KulkuriTeatterin näyttelijät Marju Kettunen, Charlotta Kivistö ja Janne Vaittinen
Olin kaksi viikkoa sitten teatterimatkalla Hyvinkäällä. Työkaveri Hilkka kaappasi lippukassan Sarin ja minut silloin perjantaina mukaansa suoraan töistä. Kaksituntisen esityksen jälkeen palasimme puolen yön aikoihin takaisin Turkuun. Teatterikappale oli Täällä Hopeavuoren alla ja sen esitti KulkuriTeatteri. Käsikirjoitus ja ohjaus oli Benita Kivistön. Luulin loikanneeni suoraan 1700-luvulle, mutta esille tuli nykyhetkeäkin kaikkine kummallisuuksineen. Näytelmä oli potpuri, joka sisälsi faktaa ja fantasiaa.
Musiikista, jota oli runsaasti, vastasi Charlotta Kivistö. Charlotta on tullut minulle tutuksi Turun linnan tapahtumissa, joissa hänen viulunsa sävelet ovat täyttäneet Keskiaikaisen kuninkaansalin. Osa musiikista oli Charlotan itsensä säveltämiä, kappaleita voisi kuunnelle vielä kotonakin. Ja sitten Suklaasydän vei 1960-tunnelmiin.
Esitys oli reipashenkistä ilonpitoa, mutta siinä oli myös aika viiltäviä osuuksia, sillä näytelmästä voi löytää itsensä kuka tahansa tämän päivän kokousrotta. Paikalla oli konsultti, joka otti fläppitaulun vakuuttavasti haltuun. Päälle käyvät markkinavoimat ja sanomalehtien uutisointi tuntuivat ihmeetn tutulta. Ne taisivatkin olla totta eikä fantasiaa.
Teatterissa tuli esille myös luonnonsuojeluteema ja henkeä haukkova lohi kiidätettiin näyttämölle pienissä Punaisen Ristin kärreissä. Joillakin sitten terveyskikkailu ja luonnosuojelu olivat päässeet hienosäädön asteelle, kun piikkikorkoon tarttuneet sammaletkin piti istuttaa takaisin luontoon oikein päin.
Paikalle tulee teatteriseurue ja myös Turun piispa Mennander 1757-1775. Arvelin, että tuo näyttelijähän kävisi piispasta ja sitten esityksen jälkeen sain kuulla, että hän olikin oikeasti rovasti.
Ja totta kai Hopeavuoressa on ihmisiä ruuakseen nauttiva velho ja näkki, joka houkutti ukkovarpaansa loukanneen ihmispoloisen kuiluun. Se oli todellinen hopeavuori, Ohjaaja Benita Kivistö ja lavastaja Aarno Jalonen olivat onnistuneet louhosmaailman luomisessa, sillä syvyyksien tunnelma oli pelotava ja houkutteleva. Hopeaa ja välkettä kaikki. Ja jälleen sitä ihanaa musiikkia.
Lieneekö Hyvinkään Hopeavuoresta louhittu kallisarvoista jalometallia jo 1500-luvulla Kustaa Vaasan aikana. Kuningas halusi omakseen valtakunnan hopean kuten muutkin kalleudet itselleen. Tilapäisvarastona toimi muun muassa Turun linnan länsitornin Hopeakamari.
Puvusto oli ohjaaja Benita Kivistön sekä Anni Eiristön ja Hilkka Kauppisen työn tulosta. Hilkka on Turun linnan opas, joka viilettää linnan käytäviä mm. fatabuurivaimona, vankieukkona ja sutena. Nähtiin 1960-luvun pönkkähameita, kiinalaisia pönkkähameita, hopeisena välkehtiviä haltiattaria. Hilkka on varsinainen ompelusormi. Hilkka itsekin oli näyttämöllä villasukkia trokaavana Valpuri Kinttusena ja sitten sihteeri Marja Tannisena. Museotyön ohessa susihukalla on muutakin elämää.
Hopeavuoen alla-näytelmä oli KulkuriTeatterin tutuissa puitteissaan vihonviimeinen esitys. Suremme sitä, että taeatterilaiset menettävät teatterinsa, kun Wanha villatehdas menee remonttiin ja näyttelijöistä tulee todellisia kulkureita.
Charlotta Kivistö musisoi jälleen Turun linnan keskiaikapäivillä 3.-4.7. 2010. Hilkka on Turun linnassa oppaana ja hänet tavoittaa sieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti