Sirkuskirjan herättämiä mietteitä

Luin Lotta Lundbergin rommaanin Klovnin kyyneleet. Se kertoo kääpiöseurueen matkasta uhkaavan maailmansodan varjossa. Se kertoo myös ulkopuolisuudesta, kaipauksesta ja rohkeudesta.

Kuulin monta sirkustarinaa kiertäessäni sirkushullu Markku Aulangon kanssa Suomen maata Yhtä sirkusta-näyttelyn suunnitteluvaiheessa. Näyttelyä rakennettaessa tutustuin Edit Kleinbarthiin, jonka elämänvaiheet liippaavat läheltä ajallisesti ja paikallisesti lukemani Lundbergin kirjan tapahtumia. Editin tarina on kovin erilainen, mutta sirkuslaisuus teki hänestäkin ulkopuolisen. Karavaani kulki paikkakunnalta toiselle, tavallaan se oli pakomatkakin, ja pieni tyttö joutui käymään yli sataa koulua. Ei siinä kerennyt solmia ystävyyssuhteita, muut koululaiset eivät edes tienneet tuntemattoman tytön nimeä, vaan hän oli aina "se sirkuslainen".

Edit halusi kirjoittaa kirjan kertoakseen, kuinka henkeäsalpaavia ohjelmanumeroita on sirkusteltoissa ja kiinteissä sirkusrakennuksissa eri puolilla Eurooppaa esitetty ja keitä niissä esiintyvät taiteilijat olivat. Siinä kaikessa hän ja hänen perheensä olivat mukana, joskus keskiössä, välillä sivusta tarkkailijana. Viiden vuoden urakan jälkeen valmistui "Balleriina hevosen selässä". Nyt on tekeillä uusi kirja, jossa valokuva-albumien haalistuneet kuvat saavat selityksensä, maneesin reunalla seisova klovnikin tulee näkyväksi.

Lotta Lundbergin kirja on siis romaani. Kirjailija on matkan varrella loitontunut haastateltavastaan ja tehnyt tutkimustyötä arkistoissa. Klovnin kyyneleet ei kuulukaan olla historiakirja tai elämäkerta, mutta silti Lundberg monien muiden kirjailijoiden tavoin pelastaa elämäntarinoita, jotka muutoin häipyisivät unholaan. Taiteessaan he voivat liikkua faktojen parissa ohuesti, mutta ihmisessä syvemmin kuin historioitsijat.

Monasti kiinnostumme ihmisestä ja hänen tietämistään asioista vasta sitten, kun henkilö on kuollut ja asioiden tarkentaminen haastatteluilla on myöhäistä. No voihan sitä tietysti penkoa jälkeen jääneitä papereita ja tehdä oman tulkinnan. Aloittaessani 70-luvulla vajaan vuoden kestäneet kulttuurihistorian opinnot jäi mieleeni opettajan lausahtama runon säe: "Unohdus, siihen kuiluun kaikki hukkuu. Mennä rajan yli ja tulla historiaksi." Nyt käsitän säkeen uudella tavalla, siis ensin unohdus ja sitten historiaksi.

Täältä löytyy arvio Lundbergin kirjasta.

Kalevala-kortteja

Ennenkin on kerätty rahaa postikorteilla hyviin tarkoituksiin. Kokoelmissani on Kalevala-aiheisia postikortteja. Kortin takana lukee: Myynnistä kertyneet varat lahjoitetaan "Suomen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistykselle" keuhkotaudista toipuvien naisten hoitokodin hyväksi. Kultatähkä. Ruotinkielisessä Kalevala-kortissa sama på svenska. Kultatähkä on Guldaxet. - Kultatähkä tuli Isojoelle ja se ei ole mikään tilapäinen korttitalo. En tiedä, miten paljon korteista kertyi rahaa rakennustyöhön.

Korttitaiteilijana Eino Rapp (1902-53) ei taida olla kovin tunnettu. En tiedä kuin Kalevala-korttisarjan, johon kuuluu kahdeksan korttia.

Kortissa lukee:

Ukko risti ripsahutti,

Kasti lapsen kapsahutti

Karjalan kuninkahaksi,

Kaiken vallan vartijaksi.

Taiteilija Eino Rapp -33

Keskimmäinen kortti on Martta Wendelinin (1893-1986) ja siinä on teksti:

Kenpä siitä oksan otti,

Se otti ikuisen onnen;

Kenpä siitä latvan taittoi,

Se taittoi ikuisen taian,

Kenpä lehvän leikkaeli,

Se leikkoi ikuisen lemmen.

Kalevala 2: 191-196

Kortti oikealla:

Blås med kraft i vallarluren,

låt dess starka stämma klinga

så att bergen blomstrsmyckas;

hedarna få liv och skönhet,

lövskogsbryn och svedjebranter

stråla i en härlig fågring.

Kalevala 32: 121- 126

Taitelija Martta Wendelin

Katse tulevaisuuteen

Opiskeluajan illanvietoihin kuului ohjelmanumero, jossa ennustaja Sibylla esiintyi. Huoneen verhot olivat kiinni, kynttilä paloi ja tietäjänainen katsoi tulevaisuuteen. Myöhemmin Sibylla (Leena A Airola) hairahtui opiskelemaan Englannissa konservaattoriksi ja vaikuttaa nykyisin Trondheimissa pelastaen menneisyyttä tulevaan.

Taustalla näkyy Porin Puuvillassa ja Finlaysenilla työskennelleen tekstiilitaitilija Sirkka Siven suunnittelema kangas, joka oli väritykseltään keltaista, oranssia ja savunmustaa. Hylly on lastulevyä, keltaiseksi maalattu.

Yleisönosasto (TS 26.8. 1980-luvulla)

"Murre harmittaa

Kävin viime viikolla vaimoni kanssa Turussa eräässä museossa.

Syntyperäisenä turkulaisena, mutta nyt muualla evakossa asuvana tuntui vallan kauhialt, kun opastyttö esitteli rakennusten sisällä tapahtunutta toimintaa muulla kuin Turun murteella. Kulttuurinen ja historiallinen ristiriita oli aikamoinen.

Toivoisin, että jos opas ei ole turkulainen, hän voisi puhua edes kirjakieltä, ettei tilanne muodostuisi kuvatun kaltaiseksi. Et tämmöttis vaa.

Entinen pansiolainen"

Lehtileikkeen yhteydestä löytyi vastaus, kai lähetin sen lehteen.

Puhtaasti turkulaista museota on vaikea löytää. Ainakin meillä Turun linnassa ei oppaiden puheesta ole kotoista murretta ryhdytty karsimaan. Suomen kielen lisäksi myös muut oapstuskielet, ruotsi ja englanti, soljuvat vaikka savolaisella korostuksella. Jaakko Ilkan vankisellistä kertoessaan saattaa joku opas innostua pohjalaiseen kerrontaan. Turun linnaan jos mnne sopii murteiden ja kielten sekamelska, onhan linna sen yli 700-vuotisen historian aikana tullut rakentajia ja puolustajia ja valloittajia niin idästä kuin lännestäkin.

Murteet ovat nousseet uuteen kukoistukseen. Nyt opastytöt saavat posmittaa linnan historiaa sillä kielellä ja sillä murteella, mitä parhaiten taitavat. Saattaa se joitain paljasjalkaisia turkulaisia harmittaa tai ainakin huvittaa.

Tuhtia laivamuonaa

Olen vapaalla tavallista piemmän jakson, kun on talkoovapaat ja ylityövapaat ja vuosilomat. Linnassa on menossa vuoden tärkein tapahtuma Ritaripäivät. Minä tyhjennän kotona eteisen ylähyllyä, jonne on tullut heiteltyä vaikka mitä. Tuli vastaan À la Carte.

Vuosituhannen vaihtessa suunnittelin Nina Lepokorven kanssa m/s Silja Europaan Kuninkaantie-Menun. Selvitimme ruokatarvikkeet, joiden pohjalta laivan keittiömestarit loihtivat herkut. Jos aterian söi alkupaloista jälkiruokaan, pärjäsi laivalla mukavasti seuraavan päivän aamupalaan asti.

Kuninkaantieksi nimetty, Suomen kahden huomattavimman keskiaikaisen linnan välillä kulkeva tie johti Turusta Viipuriin. Jo varhain johti tie Raaseporiin ja myöhemmin Helsinkiin. Tämä tie muodosti osan pitkästä reitistä, joka kulki linjaa Göteborg (Älvsborg) - Västerås - Tukholma - Turku - Viipuri.

Seutujen yhditäminen maitse ja meritse oli välttämätöntä valtkunnan hallinnon, puolustuksen ja koossa pysymisen kannalta. Tietä pitkin kulkivat Ruotsin valtakunnan kuninkaat keskiajalta aina 1800-luvun alkuun asti. Sitä käyttivät myös Venäjän tsaarit ja vielä 1900-luvun alkupuolella Turun ja Helsingin välillä kulkevat matkustajat. Tuolla tiellä, linnoissa, kartanoissa ja kestikievarissa, keinahtelevissa vaunuissa, merellä myrskyssä ja tyvenessä, maisteltiin ruokapöytien uusia herkkuja.

