Tyylihuoneita itäsiipeen - Turun linna

Turun linnan esilinnan itäsiipi on se linnan osa, josta löytyy eri tyylien mukaan sisustettuja huoneita. Linnan huoneet saivat 1900-luvun alkupuolella vuosikymmenien aikana uuden muodon, kun museo päällysti huoneiden seinät, katot ja lattiat sen mukaan, minkä aikakuden huone tilaan oli tulossa.

Linnan huoneet tyhjennettiin peruskorjauksen vuoksi ja sain 1970-luvun lopussa tehtäväkseni sisustussuunnitelman tekemisen. Yksimielinen päätös oli, että esilinnan itäsiipi pyhitetään sisustustyylien esittelyyn. Oikeastaan päätös oli tehty jo melkein sata vuotta aikaisemmin, silloin kun museon kokoelmiin saatiin lahjoituksina huonekaluja ja muita sisustukseen liittyviä esineitä. Sain maisteri Hagar Nikanderilta selvityksen huoneista ja suunnittelimme Reino Mattilan ja tutkimusapulaisen nimikkeellä työskennelleiden museolaisten kanssa, mitä muutoksia huonejärjestykseen tehtäisiin. Joiltakin muutoksia tehtiin, mm. Punaisen empirehuone paikalle tuli varhaisrokokoohuone eli myöhäisbarokkihuone. Suunnitelmat käsiteltiin Turun linnan perusnäyttelytyöryhmässä ja Museoviraston asettamassa Turun linnan työryhmässä.

Luonnollisesti tuli mieleen, että huoneet kannattaisi järjestää kronologisesti, edettäisiin vaikkapa 1600-luvun sisustuksista 1800-luvun lopulle.

Mutta kun ei voi.

1) Tyylihuoneiden joukossa on linnan historiaan liityviä huoneita, kuten Brahen sali, ja sehän ei ole siirrettävissä, se on siinä missä on, sisääntuloholvin yläpuolella.

2) Keittiöitä on siiven molemmissa päädyissä kahdessa kerroksissa uuneineen. Keittiöt siis jääkööt.

3) Rokokoosali vaatii ison tilan. Salimaisia tiloja ei ole kuin se juuri, joka sisustettiin rokokoosaliksi. Kultanahkatapettihuoneellekin löytyi vain yksi mahdollinen tila.

4) Ahrenbergin huoneet ovat museon historiaa ja ne sisustettiin Museovirastonkin toivomuksesta valokuvien perusteella vanhaan asuunsa. Toinen huoneista onkin nimetty Ensimmäiseksi museohuoneeksi, se on siis museo museossa. Siis kaksi huonetta omistettiin museon omalle historialle.

Itäsiiven voisi sisustaa enemmän linnan historiasta kertovaksi. Sinne tehtäisiin Pietari Brahen useita huoneita käsittänyt virasto. Myös puoliso Katarina Stenbock saisi omat huoneensa. Keittiöissä esiteltäisiin 1500-1700-lukujen kotitaloutta. Koillinen kulmatorni olisi naisten vankilana. Ja maaherran asunto voitaisiin laittaa myös.

Ehkä itäsiipi olisi voitu omistaa kokonaan linnan historialle, jos museon kokoelmissa olisi riittävästi aiheisiin liittyvää esienitä. Sen sijaan museon kokoelmissa on lahjoituksina tulleita ja ostettuja kartanoiden ja porvariskotien esineitä, jotka näin saivat yleisöä kiinnostavan ja arvoisensa kodin.

Olin kirjoittamassa ihan erilaista juttua, mutta tulikin tällainen tylsänpuoleinen. Ensi kerralla jotain hauskempaa.

Rokokosaal 

Die Einrichtung des Raumes mit Landschaftstapeten geschwungenen Möbellinien und Kommoden entspricht der Glanzzeit des Rokoko (1750-60). Die Handbemalten Tapeten stammen aus der Herrenhof Maanpää in Rumättylä und der Kachelofen aus dem sog. Ridderschen Anwesen in Turku (Adr. Läntinen Rantakatu 17).

Juuan hirvenpää?

Ja nyt palataan taas kivikauteen, sillä Huittisten hirvenpäätä, tuota kiehtovaa esinettä, ei sovi sivuuttaa. Vaikka esine ei kuulukaan Turun seudun löytöihn, otimme sen mukaan Turun linnan näyttelyyn, sillä alunpitäen esine tuotiin Historialliseen museoon Turkuun ja se oli vuonna 1881 perustetun museon kokoelmien ensimmäisiä esineitä. Myöhemmin esine luovutettiin Kansallismuseoon.

Konservaattori Reino Mattila teki näyttelyymme Huittisten hirvenpäästä vuolukivisen kopion kipsimallin mukaan. Myöhemmin hän valmisti vielä Suomen Vuolukivi Oy:lle samanlaisen kappaleen, joka on nyt näytteillä Kivikeskuksessa Nunnanlahdessa.

 

Huittisten hirvenpää on ajoitettu noin 5000 eKr. Materiaali voi hyvinkin olla peräisin synnyinpitäjästäni Juuasta ja kenties taiteilijakin sieltä.

Enpä taaskaan malta olla siteeraamatta Heikki Turusen runoa:

... Vuolukivi. Tulikivi. Sen ensimmäistä poimijaa

ei tiedä kukaan, mesoliittinen hirvenpää ei puhu.

Työkaluja tai saalistusvälineitten tarpeita

suistomaalta etsivä nälkäinen kivikauden mies

ehkä sattui potkaisemaan kyllin pehmeännäköistä kimpaletta.

Poimi sen, tunnusteli, ehkä puri, koputti ukonkivellä.

Hän havaitsi sen liian pehmeäksi keihääseensä

mutta viehättyi sen ihmeellisestä vuoltavuudesta,

ihaili kivisyiden hienoja kuvioita ja pehmeitä värejä,

sen koskettelemaan pakottavaa oudon miellyttävää tahmeutta.

Kauan hän sitä käänteli miettien mihin se kelpaisi.

Sitten hän koversi siitä lapselleen ruokakupin.

Ehkä hän laittoi niistä uuden tulisijan, tai kenties

hioi siitä kömpelön lahjakorun rakkaalleen

tulilla majansa edessä - ja hymyili, hyräili hiljaa ...

Heikki Turunen: Kivikyyhkyn laulu.

Museon historiaa - Turun linna

Dioraaman taustakuvana on pronssikautinen hautaröykkiö ja maisema nähtynä Liedon Kotokalliolta n. 1500 eKr. Havupuut ovat valtaamassa maisemaa, joka on merkki ilmaston viilenemisestä. Näkymän maalasi Reino Mattila.

Turun seudun esihistoria-näyttely - Pronssikausi (1500-500 eKr.)

Kerroin aikaisemmin blogissani kivikauden dioraaman rakentamisesta Turun seudun esihistorian näyttelyyn Turun linnaan. Myös pronssikauden esittely toteutettiin dioraama-näyttelynä. Työryhmään kuului lisäkseni Reino Mattila, Juha Stenberg ja tutkija Nina Lepokorpi.

Arkeologiaa opiskelleina kahlasimme opinnoista tututut Kivikosket ja siihen astiset tutkimukset niiltä osin kuin ne käsittelivät meille ajankoihtaisiksi tulleita aihepiirejä. Totesimme, ettei metallin tulo rannikkoseudulle ollut aiheuttanut suurta mullistusta, sillä alue oli koko pronssikauden ajan tuontimetallin varassa. Kalliin pronssin ohessa käytettiin edelleen kivisiä työkaluja.

Suomesta on kuitenkin löydetty todisteita pronssinvalantataidosta. Kaksiosaisilla vuolukivimuoteilla valettiin itäisiä onsikirveitä, joiden muotteja on löydetty Itä- ja Pohjois-Suomesta, alueilta, joiden läheisyydessä vuolukiveä esiintyy. Todisteena siitä, että valantataito oli hallinnassa aikakauden jälkipuoliskolla rannikkoseuduillakin, ovat paikallista valantaa olevat kirveet. Länsi-Suomesta on löydetty savisia korumuottien katkelmia. Olin tehnyt valinmuoteista Suomen ja vertailevan arkeologian oppiaineeseen proseminaarityön ja silloin olin kartoittanut vuolukivimuottien ja savimuottien löytöpaikat.

Valantatekniikasta ei löytynyt tietoja, joten päätimme tutkia, millä tavalla pystytään valamaan pronssikirves. Hankimme Nunnanlahdesta Suomen Vuolukiveltä tasalaatuista vuolukiveä ja Reino Mattila ryhtyi työhön. Hän veisti muotin aidon pronssikirveen mukaan. Ratkaistavana oli monta pulmaa ja totesimme, että tuskin vastaavaa koetta oli kukaan aikaisemmin tehynyt sitten esihistorian. Tutkija Nina toimi assistenttina, etsi kirjallisuudesta tietoja ja dokumentoi työvaiheet yksityiskohtaisesti kirjoittaen lopuksi vuosikirjaan  (ABOA 1985, Turku 1987) ansiokkaan artikkelin.

Kukaan ei oikein uskonut, että vuolukivimuotti kestäisi tuhannen asteen lämpötilan, mutta saimme turkulaisen valimon yhteistyöhön. Valanta oli jännittävä tapahtuma, niin jännittävä, että tehtävänäni ollut tapahtuman dokumentointi epäonnistui ja valantaprosessista tuli otetuksi vain muutama valokuva. Valantatulos oli kuitenkin vakuuttava ja olimme ylpeitä saatuamme aikaan melkein aidon pronssikautisen kirveen, joka on nykyään nähtävissä linnan näyttelyssä. Pronssiesineiden lisäksi näyttelyssä on esillä maanviljelyksen saapumisesta kertova piistä valmistettu sirppi, jota on väitetty myös lihaveitseksi. Se on aito esihistoraillinen esine, ei meidän valmistamamme.

Pronssikauden selvimpiä merkkejä ovat hiidenkiukaat ja niin päädyimme rakentamaan pieneen esilinnan huoneeseen hautaraunion. Valitsimme dioraamaan esimerkkiraunioksi Liedon Kotokallion hiidenkiukaan. Vaelsimme porukalla hiidenkiukaalle kuvittelemaan, miltä maisema näyttikään yli 3000 vuotta sitten. Korkeuskäyriin tutustuminen antoi viitteitä siitä, että vain korkeimmat vaarannypyt pistivät ylös merestä. Vainajia kunnioitettiin rakentamalla hautaraunio korkeimmalle kukkulalle, lähelle aurinkoa. Tutkimuksissa on havaittu hiidenkiukaan sisältävän useita sisäkkäisiä kivikehiä, jotka on tehty aina uuden polttohautauksen yhteydessä, samalla kivikumpu laajeni ja sai korkeutta.

Pronssikautisen hautaraunion kokoaminen painavista kivenmöhkäleistä näyttelyhuoneen lattialle epäilytti, joten kalliopinta ja osa kivilatomuksesta rakennettiin maalatuista styrokslohkareista. Kivikehän sisälle laitettiin hautaraunion aidot löydöt, jotka ajoittuvat 1200 e.Kr.: pronssitiakri, rullapäinen koruneula, palanut luuesine ja luujäännöksiä poltetusta vainajasta. Onkohan siellä kaikki nuo esineet, en muista, täytyy käydä tarkastamassa asia? Muistelen, että ainakin palanut luuesine puuttuu.

Pronzezeit (1300-500 v.Chr.)

Das Diorama der Ausstellung zeigt die für die westliche Bronzekultur Finnlands tüpische Grabform, das Steinhügelgrab. Dieses Grab wurde nach der Grabruine auf der H¨gel Kotokallio in der unweit von Turku liegenden Gemeinde Lieto rekonstruirt. Die Grabruine datiert aus dem 13. Jahrhundert.

Die Feuerbestellung verallgemeinerte sich in der Bronzezeit. Die verbrannten Knochen wurden auf dem Felsen ausgebreitet und mit einem Steinhaufen bedeckt. Die Gräber wurden im allgemeinen am Gewässer, in Höhenlagen, aufgebaut.

Neben dem Fischen und Jagen begann man in der Bronzezeit Viehzucht und einigermassen auch Ackerbau zu betrieben. Davon zeugen die Feuersteinsicheln.

Die Zeit wurde nach dem ersten vom Menschen gebrauchten Metall, der Bronze, benannt. Metallgegenstände aus jener Zeit wurden in Finnland vergleichweise selten gefunden. Dies ist darauf zurückzuführen, dass Bronze eine wertvolle Importware war. Auch in Finnland wurde das Giessen des Metalls bekannt, so dass die zerbrochenen Gegenstände verschmolzen und neu gegossen werden konnten.

Nina Lepokorpi: Casting Bronze Axes

Interest in the techniques of casting axes in the Bronze Age was aroused when the first prehistoric exhibition of basic exhibits from Turku´s history was being planned. The exhibition was opened to the public in the Castle of Turku in 1985.

Finds associated with Bronze Age casting in Finland are limited to moulds and smelting pots. Many moulds made of soapstone for casting axes have been found in eastern and northern Finland but no study has been made of the casting technology. It was decided to try to determine the process by means of experimental archaeology.

For the experiment a soapstone mould in two parts was constructed and in it a core section made of casting sand with pouring spouts and casting channels. The actual casting was done in a forge. Apart from one or two details the final result was satisfactory.

To obtain the answer to certein quations arising out of the ecperiment futher study is needed. It sould be interesting to try out different ways of casting the axes, for example, by casting with the core section but without the pouring spouts and casting channels or without the core section altogether. Attemps mights also be made at casting using some other core material than clay and sand, which proved to be practical. (Vuosisata vuolukiveä, A Century of Soapstone 1893-1993, 1993)

Turun linnan tulipalo 1980

Turun linnan vanhassa osassa syttynyt tulipalo tuhosi esilinnan sisäosat julkisivun puolelta kokonaan viime yönä. Savu ja vesi täydensivät hävitystä.

Tulipalo aiheutti aineellisia, mutta ei korvaamattomia historiallisia vahinkoja, sillä parhaillaan peruskorjattavana olevasta linnansiivestä oli kaikki arvokaa museoesineistö kuljetettu talteen. Linnan uudelle, jo restauroidulle osalle ei aiheutunut vahinkoja.

Kello yhden jälkeen syttynyt tulipalo saatiin taltutetuksi aikaisin aamulla. Uusi palomuuri pelasti linnan täydelliseltä tuholta. Palon syttymisen syytä ei vielä tiedetä. (Ilta-Sanomat 7.3.1980.)

Turun linnan esilinnan tulipalosta tulee ensi vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Niinkuin uutisesta luitte, linnan kaupunginpuoleinen osa oli peruskorjattavana ja sen vuoksi museohuoneet oli tyhjennetty esineistä ja tyylihuoneiden tapetit kääritty museon varastoon. Vaurioita kärsivät lähinnä Turun linnan puurakenteet ja seinäpinnat.

Brahen sali ja vieressä olevat kustavilaiset huoneet olivat tuhon omia. Viimeinenkin kulmaus vuonna 1599 maalatusta ornamentista paloi samoin kuin viereisten huoneiden 1700-luvulta peräisin olleet viivaornamentit. Maalaukset oli dokeumentoitu tarkasti, joten ne voitiin palauttaa entiseen asuunsa yksityiskohtia myöten. Brahen salin ornamentin maalauksen suoritti Anu Hiltunen.

Rokokoosalin kaakeliuunin laatat halkeilivat. Konservaattorin töitä hoitaneet Reino Mattila ja Juha Stenberg kunnostivat uunin ja valmistivat muutaman kopiokaakelin pahoin vaurioituneitten tilalle. Myös kangaskatto piti puhdistaa perusteellisesti.

Ahrenbergin huoneen kattorakenteet tuhoituivat, sillä niitä ei oltu irroitettu korjaustöiden ajaksi, kuten paneeleja, jotka onneksi säästyivät. Kattorakenteita ei enää pystytty toteutamaan samalla pieteetillä kuin millä alkuperäiset oli tehty.

Valokuvia katseltaessa huomattiin Ahrenbergin huoneessa aikanaan olleen pullonpohjalasi-ikkunat, jollaisia kukaan meistä ei ollut nähnyt. Vahtimestari Kyllikki Virtanen muisti, että hän oli huomannut jossain kaupungin varastossa olevan kasaan taitettuja ikkunoita, jotka oli valmistettu pyöresitä lasinpalasista. Saimme tomuiset nyytit tarkasteltavaksi ja totta tosiaan, ne olivat Ahrenbergin huoneen ikkunat, jotka oli koottu värittömistä ja värikkäistä pyöreistä ja kulmikkaista lasesta. Ensimmäisessä museohuoneessa ikkunat olivat vaatimattomammat. Lasifirma laittoi uudet lasikiekot rikkoontuneiden tilalle ja korjasi juotokset. Vanhat pullonpohjalasit erottuvat uusista sileistä lasikiekoista, koska niissä on kohouma keskellä.

Päättelimme, että koristelliset lasi-ikkunat oli evakuoitu sodan aikana turvaan, joka olikin järkevää, sillä esilinnan koillisosaa vaurioitui pommituksissa. Sotien jälkeen pullonpohjalaseista valmistettuja ikkunoita ei ollut laitettu paikalleen, vaan ne saivat odottaa varaston kätköissä uutta tulemistaan yli 40 vuotta.

Ahrenbergin huoneen ikkunasyvennyksen kasviornamentit maalasi Reino Mattila ja kiitteli mielessään, että oli tehnyt niin perusteellisen dokumentointityön ennen perustyön aloittamista. Ahrenbergin takka oli palanut huonoon kuntoon ja sen Reino muurasi entistä ehommaksi.

Tulipalon syy ei tainnut koskaan selvitä. Linnan edustalla ei ollut työmaata eristävää aitaa, joten rakennustelineille saattoi päästä kiipeämään joku ketterä ulkopuolinen ja aiheuttaa palon. Siihen aikaan ei työmaallakaan ollut ehdotonta tupakointikieltoa.

Mikäli palomuuri ei olisi pysäyttänyt roihua, olisi osa museon arkistoa joutunut tulen ruuaksi ja myös koko Linnankadun puoleinen siipi olisi palanut. Siinä olisivat menneet minunkin vaatimattomat muistiinpanoni parin vuoden ajalta. Tulipalon aikana Linnankadun puolella asuneet talomies ja vahtimestari raahasivat kotiensa tavarat ulos, kun näytti siltä, ettei paloa saada rajoitetuksi. Talonmiehellä riitti moneksi päiväksi kantamista, jotta sai muutamassa tunnissa kiidättämänsä huonekalut ja muun irtaimiston takaisin kotiinsa kolmanteen kerrokseen.

Turun linnan tulipalosta kerrottiin uutislähetyksessä, mutta taisin saada puhelinsoiton kollegalta heti aamusta. Kyllä siinä maidoneritys hetkeksi tyrehtyi äitiyslomalaiselta, niin karmea uutinen se oli.

Kuvat puhukoot puolestamme

Kissanpennut runsaan kahden viikon ikäisinä. Ylhäältä lukien Viiru, Partanen, Ernesti ja Mustapippuri. Kuvat otti Aila.

