perjantai 31. heinäkuuta 2009

Oi jokemme



Olen hätääntynyt. Lapsuudenjokeni ylittävä silta on tuhoutumassa. Kivien välistä tunkee pajuja ja muuta kasvillisuutta. Kun kurkistaa kaiteen yli, tuskin vettä näkyy. Kyläläiset ovat poistaneet pusikoita, mutta luonto näkyy ottavan yliotteen. Ei enää riitä, että heilutaan pitkäkahvaisten puutarhasaksien kanssa.


Huoli on välitetty moneen kertaan tiepiirille, mutta mitään en tapahdu. Kivet saavat rauhassa vyöryä sillan tukirakenteista jokeen. Tarvittaisiin pikaisesti asiantuntijoita, tarvittaisiin koneita, jotta päästään tekemään kartoitus vaurioista ja sitten töihin.


Jokiuoma on louhittu kallioon ja seinämät ovat noin kymmenen metriä korkeat. Tänä vuonna on vettä runsaasti, joten sillan voi alittaa veneellä. Joensta ja sillasta on tullut nähtävyys, kyläläiset ovat rakentaneet joen partaalle näköalatasanteen. Elokuun lopulla väki viettää pimenevässä illassa venetsialaisia, silloin kynttiloöitä on sillankaiteilla ja kalliaseinämän ulokkeilla, liekit heijastuvat virtaavaan veteen. Se on satumainen näky. Kaunokainen ei saa tuhoutua. Mitä tehdään?

4 kommenttia:

  1. Meillä oli samanlainen ongelma pari vuotta sitten. Se ratkesi, silta on nyt kunnossa, mutta jutun kertominen - kuvineen - veisi liikaa tilaa kommenttilootassasi, joten teen siitä oman postauksen blogiini ja laitan linkin tänne. Kerron, kun saan sen tehdyksi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, lohduttaa jo tieto, että jossakin päin on saatu ratkaisu siltaongelmaan. Kiitos jo etukäteen.

    VastaaPoista
  3. Se on siellä: http//:skana.vuodatus.net/blog2083805/vanha-silta-kuntoon.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sokea kana. Prosessi lähti liikkeelle.

    VastaaPoista