Ajoin ruohonleikkurilla mantukimalaisen (Bombus lucorum) kodin kumoon, siitä puolisoni raportoikin omilla poluillaan. Asukkaat aloittivat korjaustyöt välittömästi, mutta keko jäi törröttämään avaralle paikalle, sään ja vihollisten armoille. Niinpä laitoin taloon suojarakennelman, taitekaton. Käyn tervehtimässä kimalaisia lähes joka päivä, ne eivät enää edes välitä kömpiä ulos mökistään.
Joskus epäilen koko populaation kuolemaa ja silloin otan katoksen pois ja tönin pesää, johon johtaa usea sisäänkäyntireitti. Keosta kuuluu vähän samanlainen ääni kuin heitettäessä vettä kiukaalle, sssssssssh. Huokaan helpotuksesta, hunajakaukalo täyttyy, kuningatar lepäilee divaanillaan ja valmistautuu talviunille. Mitenkäs niille työläisille ja kuhnureille käykään? Onko pesä yksivuotinen? Saammeko kesäasukkaat pihaamme myös ensi kesänä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti