Lääkäri Johannes Copp saapui Turun linnaan hoitamaan Juhana herttuaa, jolla oli sitkeä katarri ja silmäsairaus. Copp oli koulutukseltaan pappi, lääkäri ja astrologi, joka oli työskennellyt niin köyhän kansan parissa kuin Keski-Euroopan hoveissa ruhtinaitten henkilääkärinä. Hän oli julkaissut useita teoksia, mm. astrolabiumin käytön oppikirjan, ruton ja muiden sairauksien parantamisohjeita sisältäviä kirjoja sekä katolisuutta ruoskivan kirjan. Copp oli omistanut ensimmäisen teoksensa itse uskonpuhdistaja Martti Lutherille.
Lääkäri Copp oli suorittanut myös teologin tutkinnon ja hänellä oli linnassa tilaisuus keskustella syvällisesti pappi Petruksen kanssa. Molemmat olivat yksimielisiä siitä, että katolisuuden oli ollut aika väistyä puhtaan uskon tieltä. ”Sola scriptura”, he sanoivat yhteen ääneen. ”Yksin kirjoituksista”, lausui linnan pappi Petrus. Kirkolle Raamattu on sen ainoa perusta. Coppilla oli aiheesta paljon sanottavaa, sillä hän oli julkaissut dialogimuotoon kirjoitetun katolisuutta kritisoivan teoksen.
Lääkäri Copp tunsi tähtitaivaan ja planeetat, joiden asema määrää kunkin ihmisen kohtalon. Tuona tammikuisena pakkasiltana tähdet näkyivät kirkkaina ja astrologi Copp kiipesi linnan merenpuoleisen tornin huipulle, vartiokoppiin, jossa tavallisesti roihusi tervasoihtu. Nyt merkkitulta ei tarvittu, sillä meri oli jäässä ja ensimmäiset laivat pääsisivät tulemaan aikaisintaan toukokuussa. Tähtiä tarkkailemaan oli tullut myös linnan pappi Petrus, joka mietti, uskoako Turun arvoisan piispan Agricolan kalenterissaan julkaisemia merkintöjä taivaankappaleitten liikkeistä ja vaikutuksista, vai luottaisiko sittenkin kuningas Kustaa Vaasaan, jonka mielestä tähtiin tuijottelu oli hölynpölyä.
Turun piispa Mikael Agrcola oli julkaissut Rukouskirjan (1544), johon hän oli liittänyt astrologiaa ja lääkintää käsitteleviä tietoja. Rukouskirjan välityksellä tuli tietoon mm. edulliset suoneniskentäajat. Myöskään muinaiset suomalaisten jumalat eivät päässeet unohtumaan, sillä piispa oli tallentanut niiden luettelon Rukouskirjaan. Johannes Coppilla ei ollut mahdollisuutta tavata Turun mahtavaa piispaa, sillä tämä oli ehtinyt lähteä matkalle Moskovaan. He olisivat voineet keskustella kirkon tilasta, opin puhtaudesta ja jakaa kokemuksia yhteistyöstä kuningas Kustaa Vaasan kanssa. Niin piispa Agricola kuin astrologi Coppkin olivat riitaantuneet kuninkaan kanssa.
Pappi Petrus pystyi tunnistamaan muutaman planeetan, kuten Jupiterin, Saturnuksen ja Venuksen sekä tähtikuvioita, jotka olivat Jumalan luomia kuten maan elävätkin. Petrus tiesi, että Johannes Copp oli oppinut ja asiansa osaava astrologi. Parhaillaan tämä kaivoi esiin kallisarvoisen laitteen, astrolabiumin, ja asetteli sen sopivaan kulmaan vartiokopin kaiteelle. ”Herttua Eerik osaa lukea taivaan merkkejä toisin kuin isänsä. Hän tietää, milloin on paras ryhtyä toimeen ja milloin on vaara uhkaamassa. Minun pitäisi olla herttuan tukena Kalmarissa. Surullista vain, että Eerik herttuan tulevaisuus ei hyvältä näytä, ei hyvältä näytä. Pitäisi iskeä suonta.” ”Niin mutta eihän tammikuussa saa iskeä suonta. Ei ainakaan pääsuonta”, Petrus muistuttaa.
” Onneksi Erikillä on runsaasti naisseuraa. Sopivaa puolisoa ei tosin ole vielä löytynyt, vaikka on etsitty ympäri Eurooppaa”, astrologi toteaa. Pappi Petrus kavahti, sillä linnassa ei ole katsottu hyvällä Coppin ja hänen vihkimättömän naisensa Bonikan yhteiselämää. ”Ei ihmisen ole hyvä olla yksin, Raamatussakin niin sanotaan,” lausui Copp arvaten kumppaninsa ajatukset. Sitä paitsi lääkärinä vakuutan, että likeinen yhdessäolo puhdistaa ruumiin, ottaa pois surun ja on hyväksi sydämelle. Se tekee elämän suorastaan hilpeäksi. Ja antaa hyvän unen. Etsikää tekin nainen itsellenne, olette usein alakuloinen.”, Pappi Andreas piti tuollaista puhetta synnillisenä, vaikka hän olikin suunnitellut vaimon hankkimista itselleen, kun vihdoin papeillekin se oli tullut luvalliseksi. Itse Turun piispa Agricolakin oli mennyt naimisiin. ””Lääketieteellinen tulkintanne on ristiriidassa Raamatun sanan kanssa”, uskaltautui pappi Petrus sanomaan.
”Mikä te olette sanomaan. Mihin te täällä vieläkin uskottekaan, taivaanhenkiin ja maahisiin. Kuulin, että teitäkin joku linnaan taksvärkkipäiviään maksamaan tullut maalainen nimitti Pekoksi. Mikä pellonpeikko te oikeastaan olettekaan, ohrapellot kyllä kasvaa”, kiivastui astrologi Johannes Copp, joka oli muutama vuosi sitten jättänyt vihityn vaimonsa Ludmilan Puolaan ja eli nyt yhdessä kevytmieliseksi havaitun Bonikan ja viiden lapsensa kanssa.
Pappi Petrelius laskeutui tornista alas syvissä mietteissä ja astrologi Copp tähysi taivaalle. Kumpikin tutkiskeli sydäntään ja pohti, mitä oikeastaan tarkoittaa Sola Scriptura.
torstai 29. maaliskuuta 2012
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Maa järisi Turussa vuonna 1755
Abraham Achrenius (1706-1769), Turun linnan vankilasaarnaajana 1747–53 toiminut herätysliikkeen perustaja, ikuisti kirjoituksessaan Lissabonin maanjäristyksen, josta myös turkulaiset saivat osansa.
Achrenius oli kiinnostunut kirjallisuudesta ja runoudesta, mutta sisäinen pakko veti hänet teologisiin opintoihin Turkuun. Kerran seurakuntalaiset pakenivat kauhun vallassa ulos kirkosta Achreniuksen tulikivenkatkuisia uhkauksia. Monenlaisia järistyksiä omassa elämässäänkin kokenut Abraham Achrenius pääsi kaksi vuotta ennen Lissabonin tuhoa Nousiaisten kirkkoherraksi.
Lissabonin kaupungin täydellisen tuhon aiheuttanut maanjäristys tärisytti Suomen kamaraa ja pysäytti järvien aallokon. Aurajoen vesi kohosi kaksi metriä ja virtaus kääntyi vastakkaiseen suuntaan. Tapahtumaa Achrenius kuvaa arkkiveisussa ”Sijtä hirmuisesta ja surkiasta maanjäristyxestä Lissabonin suuresa pääcaupungisa”.
Varjelusta ja johdatusta anelevassa virsiseppä Achreniuksen virressä 390, säkeistöissä 3–4 on vaikutteita tapahtumasta, joka liikutti mannertamme
Ja vaikka vuorten haudaksi
Maan syvyys aukeaisi,
Maailma vaikka hukkuisi
Tai tyhjiin raukeaisi,
Niin vahva, varma turvani
Ja kallioni, linnani,
Oi Jeesus, olet aina
Ja vaikka järkkyisikin maa
Ja tulva syöksähtäisi
Tai raunioita, kuolemaa
Vai kaupungista jäisi,
Niin järkkymättä kuitenkin
Jää muuri Herran kaupungin,
Se kestää paikallansa.
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
Mainostan Turun linnan loiston aika-kirjaa
Turun linnan loiston aika-kirjan sivun 121 kuvassa kuvanveistäjä Sofia Saari tutustuu renessanssimuotiin. Miehen yllä on pukurekonstruktio, herttuan puku, joka oli oiva apu taiteilijalle hänen hahmotellessaan Juhan herttuaa esittävää veistosta.
Herttuankokoinen veistos valmistui Poriin kaupungin 450-vuotisjuhlien kunniaksi.
Olettko muuten huomanneet, että Sofia Saari raportoi Helsingin Sanomissa kulttuuripääkaupunkiaiheista.
Sumen tietokirjailijaliiton jäsenille tuli tiedustelu, missä määrin kukin on käyttänyt sosiaalista mediaa julkaisujensa myynnin edistämiseen. Minulla on kotisivuillani maininta Nina Lepokorven kanssa kirjoittamastani Turun linnan loiston aika teoksesta. Vaikka kirjoitan sisällöntuottajan ominaisuudessa päivittäin tekstiä Turun linnan opastus- ja tapahtumatoiminnan tarpeisiin, toistaiseksi ei valmiita kirjoja ole tippunut julkaistavaksi sen enempää, ellei lasketa joitain parinkymmenen sivun läpysköitä sellaisiksi. Artikkeleita on sen verran, että luettelon niistä saa sopimaan A4:een.
Tässä linkki kirjaan.
Suomen tietokirjailijoiden lähettämään kyselyyn pitää vastata maananantaihin mennessä. Niinpä mainostan nyt 2007 julkaistua Turun linnan loiston aikaa. Kirjan on julkaissut WSOY ja siellä yhteistyökumppaneina olivat mainiot Tuulikki Hanste ja Ilpo Probst. Markkinointiin ei kustantaja satsannut juuri lainkaan ja kirjakaupat ovat ottaneet kirjaa laimeasti myyntiin, sillä oppikirjojen oheislukemistoista saatava niukka voitto ei houkuttele tuhlaamaan myyntitiskien rajoitettua tilaa.
Turun linnan loiston aika on hyvä kirja. Käytän sitä usein lähdeteoksena, sillä teksti on täyttä asiaa. Joukossa on toki kertomuksia, joissa mielikuvitus on päästetty valloilleen, mutta niidenkin kirjoittamiseen on innoittanut todelliset historialliset tapahtumat. Kertomukset on kirjoitettu kursiivilla ja sivut koristeltu ornamentein, jotta ne erottuvat asiateksteistä. Kirja on tarkoitettu ensisijaisesti nuorille lukijoille. Teoksen ulkoasun määräsi Kauan sitten-sarjan formaatti.
Vaikka kirjan valmistumisesta on kulunut neljä vuotta, se kannattaa ostaa. Kirjaa voi tilata netin kautta. Mainostin kirjaa pari kuukautta sitten eräälle opettajalle ja hän vakuuttui heti siitä, että luokka tarvitsee juuri tuollaisen hauskan historiakirjan luettavakseen ja hankki sen jokaiselle luokkansa oppilaalle. Niin sitä pitää.
Kannattaa myös ostaa Balleriina hevosen selässä kirja, jonka olen tehnyt yhdessä sirkustaiteilija Edit Kleinbartin kanssa. Edit oli kirjoittaja ja minä toimittaja/kääntäjä. Kirjan markkinoinnista on huolehtinut Edit itse ja niinpä kirja on jo päässyt toiseen painokseen.
Mainostan tässä saman tien seuraavaa kirjaamme Sirkus kuvina, joka ilmestyy ensi vuonna. Sain apurahan Suomen tietokirjailijoilta, kiitos, joten kelpaa tässä kirjoitella.
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Juhlan aika
Hesingin Sanomissa oli sivunkokoinen (värikäs) kuva Turun linnan pihasta, joka johdattaa kulttuuripääkaupunkivuoteen. Kierreportaita esittävä kuva on otettu 65 vuotta sitten.
Katselin kirjaa Suomi kuvina (WSOY 1946). Siinä on valokuva Turun linnasta ja kuva linnan länsitornin kierreportaista. Portaat kulkevat vastapäivään, jos ajatellaan kulkua ylhäältä alaspäin. Oikeakätinen miekkamies oli vahvoilla puolustaessaan linnaa. Hänelle pärjäsi vain taitava vasenkätinen tornia valloittamaan tullut miekkamies.
Vasta kun kirjoittamisesta tuli tavoiteltava kansalaistaito, vasenkätiset joutuivat syrjittyyn asemaan. Muste tuhraantui, vasen oli paha puoli, syntinen puoli, oppimattomien moukkien suunta. Lusikka piti ottaa oikeaan käteen eli "kauniiseen käteen".
Turun linna oli 65 vuotta sitten pommituksen jäljiltä. Kierreporraskuvan vieressä on teksti: Muurien paksuus ja ikkunain kapeus osoittavat, että se (linna) oli rakennettu linnoitukseksi eikä juhlien viettopaikaksi.
Ajat ovat muuttuneet. Vasenkätiset ovat vähintään yhtä fiksuja kuin me oikeakätiset ja Turun linnasta on tullut juhlapaikka. Ymmärtääköhän sitä ihminen rauhan merkityksen vasta sitten, jos sen menettää. Onko se sama juttu kuin terveyden kanssa.
Nyt on lupa juhlia.
perjantai 24. joulukuuta 2010
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Pala historiaa
Albumin sivuilta löytyy U-Bahnin ja S-Bahnin lippuja. Keskellä on jostain karkkiautomaatista tullut pikkupistooli, joka hämmensi rajan aseistetun virkailijan.
Vietin kesän 1968 Saksassa, joka siihen aikaan oli jakaantuneena itään ja länteen. Pääsin käymään Berliinissäkin, joka oli jakaantunut moneen zooniin. Bussia ei saanut pysäyttää matkalla Länsi-Saksasta Länsi-Berliiniin. Jännittäviä hetkiä koimme, kun bussista sauhusi vedet pihalle ja matkakumppanin nenästä tuli verta. Näkyvin raja oli Berliinin muuri idän ja lännen välillä. Pääsin itäpuolelle ulkomaalaisille tarkoitettua reittiä pitkin ja minulla oli passi ja joku lupakirja mukana. Rajanylitykset ja -alitukset olivat tarkkaan kontrolloituja.
Länsipuolella oli valotauluja, jotka oli suunnattu itään päin. Itäpuolella oli muurinpuoleiset ikkunat laudoitettu umpeen eikä sieltä saanut vilkuilla valotauluissa lähetettyihin uutisvirtojen suuntaan. Asuin länsipuolella pommien vaurioittamassa talossa, jota nunnat emännöivät. Idssä brötchenit ja jäätelö maistuivat.
Lännessä myytiin postikortteja, joissa oli Kennedyn kuva ja teksti: Ich bin ein Berliner. Kennedy vieraili Berliinissä kesäkuussa 1963 ja hänet salamurhattiin marraskuussa. Viisi vuotta ennen matkaani.
En voinut käsittää muuria. Olin tyhmänrohkea ja kävin irroittamassa muurista palasen. Se aiheutti liikettä vartiotorneissa. Olen edelleen elossa ja suunnittelen matkaa Berliiniin. Muurinpalasta ei tarvitse mennä ostamaan matkamuistoksi, kun sellainen lähti mukaan jo viime kerralla.
tiistai 7. joulukuuta 2010
Karjalainen kyly
Olimme saapuneet karjalaiseen kylään, jonka läpi virtaava joki oli tyven ja rakennusten päätyjen kuvajaiset heijastuivat iltaruskon värittämään kalvoon. Huivipäiset naiset olivat odottamassa riippusillan kupeessa ja bussilastillinen matkalaisia jaettiin kyläläisten kesken. Kuljin nutturapäinen Annin perässä ensin kiemuraista hiekkatietä ja sitten kapeaa polkua pitkin hänen kotiinsa, jossa oli ruoka katettuna. Luulin, että pöydässä odottaisi karjalanpiirakat ja karjalanpaisti, mutta pöytään olikin katettu venäläistä vuokaleipää, perunakeittoa ja ohuita tomaattiviipaleita. Myöhemmin kuulin, että uunit on purettu pois kaikista taloista, leipä ostetaan kaupasta ja keitot keitetään sähköhellalla. Ruoka maistui, Anni istui vastapäätä ja tutkiskeli vierastaan. Kun sanoin keiton olevan hyvää, Anni katsoi läpitunkevalla katseellaan, ja jos olisin oikeasti ajatellut jotain muuta ruuan laadusta, hän olisi varmasti huomannut sen.
Annille oli karttunut ikää muutamaa tuntia vaille 75 vuotta. Valkovenäläinen Ukrainasta tullut mies oli vienyt nuoren Annin Murmanskiin ja sitten oli palattu yhdessä Karjalaan, mutta kuolema korjasi miehen ennen aikojaan. Mies oli ollut oikein hyvä ihminen, ei ryypännyt, oli niin pulska ja punaposkinen. Annin poika asuu perheineen joen toisella puolella, toinen poika on Pietarissa töissä ja nuorin ... Annin ilme muuttui tuskaiseksi ja kyyneleet alkavat valua. Sitten Anni kysyi, että maistuuko kyly, niin että mennäänkö saunaan. Mikäpä tuntuisi paremmalta kuin sauna matkan jälkeen. Kun Anni kuuli, ettei minulla ole halattia mukana, hän etsi suurikukkaisen saunatakin kaapista, joka piti pukea jo mökissä päälle. Kuljemme peräkkäin pyyhe kainalossa polkua pitkin harmaiden hirsirakennusten ohi saunalle.
Anni seisoi vasta kädessään ja kysyy, että saako hän kylvettää minut. Olin hiukan hämilläni. Vanha ihminen joutuu kuumassa saunassa tekemään kylvettäjän raskaan työn, mutta karjalainen kyly kuulosti sen verran houkuttelevalta, että asetuin lauteille. Anni heitti löylyä ja hetkessä hirsiseinäisen saunan täytti mäiske ja vahva koivulehtien tuoksu. Jos vaivaa oli lavoissa tai ristiselän tienoilla, niin sauna jos mikä sen parantaisi. Anni paukutti vastalla kiivaaseen tahtiin ja luki: ”Kipu vaiva mene perkeleen helvettiin. Mene pois.” Sitten Annin ääni pehmeni ja hän maanitteli, että kivut ja vaivat voisivat lähteä virtaa pitkin menemään. Minulta olivat kaikonneet kaikki jännitykset, ei tehnyt mieli olla missään muualla kuin Annin saunan lauteilla ja olisin voinut vaikka nukahtaa. Sitten kuulin, että seuraavana olisi vuorossa pötzipuoli. Käännähdin selälleni ja Anni kyseli, että onko lapsia ja onko asiat muuten niiltä osin kunnossa. Saunassa oli aika pimeää, joten en nähnyt Annin katsetta, mutta ilmeisesti se oli tuo läpitunkeva tutkiva katse, jonka olin huomannut heti tavattuamme. Alkoi vinha mäiske. Jos lapset tähän mennessä ei olisi tullut tehtyä, niin tuskin Annin huiskinnalla olisi sentään sellaista taikavoimaa, että asia enää korjaantuisi, rohkenin ajatella. Käsittely jatkui ja Anni luki: Tule terveeksi, tule Jumalan luoman terveeksi.
Istuin saunan seinustalla puhdistuneena ja Jumalan luoman terveenä ja saunasta kuului, kun Anni ajoi itsestään irti kivut ja vaivat. Sitten mentiin uimaan. Ei, tänä kesänä ei Anni ollut uinut joen yli. Hetken päästä hän oli jo kaukana puolivirrassa ja Annin pää kokonaisuudessaan oli hänen nutturansa kokoinen. Melkein hätäännyin, että mitä minä nyt teen, jos emäntäni jo ensimmäisenä iltana hukkuu silmieni eteen. Onneksi Annin pää kuitenkin vielä kasvoi normaaleihin mittasuhteisiin. Onnittelin häntä suorituksen johdosta.
Anni istui penkille ja laskevan auringon kullassa kertoi, että hänen kaunis nuori poikansa tapettiin Kostamuksen kaupungin pimeillä kujilla. Poika lepää kalmismaalla talojen takana, siellä missä on vihreää, siellä puiden keskellä, ihan siinä lähellä kasvaa koivu ja vahva mänty. Anni näytti saippuaa, painoi sen rintaansa vasten, kuiskasi. Saippua on parasta lääkettä, sitä pitää käyttää säästeliäästi, sillä sillä saippualla hän pesi poikansa ruumiin.
Annin syntymäpäivä lähestyi, enää tunti. Istuin kuistilla ja katselin kalmismaalle päin, sinne missä pojan haudalla oli teekuppi kuin Annin kattamassa pöydässä, kolme pikkuleipää, joista yksi osittain syöty, vahakukkia ja hautakivessä pojan kuva. Tummakulmmainen kaunis poika.
Anni oli sitonut sileän huivin kaulaansa, kattanut teepöydän ja paistanut kakun, jonka reseptin hän oitis lupautui antamaan. Konjakkipullon etiketissä oli marjojen kuvia. Kilistimme kristallilaseja heti puolen yön jälkeen ja sanoimme terveydeksi niin monella kielellä kuin osasimme ja joimme vielä toiset. Sitten Anni pani korkin kiinni ja sanoi, että tämä on sitten aamuksi. Lauloimme Karjalan kunnailla lehtii puu ja Lapsoset ketterät kotihaasta, sitten tapailimme vielä ortodoksien onnittelulaulua Monia vuosia, monia vuosia, monia armorikkaita vuosia. Annoin Annille lahjaksi kahvipaketin ja suklaarasian. Anni sanoi, että hän juo vain teetä, mutta suklaa kyllä maistuu.
Annille oli karttunut ikää muutamaa tuntia vaille 75 vuotta. Valkovenäläinen Ukrainasta tullut mies oli vienyt nuoren Annin Murmanskiin ja sitten oli palattu yhdessä Karjalaan, mutta kuolema korjasi miehen ennen aikojaan. Mies oli ollut oikein hyvä ihminen, ei ryypännyt, oli niin pulska ja punaposkinen. Annin poika asuu perheineen joen toisella puolella, toinen poika on Pietarissa töissä ja nuorin ... Annin ilme muuttui tuskaiseksi ja kyyneleet alkavat valua. Sitten Anni kysyi, että maistuuko kyly, niin että mennäänkö saunaan. Mikäpä tuntuisi paremmalta kuin sauna matkan jälkeen. Kun Anni kuuli, ettei minulla ole halattia mukana, hän etsi suurikukkaisen saunatakin kaapista, joka piti pukea jo mökissä päälle. Kuljemme peräkkäin pyyhe kainalossa polkua pitkin harmaiden hirsirakennusten ohi saunalle.
Anni seisoi vasta kädessään ja kysyy, että saako hän kylvettää minut. Olin hiukan hämilläni. Vanha ihminen joutuu kuumassa saunassa tekemään kylvettäjän raskaan työn, mutta karjalainen kyly kuulosti sen verran houkuttelevalta, että asetuin lauteille. Anni heitti löylyä ja hetkessä hirsiseinäisen saunan täytti mäiske ja vahva koivulehtien tuoksu. Jos vaivaa oli lavoissa tai ristiselän tienoilla, niin sauna jos mikä sen parantaisi. Anni paukutti vastalla kiivaaseen tahtiin ja luki: ”Kipu vaiva mene perkeleen helvettiin. Mene pois.” Sitten Annin ääni pehmeni ja hän maanitteli, että kivut ja vaivat voisivat lähteä virtaa pitkin menemään. Minulta olivat kaikonneet kaikki jännitykset, ei tehnyt mieli olla missään muualla kuin Annin saunan lauteilla ja olisin voinut vaikka nukahtaa. Sitten kuulin, että seuraavana olisi vuorossa pötzipuoli. Käännähdin selälleni ja Anni kyseli, että onko lapsia ja onko asiat muuten niiltä osin kunnossa. Saunassa oli aika pimeää, joten en nähnyt Annin katsetta, mutta ilmeisesti se oli tuo läpitunkeva tutkiva katse, jonka olin huomannut heti tavattuamme. Alkoi vinha mäiske. Jos lapset tähän mennessä ei olisi tullut tehtyä, niin tuskin Annin huiskinnalla olisi sentään sellaista taikavoimaa, että asia enää korjaantuisi, rohkenin ajatella. Käsittely jatkui ja Anni luki: Tule terveeksi, tule Jumalan luoman terveeksi.
Istuin saunan seinustalla puhdistuneena ja Jumalan luoman terveenä ja saunasta kuului, kun Anni ajoi itsestään irti kivut ja vaivat. Sitten mentiin uimaan. Ei, tänä kesänä ei Anni ollut uinut joen yli. Hetken päästä hän oli jo kaukana puolivirrassa ja Annin pää kokonaisuudessaan oli hänen nutturansa kokoinen. Melkein hätäännyin, että mitä minä nyt teen, jos emäntäni jo ensimmäisenä iltana hukkuu silmieni eteen. Onneksi Annin pää kuitenkin vielä kasvoi normaaleihin mittasuhteisiin. Onnittelin häntä suorituksen johdosta.
Anni istui penkille ja laskevan auringon kullassa kertoi, että hänen kaunis nuori poikansa tapettiin Kostamuksen kaupungin pimeillä kujilla. Poika lepää kalmismaalla talojen takana, siellä missä on vihreää, siellä puiden keskellä, ihan siinä lähellä kasvaa koivu ja vahva mänty. Anni näytti saippuaa, painoi sen rintaansa vasten, kuiskasi. Saippua on parasta lääkettä, sitä pitää käyttää säästeliäästi, sillä sillä saippualla hän pesi poikansa ruumiin.
Annin syntymäpäivä lähestyi, enää tunti. Istuin kuistilla ja katselin kalmismaalle päin, sinne missä pojan haudalla oli teekuppi kuin Annin kattamassa pöydässä, kolme pikkuleipää, joista yksi osittain syöty, vahakukkia ja hautakivessä pojan kuva. Tummakulmmainen kaunis poika.
Anni oli sitonut sileän huivin kaulaansa, kattanut teepöydän ja paistanut kakun, jonka reseptin hän oitis lupautui antamaan. Konjakkipullon etiketissä oli marjojen kuvia. Kilistimme kristallilaseja heti puolen yön jälkeen ja sanoimme terveydeksi niin monella kielellä kuin osasimme ja joimme vielä toiset. Sitten Anni pani korkin kiinni ja sanoi, että tämä on sitten aamuksi. Lauloimme Karjalan kunnailla lehtii puu ja Lapsoset ketterät kotihaasta, sitten tapailimme vielä ortodoksien onnittelulaulua Monia vuosia, monia vuosia, monia armorikkaita vuosia. Annoin Annille lahjaksi kahvipaketin ja suklaarasian. Anni sanoi, että hän juo vain teetä, mutta suklaa kyllä maistuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
