keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Pala historiaa
Albumin sivuilta löytyy U-Bahnin ja S-Bahnin lippuja. Keskellä on jostain karkkiautomaatista tullut pikkupistooli, joka hämmensi rajan aseistetun virkailijan.
Vietin kesän 1968 Saksassa, joka siihen aikaan oli jakaantuneena itään ja länteen. Pääsin käymään Berliinissäkin, joka oli jakaantunut moneen zooniin. Bussia ei saanut pysäyttää matkalla Länsi-Saksasta Länsi-Berliiniin. Jännittäviä hetkiä koimme, kun bussista sauhusi vedet pihalle ja matkakumppanin nenästä tuli verta. Näkyvin raja oli Berliinin muuri idän ja lännen välillä. Pääsin itäpuolelle ulkomaalaisille tarkoitettua reittiä pitkin ja minulla oli passi ja joku lupakirja mukana. Rajanylitykset ja -alitukset olivat tarkkaan kontrolloituja.
Länsipuolella oli valotauluja, jotka oli suunnattu itään päin. Itäpuolella oli muurinpuoleiset ikkunat laudoitettu umpeen eikä sieltä saanut vilkuilla valotauluissa lähetettyihin uutisvirtojen suuntaan. Asuin länsipuolella pommien vaurioittamassa talossa, jota nunnat emännöivät. Idssä brötchenit ja jäätelö maistuivat.
Lännessä myytiin postikortteja, joissa oli Kennedyn kuva ja teksti: Ich bin ein Berliner. Kennedy vieraili Berliinissä kesäkuussa 1963 ja hänet salamurhattiin marraskuussa. Viisi vuotta ennen matkaani.
En voinut käsittää muuria. Olin tyhmänrohkea ja kävin irroittamassa muurista palasen. Se aiheutti liikettä vartiotorneissa. Olen edelleen elossa ja suunnittelen matkaa Berliiniin. Muurinpalasta ei tarvitse mennä ostamaan matkamuistoksi, kun sellainen lähti mukaan jo viime kerralla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Berliini järkyttää turistia. Menneisyyden loisto ja kauhut ovat on koko ajan läsnä talojen seinillä ja taidegallerioissa olevissa maalauksissa, museoiden näyttelyissä, entistetyissä kortteleissa, kirjakaupoissa.
VastaaPoistaMuuria on jäljellä pitkän korttelin verran, ja sen ympärillä ja jaetun Berliinin näyttelyssä oli paljon ihmisiä marraskuun alun sateisina päivinäkin. Berliiniläiset uskaltavat käsitellä avoimesti menneisyyttään. Siitä voisivat ottaa oppia suomalaisetkin.
Kaikki on suurta Berliinissä, patsaat ja katulyhdytkin. Mikä voima, mikä energia. Se ihastuttaa ja kauhistuttaa, ei voi mitään.
Itse kävin 1984 ja tarkkaa oli meininki vielä silloinkin. Muurin kaatumiseen enää viisi vuotta, mutta eipä sitä olisi mistään epäillyt. Sen vain tajusi, että muurin rakentanut osapuoli siinä väännössä altavastaajana oli.
VastaaPoistaOlet oikeassa Anna Amnell, berliiniläiset/saksalaiset käsittelevät menneisyyttään avoimesti. Kipeistä asioista on tehty dokumentteja, elokuvia, taidetta laidasta laitaan. Eikä se ole tämän hetken ilmiö, vaan jo vuosikymmeniä on käännetty menneisyyttä näkyville ja keskusteltavaksi.
VastaaPoistaKyllä muurin murtuminen tuli yllätyksenä muillekin kuin meille. Eivät edes edellisen päivän sanomalehdet siitä kertoneet.