Alladin Vartiovuorella ja Turun linnassa

Kävin sunnuntaina Vartiovuoren kesäteatterissa eläytymässä Alladiniin ja taikalamppuun. Näytelmän äiti oli hykerryttävä naarasleijona, kun hän torui Alladinia ja tarpeen tullen kävi puolustamaan poikaansa tämän saadessa ujouskohtauksen. Odotin Syrjäsen Mikkoa näyttämölle ja täälläkin kertaa odotus palkittiin, kun hän saapui rikkaana miehenä ja eunukkina. Teatterin lavasteet olivat pelkistetyn komeat ja pienin muutoksin ne mukautettiin juonen tunnelmaan. Taistelukohtaus muureilla oli hurja ja jättimäiset siipiolennot saivat lapset painautumaan aikuisen kylkeen. Nukketeatteriratkaisut olivat hienoja ja muurilla lipovat olennot hupaisia. Kimeästi lausutut vuorosanat häipyivät joskus melskeeseen. Esiintyjillä oli näkymättömän pienet mikrofonit, joten äänentoisto oli muutoin kohdallaan. Kiemurteleva lampun henki saapui odotetusti paikalle ja viimeisteli vaikutelman itäisten maiden lumosta.

Tässä tulee nyt vitsi, joka ei liity näytelmään, mutta kylläkin taikalamppuun, jollaisen voi löytää kuka tahansa. Harkitse siis tarkkaan, mitä toivot:

Nainen sattui löytämään lampun ja hieraistuaan sitä putkahti henki esiin: "Saat esittää yhden toivomuksen." "Haluan hoikat reidet", vastasi nainen empimättä. Lampun henki tyrmistyi. "Mitä ihmettä, toivo jotain järkevämpää. Saat vielä toisen mahdollisuuden." "Hoikat reidet." "Kuinka joku voi toivoa tuollaista, kun maailmassa on sotaa, nälänhätää, myrskyjä, tulivuorenpurkauksia ja kaikenlaisia pahoja asioita. Harkitse sanojasi, saat toivoa vielä yhden, vihonviimeisen kerran." "Hoikat reidet — kaikille."

Tuhannen ja yhden yön tarinat-ovat kuuluneet kotimme iltasatuvaikoimaan muumien ohella. Otin sadut kerran myös keskiaikatapahtuman ohjelmistoon. Ehkä jollain vuosisatoja sitten Turun linnaan saapuneella matkalaisella olivat sadut hallussa. Hän on saattanut suhauttaa vaikka lentävällä matolla linnan pihalle. Kertomuskokoelma koostuu sadoista tarinoista ja varhaisin tunnettu muoto on käännetty persiasta arabiaksi 900-luvulla. Minusta oli jännittävää tietää, miltä sadut kuulostaisivat sillä kielellä, millä niitä on aikoinaan kerrottu.

Kesätöissä Turun linnassa oli kertomusten syntysijoilta Suomeen muutttanut nuori mies, Muhammed nimeltään, ja hänestä tuli Tuhannen ja yhden yön päähenkilö. Sisustimme nykyään linnan kaupan henkilökunnan työhuoneena toimivan tilan sadun kaltaiseksi. Seinällä oli kattoon ulottuva tähtikangas, silkki ja sametti lainehtivat peittäen modernit huonekalut. Näkymä viimeisteltiin taikalampulla, lyhdyllä, kukillla, kerammiikkaruukuilla ja kaiken keskellä tepasteli upea riikinkukko (täytetty).

Muhammed ja hänen tapahtuman ajan mukana ollut hätkähdyttävän kaunis vaimonsa istuivat sulttaanin valtakunnassa ja molemmat esiintyivät Rudolf Koivun kirjakuvituksen mukaan puettuina.

Yleisö johdettiin istumaan penkille seinän viereen. Telineessä oleva suomenkielinen kirja oli avattuna luettavan sadun kohdalta. Hämyisässä huoneessa soi musiikki, yleisö istui hiirenhiljaa, kun mies alkoi lukea arabiankielistä satua. Luettuaan Muhammed esitteli arabialaista kirjoitusta ja selitti, missä järjestyksessä kirjaa luetaan. Sitten hän antoi kirjan penkillä reunimmaisena istuvalle ja pyysi lukemaan. Kirja kulki kädestä käteen eikä tietenkään kukaan ymmärtänyt.

Sitten seurasi yllätys. Meillä oli linnassa kuukauden koululaisharjoittelijana vaaleaihoinen ja valkotukkainen arabiantaitoinen kurdipoika, joka ei eronnut ulkonäöltään mitenkään suomalaisista. Hän istui yleisön joukossa. Kun kirja osui pojan kohdalle, hän alkoikin lukea. Ihmiset olivat pöllästyneitä. Pelleiletkö sinä? Osaatko sinä ihan oikeasti arabiaa? Poika sai spontaaneja taputuksia. Lopuksi Alladinimme teki kaikille halukkaille arabiankieliset visiittikortit.

Ihan kokonaan ei Alladin ole poistunut Turun linnasta, vaan hän taivaltaa erämaan hiekassa jouluntähteä seuraten. Intialais-persilaisen kertomusperinteen mukaisesti Aiju von Schöneman on sijoittanut Tuhannen ja yhden yön sankarin suunnittelemaansa seimeen.