maanantai 13. heinäkuuta 2009

Birgittalaissisarten paluu

Pyhän Birgitan ja Autuaan Hemmingin seurakunta järjestää messun kerran vuodessa Sturen kirkossa keskiaikapäivien aikaan. Tämänvuotisesta tapahtumasta on kulunut jo melkein kuukausi, mutta en ole sitä vielä unohtanut.

Kirkkovieraat tulivat sisälle Pienen porrastornin kautta, reittiä, jota ovat käyttäneet jo muinaiset turkulaiset saapuessaan pyhään toimitukseen. Sturen kirkko ei aikanaan ollut ainoastaan linnan väen kirkko, vaan myös ympäristön asukkaiden kirkko. Kirkko vihittiin 1400-luvun loppupuolella katoliseksi kirkoksi, seinän vihkiristit sen toditavat, ja uskonpuhdistuksen jälkeen siitä tuli luterilainen kirkko, joka toimi tulipaloon 1614 saakka. Romahtaneitten holvien tilalle rakennettiin tynnyriholvi. Kaiketi huone oli jälleen kirkkona siihen asti, kunnes nykyinen linnan kirkko valmistui 1700-luvulla.

Messuun kesäkuun viimeisenä torstaina saapunut joukko sai olla mukana ainutlaatuisessa tapahtumassa, sillä tuona päivänä vietettiin Johannes Kastajan syntymäpäivää ja messu oli erityisen juhlava. Isä Peteri Gebara toimitti seremoniat latinaksi, vain lyhyt saarna oli suomeksi. Erityiseksi messun teki birgittalaissisarten joukko. Ritirinnan rukoillen ja helein äänin laulaen he toivat ajattomuuden tunnun, olihan rivistössä laitimmaisena Pyhää Birgittaa esittävä keskiaikainen puuveistos. Huone ei ollut enää museohuone, vaan oikea toimiva elävä kirkko.

Tapahtumassa oli mukana myös Maltan ritareita, jotka katsovat olevansa ainoita oikeita Johanniittain ritarijärjestön seuraajia. Johanniitat saapuivat Jerusalemiin 1099 ja perustivat sinne sairaaloita, hospitaaleja. Maltan ritarien tunnuksena on kahdeksansakarainen tähti, Pyhän Yrjön rististä aikanaan reväisty. Sinänsä jännää, sillä eiköhän Sturen kirkko ole omistettu juuri Pyhälle Yrjänälle, joka oli Sten Sturen mielestä ritarien ritari. Lisäksi kaupungissa nyk. Julinin tontilla toimi Pyhän Yrjänän hospitaali, jonka ylläpitoon annettiin varoja linnan rahakamarista.

Ovatko Sturen kirkossa ja Nunnakappelissa olevat keskiaikaiset puuveistokset vain museoesineinä, joista aika ajoin pyyhitään pölyt? Kun veistos sai luettelonumeron, lennähtikö pyhyys pois saman tien? Ovatko ne tänä päivänä vain taidehistoriallisesti kiinnostavia tutkimuskohteita vai edustavatko veistokset edelleen kristillistä uskoa? Kokevatko katolisista maista tullevat turistit niiden äärellä pyhyyden tunnun?

Onko minulta luterilaiselta museoihmiseltä unohtunut veistosten alkuperäinen tarkoitus, miksi ne on tehty ja miksi taiteilija on jättänyt nimensä kaivertamatta? Messun jälkeen sitä tulee miettineeksi kaikenlaista.

Vadstenan luostari omistettiin Birgitta Birgerintyttärelle 1334, Pyhän Birgitan luostari perustettiin Armon laaksoon 1438, Turun Pyhän Birgitan ja Autuaan Hemmingin luostari tuli Ursininkadulle 1966, Paavi Johanne Paavali julisti Pyhän Birgitan yhdesksi EU:n suojeluspyhimykseksi 1999 ja katolinen kirkko piti messun Turun linnan Sturen kirkossa ensimmäistä kertaa satoihin vuosiin muistaakseni 2006. Birgittalaisnunnat laulavat Christe eléison.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti