huoneen seinistä päällystettiin kopiotapetilla, jonka valmistivat Juha Stenberg ja Tarja Johansson.

Tapetin kuviot maalattiin shabluunan avulla. Ensin maalattiin punainen väri ja märän kuvion päälle siroteltiin paksu kerros nukkaa. Kun maali oli täysin kuivunut, ylimääräinen nukka harjattiin pehmeällä harjalla pois. Sen jälkeen valmistettiin vihreät kuviot. En kyllä muista, kumpika väri tehtiin ensin. Lopputulos on voimakkaan puna-vihreä, vaikka alkuperäiset tapetinkappaleet ovat väriltään haaleita. Tapetit ovat kuitenkin olleet yhtä kirkasvärisiä, siitä ovat todisteena oven kamanalistan alle jääneet haalistumattomat osat, jotka ovat yhtä värikkäitä.

Nukan hankkiminen oli monimutkainen juttu. Saimme tiedon, että sitä löytyisi Norjasta ja yritimme jäljittää firman yhteystietoja. Lopulta selvisi, että sopivaa nukkaa on pienoisrautateiden maisemien pinnoittamisessa käytetty nukka, vihreällä saadaan ruohikko maisemaan. Firma oli Turussa ja ongelma ratkesi. Tapettikaistaleet valmistettiin muistaakseni lumppupohjaisesta akvarellipapereista, joiden koko ja materiaali vastasivat myöhäisbarokin tapetin materiaalia.

Näin saimme ensimmäiset tyylihuoneet aikajärjestykseen: varhaisrokokoohuone, rokokoosali, kustavilainen huone, kustavilainen kuninkaanhuone. No, sitten mennäänkin ajassa taaksepäin, kun astutaan Brahen saliin.

Mutta nythän museokierros on kulkenut runsaan vuoden ajan vaihteeksi vastakkaiseen suuntaan eli tee niin tai näin, aina väärinpäin. Myös yläkerran empiretyyliin sisustettu huone jouduttiin ottamaan työtilaksi. Käyttötarkoituksen ja sisustuksien muuntelu ei ole mitään uutta linnan historiassa, kukin aikakausi tekee omat ratkaisunsa. Mielestäni nykyisin esillä olevat eri aikakusien tyyliin sisustetut huoneet on toetutettu tasokkaasti, sillä tekijöinä olivat taitavat mestarit. 

Ikää yksi kuukausi

Edustakoon Partanen tällä kertaa kissanelosiamme.

Pronssikirveen valantaa - Museon historiaa

Pari bloggausta sitten kirjoitin Turun linnan Turun seurun esihistoria-näyttelyn Pronssikauden osuudesta, jonka rakentamisvaiheessa valettiin kirves, Löysin toissapäivänän epätarkan kuvan, joka on otettu siinä vaiheessa, kun vuolukivimuotti on avattu. Kirves on puoliskossa, joka on kuvassa epäselvä ja kirveessä on vielä kiinni savensekaisesta massasta tehty reunaosa, jonka sisällä olevia kanavia pitkin sula pronssi valutetttiin muotin sisään.

Pieni reportaasi Turun Kirajamessuilta

Ajelin Messukeskukseen ja löysin kuin löysinkin luentosalin, jossa oli Kulttuuripääkaupunki hankkeen Sam Body Plays esittelytilaisuus (kuva alhaalla). Estraadilla olivat kirjailija Kirsti Ellilä ja hanketta johtava Samppalinnan koulun rehtori Jorma Kauppila. Valkokankaalla on kuva näytelmän päähenkilöstä kalterien takaa kurkistelevasta Eerik XIV:sta. Luentosaliin olisi mahtunut enemmänkin yleisöä.

Tuula-LiinaVaris haastatteli Heikki Turusta. Heikki kirjoittaa kirjansa toista sataa vuotta vanhassa mökissään Pielisen rannalla kaukana Joensuun kaupungin houkutuksista. Hän kertoi kaupungin olevan pilattu nousukasmainen paikkakunta, jonne hän ei halua mennä, vaikka kirjoilla siellä onkin.

Missään en ole tavannut yhtä kohteliasta WC:n hoitajaa kuin kesällä Joensuun torikäymälässä. Virkailija toivotti tervetulleeksi, sitten kuuntelin lukitun oven takana hänen hyväntuulista tarinointiaan ja lähtiessäni nainen kiitteli käynnistä ja toivotti tervetulleeksi uudelleen. Jos kaupunkin onkin pilalla, ihmiset eivät sentään vielä.