Kuninkaantien tarina alkoi 1200-luvulla ja jatkuu tänäkin päivänä. Hallitsijoiden keittiöistä kulkeutuneet tuoksut ja maut ovat vain jalostuneet entisestään.

Kuninkaan-Menu rakentui niiden ruokatarvikkeiden ja ruokalajien pohjalle, jotka nautittiin seuraavien hallitsijoiden aikana:

Eerik Pommerilainen (1381-1459), Kustaa Eerikinpoika Vaasa (1496-1560), Eerik XIV (1533-1577), Pietari Brahe (1602-1680) ja Aleksanteri I (1777-1825).

Suolasilakkaa Eerik Pommerilaisen tapaan (Etikkavihanneksia ja lepää)

Kustaa-kuninkaan iltapala (Ruisleipää, porkkanaa, lanttua, sipulia ja porsaanlihaa)

Kalaa Eerik XIV hovin tapaan (Voitaikinaan leivottua lohta ja keitettyä parsaa)

Pietari Brahen peuranlihapullat (Ohraa ja keitettyjä herkkusieniä)

Charlotte russe (Viipurilainen kääretorttuleivonnainen Aleksanteri I:n ajalta)

Turku 1.1.2010, -13,4C

Onnellista tätä vuotta!

Lisa onkin Isabella

Mona Lisan henkilöllisyyttä on arvailtu ja tutkittu jo vuosisadat ja useimmat tutkijat ovat päätyneet nimeämään Mona Lisan Lisa Gheradiniksi. Löysin muutama vuosi sitten netin välityksellä kirjan Maike Vogt-Lüerssenin kirjan Wer ist Mona Lisa?.

Tutkimuksessa päädyttiin yllättävään lopputulokseen. Mona Lisa ei olekaan Lisa Gheradini, vaan hän on Isabella Aragonialainen, joka on ollut myös usean muun Leonardon da Vincin maalauksen mallina. Isabella oli Leonardon mielitietty, taiteilija ja hänen mallinsa menivät jopa naimisiin.

Tutkimuksen lopputulos oli yllättävä ja sen vuoksi kiintoisa, kun Isabella Aragonialainen on Bona Svorzan äiti ja Katariina Jagellonican isoäiti. Katariina asui herttattarena Turun linnassa 1562-1563. Vaihdoin Australiassa asuvan Maike Vogt-Lüerssenin kassa sähköposteja, ja Maike halusi nähdä linnamme, ja niinpä hän Euroopan kiertueellaan kävi myös Turussa.

Tutkija Maike Vogt-Lüerssen on saanut lisää todisteita teoriansa tueksi.

Jos tosiaan Isabella Aragonilainen on kuuluisassa maalauksessa salaperäisesti hymyilevä henkilö, pitää ilman muuta saada Turun linnan juhlahuoneiston seinälle tuo Katariinan mummon muotokuva. Kävijämäärät lähtevät huimaan nousuun.

Лиза на самом деле - Изабелла

По личности Моны Лизы проводились исследования и делались предположения в течение целых столетий, и большинство исследователей приняли решение называть Мона Лизу Лизой Герадини. Несколько лет назад я нашла через интернет книгу MaikeVogt-Lüerssenin kirjan Wer ist Mona Lisa?

Исследования привели к удивительным результатам. Mona Lisa,оказывается, и не Лиза Герадини, на самом деле она – Изабелла Арагонская, которая являлась натурщицей многих других картин Леонардо да Винчи. Изабелла была возлюбленной Леонардо, художник и его модель даже поженились. Результаты исследований были неожиданными и интересными ещё и потому, что Изабелла Арагонская являлась матерью Боны Сфорцы и бабушкой Катарины Ягеллоники. Герцогиня Катарина жила в Замке Турку в 1562 – 1563 гг. Я написала письмо по электронной почте проживающей в Австралии Майке Фогт-Люерссен, мы начали переписку, и Майке пожелала посмотреть наш замок, и таким образом во время своего посещения Европы она посетила также Турку.

Научный исследователь Майке Фогт – Люерссен получила дополнительные подтверждения в поддержку собственной теории.

Если этот таинственно улыбающийся персонаж знаменитой картины действительно является Изабеллой Арагонской, то безусловно необходимо поместить в банкетном зале Замка Турку этот портрет бабушки Катарины. Число посетителей замка будет сильно расти.