tiistai 7. joulukuuta 2010

Karjalainen kyly

Olimme saapuneet karjalaiseen kylään, jonka läpi virtaava joki oli tyven ja rakennusten päätyjen kuvajaiset heijastuivat iltaruskon värittämään kalvoon. Huivipäiset naiset olivat odottamassa riippusillan kupeessa ja bussilastillinen matkalaisia jaettiin kyläläisten kesken. Kuljin nutturapäinen Annin perässä ensin kiemuraista hiekkatietä ja sitten kapeaa polkua pitkin hänen kotiinsa, jossa oli ruoka katettuna. Luulin, että pöydässä odottaisi karjalanpiirakat ja karjalanpaisti, mutta pöytään olikin katettu venäläistä vuokaleipää, perunakeittoa ja ohuita tomaattiviipaleita. Myöhemmin kuulin, että uunit on purettu pois kaikista taloista, leipä ostetaan kaupasta ja keitot keitetään sähköhellalla. Ruoka maistui, Anni istui vastapäätä ja tutkiskeli vierastaan. Kun sanoin keiton olevan hyvää, Anni katsoi läpitunkevalla katseellaan, ja jos olisin oikeasti ajatellut jotain muuta ruuan laadusta, hän olisi varmasti huomannut sen.

Annille oli karttunut ikää muutamaa tuntia vaille 75 vuotta. Valkovenäläinen Ukrainasta tullut mies oli vienyt nuoren Annin Murmanskiin ja sitten oli palattu yhdessä Karjalaan, mutta kuolema korjasi miehen ennen aikojaan. Mies oli ollut oikein hyvä ihminen, ei ryypännyt, oli niin pulska ja punaposkinen. Annin poika asuu perheineen joen toisella puolella, toinen poika on Pietarissa töissä ja nuorin ... Annin ilme muuttui tuskaiseksi ja kyyneleet alkavat valua. Sitten Anni kysyi, että maistuuko kyly, niin että mennäänkö saunaan. Mikäpä tuntuisi paremmalta kuin sauna matkan jälkeen. Kun Anni kuuli, ettei minulla ole halattia mukana, hän etsi suurikukkaisen saunatakin kaapista, joka piti pukea jo mökissä päälle. Kuljemme peräkkäin pyyhe kainalossa polkua pitkin harmaiden hirsirakennusten ohi saunalle.

Anni seisoi vasta kädessään ja kysyy, että saako hän kylvettää minut. Olin hiukan hämilläni. Vanha ihminen joutuu kuumassa saunassa tekemään kylvettäjän raskaan työn, mutta karjalainen kyly kuulosti sen verran houkuttelevalta, että asetuin lauteille. Anni heitti löylyä ja hetkessä hirsiseinäisen saunan täytti mäiske ja vahva koivulehtien tuoksu. Jos vaivaa oli lavoissa tai ristiselän tienoilla, niin sauna jos mikä sen parantaisi. Anni paukutti vastalla kiivaaseen tahtiin ja luki: ”Kipu vaiva mene perkeleen helvettiin. Mene pois.” Sitten Annin ääni pehmeni ja hän maanitteli, että kivut ja vaivat voisivat lähteä virtaa pitkin menemään. Minulta olivat kaikonneet kaikki jännitykset, ei tehnyt mieli olla missään muualla kuin Annin saunan lauteilla ja olisin voinut vaikka nukahtaa. Sitten kuulin, että seuraavana olisi vuorossa pötzipuoli. Käännähdin selälleni ja Anni kyseli, että onko lapsia ja onko asiat muuten niiltä osin kunnossa. Saunassa oli aika pimeää, joten en nähnyt Annin katsetta, mutta ilmeisesti se oli tuo läpitunkeva tutkiva katse, jonka olin huomannut heti tavattuamme. Alkoi vinha mäiske. Jos lapset tähän mennessä ei olisi tullut tehtyä, niin tuskin Annin huiskinnalla olisi sentään sellaista taikavoimaa, että asia enää korjaantuisi, rohkenin ajatella. Käsittely jatkui ja Anni luki: Tule terveeksi, tule Jumalan luoman terveeksi.

Istuin saunan seinustalla puhdistuneena ja Jumalan luoman terveenä ja saunasta kuului, kun Anni ajoi itsestään irti kivut ja vaivat. Sitten mentiin uimaan. Ei, tänä kesänä ei Anni ollut uinut joen yli. Hetken päästä hän oli jo kaukana puolivirrassa ja Annin pää kokonaisuudessaan oli hänen nutturansa kokoinen. Melkein hätäännyin, että mitä minä nyt teen, jos emäntäni jo ensimmäisenä iltana hukkuu silmieni eteen. Onneksi Annin pää kuitenkin vielä kasvoi normaaleihin mittasuhteisiin. Onnittelin häntä suorituksen johdosta.

Anni istui penkille ja laskevan auringon kullassa kertoi, että hänen kaunis nuori poikansa tapettiin Kostamuksen kaupungin pimeillä kujilla. Poika lepää kalmismaalla talojen takana, siellä missä on vihreää, siellä puiden keskellä, ihan siinä lähellä kasvaa koivu ja vahva mänty. Anni näytti saippuaa, painoi sen rintaansa vasten, kuiskasi. Saippua on parasta lääkettä, sitä pitää käyttää säästeliäästi, sillä sillä saippualla hän pesi poikansa ruumiin.

Annin syntymäpäivä lähestyi, enää tunti. Istuin kuistilla ja katselin kalmismaalle päin, sinne missä pojan haudalla oli teekuppi kuin Annin kattamassa pöydässä, kolme pikkuleipää, joista yksi osittain syöty, vahakukkia ja hautakivessä pojan kuva. Tummakulmmainen kaunis poika.

Anni oli sitonut sileän huivin kaulaansa, kattanut teepöydän ja paistanut kakun, jonka reseptin hän oitis lupautui antamaan. Konjakkipullon etiketissä oli marjojen kuvia. Kilistimme kristallilaseja heti puolen yön jälkeen ja sanoimme terveydeksi niin monella kielellä kuin osasimme ja joimme vielä toiset. Sitten Anni pani korkin kiinni ja sanoi, että tämä on sitten aamuksi. Lauloimme Karjalan kunnailla lehtii puu ja Lapsoset ketterät kotihaasta, sitten tapailimme vielä ortodoksien onnittelulaulua Monia vuosia, monia vuosia, monia armorikkaita vuosia. Annoin Annille lahjaksi kahvipaketin ja suklaarasian. Anni sanoi, että hän juo vain teetä, mutta suklaa kyllä maistuu.
 

1 kommentti:

  1. Olen ensimmäistä kertaa tämän persoonallisen verkkosivun lukijana, ja nyt on ihan pakko kommentoida tuota ihanaa juttua matkastasi Annin kotikonnuille Karjalaan. Nautin sen lukemisesta, olenhan toisen polven evakko Käkisalmen läänistä. Hyvää jatkoa, t. Eija,
    karelia3@yahoo.com

    VastaaPoista