Ukin neuloma matto

Ukin neuloma matto on tehty kolmessa osassa, sillä neulomus kävi painavaksi, kun paksusta langasta tehdyllä matolla alkoi olla pituutta yli metrin. Mummo pyydysti tipahtaneet silmukat ja valvoi, että raidat tulivat oikeaan kohtaan. Jos tekeillä oli villapusero, silloin mummon piti tehdä kavennukset ja joustinneuleet.

Ukki ja mummo olivat käsityöihmisiä. Mummo neuloi villasukkia ja teki revinnäistöitä ynnä muuta. Ukki neuloi pitkillä vahvoilla neulepuikoilla suoraa neuletta, mutta myös nurjat silmukat hän osasi tehdä.

Ukki oli sairastanut kolmekymppisenä espanjankuumeen ja silloin meni entuudestaan likinäköisistä silmistä näkökyky tykkänään. Toimeliaana ihmisenä hän keksi monenlaista tekemistä. Neuloessaan hän istui kiikkutuolissa ja kuunteli radiota. Mummo luki hänelle päivittäin ääneen Karjalaisen ja Uuden Suomen ja myös muut perheenjäset saivat kuulla uutiskatsauksen siinä sivussa.

Nuket kertoivat linnan historiaa

Nukketeatterilla oli myynnissä oheistuotteena mm. paitoja.

Brinkkalan Ullakkogalleriassa on "Unia ullakolla", suomalaisen nukketeatterin satavuotistaipaleen kunniaksi tehty näyttely ja samalla sen on Kitta Saran 25-vuotistaiteilijajuhla. Työni sivusi 1980-luvun puolivälin jälkeen nukketeatteria, kun Kitta toetutti Daniel Hjortista kertovan nukketeatteriesityksen Turun linnaan. Ohjaajana toimi virolainen Rein Agur. Virossa nukketeatteri oli jo ottanut paikkansa, Tallinnan vanhassa kaupungissa oli useakin nukuteatteri.

Daniel Hjort-esitys pohajutui Weckselin näytelmään, joka kertoo nuijasodan loppuun liittyvistä tapahtumista. Aihepiiri sopi hyvin Turun linnaan, jossa tapahtui runsas 400 vuotta sitten sodan loppunäytös, jonka Albert Edelfelt kuvasi maalauksessaan Kaarle herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista vuonna 1878. Maalauksessa vasemmalla on nuori Daniel Hjort, jolla kenties oli oma osuutensa sodan loppuratkaisuun. Wecksel oli nuori mies kirjoittaessaan menestysnäytelmän, sitten hän sairastui ja vietti loppuelämänsä 45 vuotta Lapinlahden mielisairaalassa.

Nukketeatterin tuominen Turun linnaan aiheutti vavistusta perinteiseen museotoimintaan tottuneiden joukossa, vaikka esitystä sinänsä pidettiin tasokkaana. Vierastettiin myös nukketeatteria aikuisille tarkoitettuna taiteena. Daniel Hjortissa ei leikitty pienten nukkien kanssa, vaan historian henkilöt olivat ihmisen kokoisia, vahvapiirteisiä, rumia tai rumankauniita. Teatteriesitykseen saattoi sitä paitsi sisältyä Sanoma. Keskiajallakin valaistiin pyhimyslegendoja ja poliitiikan kiemuroita nukketeatterin keinoin. Kenties Turun linnassakin.

Kitta oli ainakin kymmenen vuotta aikaansa edellä, mutta kenties hän tasoitti tietä tuleville taiteentekijöille Turun linnassa. Ohjaaja Rein Aguria kuunnellessani sain vaikutelman, että ajatus Viron itsenäisyydestä eli vahvana kulttuuripiireissä.

Onnittelut nukketeatterille ja Kitta Saralle!

Ullakkogalleria

Brinkkala, 3. krs. Vanha Suurtori 3, 20500 Turku, Avoinna ti – pe klo 12 – 19, la – su klo 11 – 17, Vapaa pääsy