Parikkalan kohdalla katsoessani ulos ikkunasta, muistin kuinka hamassa nuoruudessani ei Parikkalan kohdalla saanut katsoa junan ikkunasta tiettyyn suuntaan. Junassa laitettiin luukut ikkunoihin. Vai oliko se vain niin, ettei saanut katsoa Neuvostoliittoon päin. Tuliko junassa kuulutus, ettei saanut katsoa vai mistä minä tiesin olla katsomatta vai onko tämä kaikki mielikuvitusta. Vai olisiko vain valokuvauskielto ja onko se voimassa nykyäänkin.
Nyt katsoin tarkkaan ja kuvittelin että järven toisella puolella on Venäjä, Eikös sitä oikein suositella sinne katsomaan ja luomaan yhteistyökuvioita rajan taakse. Asemalla oli pitkä jono junavaunuja, joihin oli lastattu vankkoja tukkipuita. Olivatko ne menossa vai tulossa yli rajan, onko se vain valtakunnan sisäistä puukauppaa. Mitenkäs niitten puutullien kanssa kävikään?
Missään muualla en ole kuullut sellaista hepokattien aikaansaamaa pauhinaa kuin kerran yöpyessäni Parikkalassa. Oli hepokatti maantiellä poikittain jala jallai jala jala vei ja se kaiveli haravalla hampaitaan jala jallai jala jala vei.
PS. Kyselin katsomisrajoituksista ja luukuista kotipaikkakunnalla ja järki-ihmiset sanoivat, että rajan tuntumaan liittyvät muistoni ovat mielikuvitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti