Oi jokemme

Olen hätääntynyt. Lapsuudenjokeni ylittävä silta on tuhoutumassa. Kivien välistä tunkee pajuja ja muuta kasvillisuutta. Kun kurkistaa kaiteen yli, tuskin vettä näkyy. Kyläläiset ovat poistaneet pusikoita, mutta luonto näkyy ottavan yliotteen. Ei enää riitä, että heilutaan pitkäkahvaisten puutarhasaksien kanssa.

Huoli on välitetty moneen kertaan tiepiirille, mutta mitään en tapahdu. Kivet saavat rauhassa vyöryä sillan tukirakenteista jokeen. Tarvittaisiin pikaisesti asiantuntijoita, tarvittaisiin koneita, jotta päästään tekemään kartoitus vaurioista ja sitten töihin.

Jokiuoma on louhittu kallioon ja seinämät ovat noin kymmenen metriä korkeat. Tänä vuonna on vettä runsaasti, joten sillan voi alittaa veneellä. Joensta ja sillasta on tullut nähtävyys, kyläläiset ovat rakentaneet joen partaalle näköalatasanteen. Elokuun lopulla väki viettää pimenevässä illassa venetsialaisia, silloin kynttiloöitä on sillankaiteilla ja kalliaseinämän ulokkeilla, liekit heijastuvat virtaavaan veteen. Se on satumainen näky. Kaunokainen ei saa tuhoutua. Mitä tehdään?

Koulutapaaminen

Olin koulutapaamisessa Kivenpyörittäjän kylä- elokuvasta tunnetuksi tulleella Keski-Vuokon kansakoululla. Paikalle saapui 57 entistä koululaista. Vuonna 1906 valmistunut koulumme lakkautettiin 1967. Vanhin juhlaan saapunut oppilas oli 89 vuoden ikäinen. Tapahtuman järjestivät talkoohenkiset kyläläiset. Eijan mukana pääsin viime metreillä touhuun mukaan.

Omalta luokaltani on Pohjois-Karjalaan jäänyt neljä oppilasta ja viisi on lähtenyt maailmalle, minä olen yksi heistä. Joistakin saattaa tulla paluumuuttajia.

Koululla oli luokkakuvanäyttely (oppilaiden nimet oli selvitetty) ja koulukirjanäyttely. Koulumuistojen verestämiseksi paikalle oli raahattu helmitaulu, kuvatauluja ja kaikkia kauhistuttanut käärmepullo. Liitutaululla luki Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Vieraat saivat osallistua haluamilleen retkille, jotka suuntautuivat kesäteatterille, ilmavalvontatornin paikalle lottien kunniaksi pystytetylle muistomerkille, joen näköalatasanteelle, kiviaidoille ja tsasounalle. Matkat hoituivat miesporukan omistaman postiauton kyydissä. Ohjelmassa oli yhteislaulua, muisteloita ja näytelmä, jonka aiheena oli laulukokeet.

Ruokalista oli kuin lapsuusajan keittolasta, lihakeittoa ja vispipuuroa. Käytännön syistä ateriointi oli järjestetty Koskenkorvan vanhaan taloon. Koululla päästiin sadetta pakoon ja kahville telttakatoksen suojiin. Tapaamisessa oli mukana entisten koululaisten lisäksi perheenjäseniä ja muutama kyläläinen, joten porukkaa oli paikalla arviolta 80 henkeä.

Estraadin ulkopuolella tuli puheeksi koulukiusaaminen. Kyllä sitä meidänkin piskuisessa opinahjossa jonkin verran esiintyi. Yhden tapauksen muistan, jossa olin osallisena. Henkilö ei ollut paikalla, joten en voinut pyytää anteeksi. Ei opettajien käytöskään ole aivan moitteetonta ollut historian saatossa.

P.S. Pieni lisäys 1.8. Vuokon koulun pulpeteissa on istunut 851 oppilasta. Keittäjistä on vielä elossa Ida Kokkonen (97) ja Vieno Häkkinen (90), opettajista Touko Käyhkö, Varpu Nuutinen, Eila Järvisalo ja Hilda Karppinen. Kansakoulu Vuokossa aloitti 1901 Halolan talossa.

Haarapääskyvauvoja ja kipeä muisto

Olin kotipaikkakunnallani Juuassa ja törmäsin naapurin pihamaalla lintujen rengastajiin, isään ja tyttäreen. Hannu on tunnettu vuosikymmeniä kestäneestä lintuharrastuksestaan ja luontoaiheisista, erityisesti lintuja käsittelvistä sanomalehtikirjoituksistaan. Tytär Anna on pienestä lähtien kulkenut isänsä kanssa linturetkillä ja nyt suorittaa yliopistollista rengastustutkintoa.

