Näyttelyn rakentamisessa pitää ottaa osaamisen kaikki osa-alueet käyttöön. Arja ja Roni täydentävät Luostarinmäen pienoismallia.
Tatun ja Patun Suomi-näyttelyn avajaisiin on runsas viikko, joten näyttelyn pitäisi olla suurinpiirtein valmis. Olemme edenneet aikataulussa ja tunnelma näyttelynrakennus on kiihkeän toimelias. Kun saavun iltahämärässä kotiin, ajattelen seuraavan päivän töitä ja teen kaikkea mahdollista näyttelyyn liittyvää. Sen lisäksi syön, seurustelen perheenjäsenten, joista suurin osa on kissoja, kanssa.
Näyttelyä voisi tehdä rimaa hipoen välttäen liikaa innostumista. Sillä tavalla syntyy asiallisia näyttelyitä ja aiheeseen vihkiytyneet voivat niistä saada irti odottamansa. Tai sitten näyttely vie mukanaan ja on vain pidettävä huoli, ettei se ryöstäydy käsistä. Idea ja oivallus ruokkivat uusia ideoita ja oivalluksia. Särmääkin näyttelyssä pitää olla, niin että se herättää keskustelua puolesta ja vastaan.
Parasta on se hetki, kun jonkin yksityiskohdan on hahmotellut päässään ja sitten paperilla ja sitten toteutusvaiheessa se näyttääkin kuviteltua paremmalta. Välillä tulee mokia, jotka toisinaan kääntyvät voitoksi. Tatu ja Patu-näyttelyn rakentamisessa on hyvä porukka, jokainen tekee oman osuutensa paremmin kuin kukaan muu.
Vaikka olisi kuinka innostunut ja vaikka olisi jäljellä tekemistä, jossain vaiheessa sitä ei vain jaksa, vaikka työhuoneen ja näyttelysalin välin sahaaminen luulisi kasvattavan rautaisen kunnon. Rappusten kiipeäminen ja tavaroiden kantaminen ei tunnu missään, ja sitten yhtäkkiä tuntuukin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti