perjantai 17. heinäkuuta 2009

Löysin kuvan


Olen todennut ihmisten kirjoittavan blogiin ajankohtaisia päivänpolttavia asioita ja tuntoja. Minulla näköjään asiat tulevat viiveellä, ilmankos blogini nimi on Muistaakseni. Heinäkuun alussa kirjoitin syreeneistä ja nyt löysin kesäkuussa ottamani valokuvan. Kuvassa vasemmalta Charles Joly, Prince Nottger ja valkoinen Mme Lemoine. Taustalla vaahtera.

Ajankohtaista: Viime viikolla olin muutaman päivän Jämsässä ja tällä viikolla Hesassa. Pääkaupungissa tuli raitiotievaunuun tummaihoinen mies, joka oli menossa patsastelemaan kaupungille. Hän oli siis taiteilija, joka oli maskeerannut itsensä pronssipatsaaksi. Kolmen sepän kohdalla minulla oli hyvä tilaisuus vertailla näköisyyttä. Olin lumoutunut.

Eliel-ravintolaan tuli kaksi pulua, kävelivät rintarinnan ja löysivät lattialta muutaman murusen. Niillä ei ollut aikomustakaan lennähtää pöydälle. Kierroksen tehtyään pariskunta asteli arvokkaasti ulos. Muista lintuhavainnoista mainittakoon Aleksanteri II:n pään päällä istunut lokki. Katsoin kerrostalon kattoparvekkeelta lintuperspektiivistä Länsi-Pasilan maisemia ja ihmettelin, kuinka paljon siellä onkaan metsää.

On mukavaa, kun lomasta on melkein puolet vielä jäljellä.

2 kommenttia:

  1. No onpas kaunis syreenipöheikkö!

    Ai sinä siis kuitenkin nautit lomailusta, vaikka olet työnarkomaani.

    Yhtäkkiä muistin kaivon. Ei kai se nyt vain unohdu taas.

    VastaaPoista
  2. Ai joo, kaivo, hyvä kun muistutit, Kirsti. Täytyypä ryhtyä toimeen. Olinkin juuri pääsemässä lomatunnelmiin.

    VastaaPoista