Sunnuntaina aamupäivällä olin vaikuttunut kaikista esittelyssä olleista kirjoista. Päivystin muutaman tunnin Suomen Tietokirjailijoitten osastolla, joka oli Fiore-lavan vieressä. Kuvasarjan ylimpänä on kuva osastostamme, jossa häärii Lounais-Suomen aluevastaava Tuula Merisuo-Storm.

Raili Mikkasen Meren ja ikävän kiertolaiset pitää lukea, sillä kirjailijan kertomus aineiston hankintavaiheen tapahtumista oli uskomaton. Tarina oli takoitettu hänen kerrottavakseen. Kirsti Ellilän Pappia kyydissä ja Tuija Lehtisen Nappikaupan naiset kirjoja suosittelen.

Rokokoosali - Museon historiaa

Vanhoja postikortteja, jotka kuvaavat rokokoosalia ennen viimeistä remonttia. Oikeassa yläkulmassa oleva kortti näyttää olevan vanhin. Siinä on tapettien alaosassa maalattu paneeli, joka on evakuointivaiheessa leikattu pois. Ikkunakomeroissa on Kaarion maalaamat koristekuviot. Kaikissa korteissa näkyy kristallinen kynttiläkruunu. Se on ainut tyylihuoneiden esine, joka on aikanaan ollut käytössä Turun linnassa. Välillä se on kaunistanut Mannerheimin kotikartanon Louhisaaren huonetta.

 

Turun linnan esilinnan itäsiiven suurimpaan huoneeseen sisustettiin 1980-luvun loppupuolella rokokoosali lähes aikaisemman sisustuksen mukaisesti. Tosin tulipalon takia tuli töitä odotettua enemmän. Tulipalon sammutusvesi oli turmellut katon, joten kattoon pingotettu paperilla päällystetty kangas piti irroittaa. Tilalle laitettiin kangas, jota Reino Mattila nimitti "verhoiliojan väliliinaksi". Se on kangasta, joka on kudottu rohdinpellava-jutisekoittesesta langasta. Kangas pohjustettiin liiman ja liidun sekoitteiselleella ja kun kattolistat oli kiinnitetty, katto maalattiin vielä valkoisella liimamaalilla.

Salin seinille laitettiin samaiset Rymättylän Maanpään kartanon tapetit, jotka siellä olivat olleet 1930-luvulta lähtien. Tapeteissa on koboltin sinisellä käsinmaalattuja tunnelmallisia kuvia, luonnon helmassa käyskenteleviä pariskuntia päivänvarjoineen, taitaa siellä olla simpukkakuvioitakin.

Jouduin miettimään asiantuntijoitten joukossa tapettien tulevaisuutta 1980-luvun puoliväin tienoissa, kun ne tuotiin peruskorajuksen jälkeen suurina rullina linnaan. Reino Mattila ja tutkija Tom Bergroth olivat selvittäneet tapettien aikaisempia vaiheita. Tapetit  oli liisteröity 1930-luvulla seiniin kymmenen vuotta aikaisemmin maalattujen seinäkoristuksien päälle. Sodan alettua tapetit irroitettiin, taiteltiin kasaan ja  vietiin turvaan. Sodan päätyttyä tyylihuoneet palautettiin esittelykuntoon ja tuolloin tapetit kiinnitettiin naulaamalla seinien tukirakenteisiin.

Reino Mattila ja Juha Stenberg kunnostivat tapetteja, pesivät paksut ruisliisterikerrokset pois ja sijoittivat kappaleet maanpääläistä järjestystä vastaavaksi. Yksi rulla säilöttiin alkuperäisessä kunnossa museon varastoon tutkimustarkoituksiin ja sen sijalle Reino maalasi kopiotapetin, joka on nyt sijoiettuna etelänpuoleiselle seinälle suuren peilin taakse.

Oikeastaan en muista rokokoosalin kunnostustyöstä juuri mitään. En ollut mikään tyyliasiantuntija enkä ole sitä vielä tänäkään päivänä. Sellainen sivuseikka tulee mieleen, että seinille tapettien alle jäivät Nikolai Kaarion suoraan seinäpintaan 1920-luvlla maalaamat koristekuviot, kukkia ja enkeleitä.

Kaario oli taiteilija, joka löysi eri puolilta kaupunkia keskiaikaisia seinämaalauksia. Eivät ne kyllä ihan aitoja tainneet olla. Joillakin ihmisillä on kyky nähdä pilvenhattaroissa ihmishahmoja, ja Kaariolla oli kyky löytää rapistuneesta seinäpinnasta vanhoja maalauksia. Reino Mattila kertoi, ettei Kaario käyttänyt sivellintä, vaan seinää käsin hankaamalla sai loihdittua kuvat esiin. Rokokoosalin koristeet hän oli kyllä tehnyt ihan normaaliin tapaan siveltimellä maalaten.