Kangaskassissa oli pikkuisia haarapääskynpoikasia, jotka tyttö yksitellen otti käteensä, sitten napasutti renkaan linnun nilkkaan, mittasi siiven pituuden. Isä toimi kirjurina. Pääskysvanhemmat eivät vaikuttaneet hermostuneilta, kai olivat tyytyväisiä, kun saivat hetken helpotuksen lapsenhoidosta ja lienevät jo vuosien mittaan tulleet tutuksi ystävllismielisten rengastajien kanssa. Kun rengastus oli suoritettu, Anna kiipesi tikkaita pitkin räystäälle ja pisti huolellisesti poikaset pesään ja tarkasti peilin avulla, että kaikki penskat olivat nuppi ylöspäin. Isä kävi vielä takastamassa kaiken olevan kunnossa.

Rengastusta katseltuani tuli kouluaikainen muisto mieleen. Koulun läheisessä metsikössä oli halkopino, jonka koloon oli uunilintu tehnyt pesänsä. Olin keulilla ja menin varovaisesti kurkistamaan, mutta koko joukkohan halusi kurkistaa saman tien ja rynnimisen seurauksena tuuskahdin nenälleni, pesä meni hajalle ja munat vierivät pomppien maahan ja rikkoontuivat. Hiljainen joukko palasi opintojen ääreen. Kukaan ei sanonut mitään, opettaja ei syyttänyt, mutta ei lohduttanutkaan. Olin niin hajalla kuin pieni tyttö voi olla. Vuosikymmenien ajaksi asia jäi vaivaamaan. Kerroin kipeän muiston muutama vuosi sitten tuttavalle lintuharrastajalle. Hän sanoi, ettei se korvaamaton vahinko ollut, sillä uunilintu aloittaa uuden pesinnän jos edellinen epäonnistuu.

Hannu mainitsi, ettei haittaa, vaikka hengittää poikasiin päin ja linnun pesään, se on myyttiä, jotta lintu hylkäisi henkäyksen vuoksi kotinsa. Kun olen kerran saanut lintumaailmassa tuhoa aikaan, en pysty hengittämään, en pysty,

P.S. 8.-10.6.2009 meillä Turussa oli lintubongari Mikko Pohjanmaalta. Hän laati luettelon pihaltamme havaitsemistaan linnuista: talitiainen, kirjosieppo, kottarainen, varis, naakka, sepelkyyhky, räkättirastas, hernekerttu, varpunen, harakka, kalalokki, harmaalokki, pensastasku, peipponen, fasaani, kiuru, viherpeippo, lehtokerttu, naurulokki, tervapääsky, satakieli, hemppo.

Jäätelösooda

Teimme opiskeluaikana jäätelösoodaa ja nautimme sitä korkeista laseista, lisävarusteina pilli ja pitkävartinen lusikka. Lieneekö ollut nostalgian ja aurinkoisen päivän yhteisvaikutusta, mutta hyvältä se maistui jälleen.

Sprite, kolmas osa

Rasvaton maito, kolmas osa

Vaniljajäätelöä, kolmas osa

Eron haikeutta

Pieni iiiihana kissamme lähtee huomenna uuteen kotiin. Pentu sai viikkojen saatossa nimen Mokku, nimi muotoitui Mokkulasta, olihan pikkuinen usein kytkeytyneenä.

Uudessa kodissä hopeatiikerivärityksinen kissalapsemme saa nimen Gösta. Pentu on tähän asti voinut ravata pihamaalla meidän ja emonsa kanssa. Uudessa paikassa siitä tulee sisäkissa, mutta toimintaa ja elämyksiä riittää jatkossakin, sillä Mokku saa neljä kissakaveria ja paljon rakkautta. Ulkoilmaa se saa haistaa talon seinustalle rakennetussa verkkomajassa. Elämä tulee olemaan turvallisempaa kuin vapaana, onhan kyseessä väritykseltään katuasfalttiin ja valkoisiin huomioviivoituksiin sulautuva vireä kolli.

Onneksi kissan uusi koti ei ole kaukana, joten voimme käydä sitä tervehtimässä ja kaipaustamme lievittämässä. Mutta mitä lähipäivinä tuumaa Mokku ja mitä tuumaa Purkka-äiti?

Motoristivanhus joka kotiin

Tein vuosia sitten matkan Vienan Karjalan Kostamukseen, Vuokiniemeen, Kelevalaan ja Jyskyjärvelle. Näin siellä monta sivuvaunulla varustettua moottoripyörää. Kuljettajat olivat nuoria miehiä ja kyydittävänä oli mummo, jonka kirjava huivi lepatti virtaviivaisen terävänä.

Meillä Suomessa on kaksi ajankohtaista ilmiötä, moottoripyöriä tulee jatkuvasti lisää liikenteeseen ja vanhuksia on yhä enemmän ja enemmän. Kaikilla perheillä ei ole varaa hankkia moottoripyörää ja se tuottaa suurta murhetta. Yksinäisiä vanhuksia on hälyttävän paljon eikä tiedetä, mihin mummot ja vaarit laitettaisiin.

Miten vanhukset saataisiin liitettyä ydinperheeseen, miten vanhukset saataisiin mukaan elämään ja pysymään ajan hermolla? Mielestäni jokaisen halukkaan pitäisi saada yhteiskunnan varoilla moottoripyörä ja bensat sillä ehdolla, että hän ajeluttaa vanhusta. Moottoripyörän saaminen edellyttäisi tuhansien kilometrien taivalta, ei riittäisi reissut apteekiin tai hautausmaalle tai askertelukerhoon.

Varmaan ilmaantuisi suuri joukko lapsia, lapsenlapsia, sijaisperheitä ikäihmisille ja vapaaehtoistyöntekojöitä, jotka sitoutuisivat ulkoiluttamiseen. Suomessa näkee harvoin moottorirpyörän sivuvaunuja, mutta takaistuimelle voisi laittaa jonkinlaisen korirakennelman, joka pitäisi heiveröisenkin ihmisen kasassa. Näin isovanhemmat pääsisivät päristelemään moottoriteille, osallistumaan nuorisotapahtumiin, motoristikirkkoon, pääsisivät Lapin matkoille ja jopa ulkomaille.

Tietysti joku haluaisi sumuttaa, aina löytyy sellaisia, jotka toimivat epärehellisesti. Joku saattaisi esimerkiksi pyntätä tyttöystävänsä ikäihmiseksi. Toisaalta miehet eivät enää herkästi vaihtaisi ikävertaista aviovaimoa nuorempaan, kun keski-ikäisestä naisesta saa helpommin mummon kuin parikymppisestä.

Mielestäni uudistus on varteenotettava. Jokainen haluaa oman motoristivanhuksen. Muotisuunnittelijat suunnittelevat trendikkäitä lämpimiä ja helposti puettavia asuja ikäihmisille ja kypäriä, sillä mummot ja ukit kannattaa pitää mahdollisimman pitkään elossa ja matkustuskuntoisina. Joku syrjäytynyt vanhus voi kuntoutua niin hyvin, että hankkii oman prätkän. Se olisi vain mainosta kampanjalle.

Historiallinen paita, Avaruus, T-paita

Kujen virttyneessä T-paidassa kuulennon kunniaksi ja lauleskelen "Kuu-ukkokaan ei rauhaa saa, kun päällä maan nyt paukahtaa, ja nähdä saa se raketin, mi suunnistaa pois pilvihin", vai miten se menikään. Ystävämme Jussi lahjoitti minulle vuosia sitten paidan, jonka painatus kuvaa neljänkymmenen vuoden taikaista tapahtumaa, ihmisen astumista ensimmäistä kertaa kuun pinnalle.

Paidassa on kuvattuna raketti, jonka toisessa siivessä on teksti USA ja toisessa NASA. Neil Armstrong on pystyttämässä lippua. Hetkeä aikaisemmin hän on sanonut: Houston, kotka on laskutunut. Alhaalla lukee KENNEDY SPACE CENTER. Kuvan reunassa on Design ja jotain, mistä ei saa selvää. Niskalapussa on teksti ONEITA, POWER -T, PRE-SHRUNK, 100% COTTON, MADE IN U.S.A., koko (42-44) ja sitten tuotteen hoito-ohjeita, joita ei ehkä ole kovin tarkkaan noudatettu..

Tein kesällä 1978 kenttätöitä graduani "Nunnanlaheden vuolukivityöstä ja kyläelämästä" varten. Mökin pihamaalla seisoessamme haastateltavani Amalia Lehikoinen osoitti taivaalle, jossa kumotti kuu, ja kuiskasi: "Ja elä sitten usko mittää, jos joku huasttaa, jotta oes immeinen kuussa käynnä. Ei oo käynnä. Puonna oes, jos oes sinne männy." Hän oli hyvin luotettavan tuntuinen nainen, kivilouhoksella työskennelleen miehensä ensimmäisten kumiteräsaappaidenkin ostoajankohdan muisti päiväntarkasti. Myöhemmin olen kuullut muitakin kuumatkaa koskevia epäileviä kannanottoja, mutta mitäpä tuosta.