Taidetta linnassa

Eilen taiteilija Hanna Varis kertoi Turun linnassa olevasta näyttelystään, joka on rakennettu päälinnan Keskiaikaiseen vierastupaan. Näyttely on renessanssipainotteinen, taiteilijaa rakastaa Italiaa ja Firenzeä. 

Eräässä kuvassa on alkemisti, jonka käsi muttaa lasissa olevan nesteen kullaksi, salama vain välähtää. Tai eihän sitä alkemisti kullaksi muuta, vaan joku muu, Käsi. Siinä oli renessanssikäsi, mutta minulle tuli mieleen Escherin kädet. Neitoperho on jähmettyneenä neitosen yläpuolella. Meidän autotallin oven yläkamanassa oli samanlainen pari viikkoa sitten, yhtä jähmettyneenä. Nainen on neitsyt, koska hänen päänsä ei ole peitetty, vaaleat hiukset ovat vapaana. Taiteilija mainitsee, että nainen on kurtisaani. Kurtisaaneilla oli mahdollisuus renessanssin Italiassa tutustua taiteeseen, oppia tuntemaan taidetta, se mahdollisuus voi olla myös tämän päivän itsenäisellä taiteilijanaisella. Nainen on kenties neitseellinen tiedon temppelissä. Linnassa kerron apteekkari alkemisti Johannes Coppista. Hänen muotokuvansa on säilynyt.

Aristoles lausui kokemuksen pohjalta, että jos haluaa ajatella, silloin on lämmetäkseen ajatteluun ensin käveltävä. Se on hyvä mainita linnassa kiertäville, sillä siellä joutuu tosiaan kävelemään, kiipeämään portaita, kyllä sen jälkeen ideat lentävät. Kuvassa olevan miehen selässä oli kokoon taitettava tuoli. Nomadiyliopistolaisenkin pitää joskus istahtaa. Tuoli saattoi sittenkin olla prinssin selässä.

Oikeastaan kolmas maalaus, joka jäi mieleen oli Leonardon Viimeisestä ehtoollista vaikutteita saanut maalus, jossa kuvattu väki oli suojautunut ruttonaamareilla. Päähenkilöllä oli pitkänokkainen naamari, jollaisten naamareiden nokka täytettiin taiteilijan mukaan sairauksilta suojavilla yrteillä. Nykyään minulle tulee maalauksesta mieleen Katariina Jagellonican isoäiti Isabella Aragonialainen, tietystä syystä, koska Maike Vogt Lüerssen on tehnyt omat tulkintansa henkilögalleriasta..

Lisäksi siellä oli seitsemän pahetta ja seitsemän hyvettä, onnen avain, jossa oli Firenzen silhuetti, sitten oli Fra Angelocosta Marian ilmestys, tieto ei tällä kertaa tullut taivaasta. Ai niin, vielä kurtisaani. lemmen ammattilainen, joka pääsee kulkemaan syrjäisillä kujilla ilman että hameenhelmat likaantuvat ja hän voi tähyillä pitempänä kuin muut. Kurtisaanit käyttivät paksuja puisia kengänpohjia. Turusta ei niin paksuja patinuksia ole löytynyt. Kurtisaani käytti myös alushousuja, noita epäsiveellisiä vaatekappaleita ja hänellä oli huivi tai vyö, josta ammatin saattoi tunnistaa. Näyttelyssä oli myös salaisia puutahoja, eräästä niistä syntyi Venus.

Tein kyllä muistiinpanojakin, mutta en ottanut vielä niitä esille, koska blogini nimi on Muistaakseni.