Luin Lotta Lundbergin rommaanin Klovnin kyyneleet. Se kertoo kääpiöseurueen matkasta uhkaavan maailmansodan varjossa. Se kertoo myös ulkopuolisuudesta, kaipauksesta ja rohkeudesta.
Kuulin monta sirkustarinaa kiertäessäni sirkushullu Markku Aulangon kanssa Suomen maata Yhtä sirkusta-näyttelyn suunnitteluvaiheessa. Näyttelyä rakennettaessa tutustuin Edit Kleinbarthiin, jonka elämänvaiheet liippaavat läheltä ajallisesti ja paikallisesti lukemani Lundbergin kirjan tapahtumia. Editin tarina on kovin erilainen, mutta sirkuslaisuus teki hänestäkin ulkopuolisen. Karavaani kulki paikkakunnalta toiselle, tavallaan se oli pakomatkakin, ja pieni tyttö joutui käymään yli sataa koulua. Ei siinä kerennyt solmia ystävyyssuhteita, muut koululaiset eivät edes tienneet tuntemattoman tytön nimeä, vaan hän oli aina "se sirkuslainen".
Edit halusi kirjoittaa kirjan kertoakseen, kuinka henkeäsalpaavia ohjelmanumeroita on sirkusteltoissa ja kiinteissä sirkusrakennuksissa eri puolilla Eurooppaa esitetty ja keitä niissä esiintyvät taiteilijat olivat. Siinä kaikessa hän ja hänen perheensä olivat mukana, joskus keskiössä, välillä sivusta tarkkailijana. Viiden vuoden urakan jälkeen valmistui "Balleriina hevosen selässä". Nyt on tekeillä uusi kirja, jossa valokuva-albumien haalistuneet kuvat saavat selityksensä, maneesin reunalla seisova klovnikin tulee näkyväksi.
Lotta Lundbergin kirja on siis romaani. Kirjailija on matkan varrella loitontunut haastateltavastaan ja tehnyt tutkimustyötä arkistoissa. Klovnin kyyneleet ei kuulukaan olla historiakirja tai elämäkerta, mutta silti Lundberg monien muiden kirjailijoiden tavoin pelastaa elämäntarinoita, jotka muutoin häipyisivät unholaan. Taiteessaan he voivat liikkua faktojen parissa ohuesti, mutta ihmisessä syvemmin kuin historioitsijat.
Monasti kiinnostumme ihmisestä ja hänen tietämistään asioista vasta sitten, kun henkilö on kuollut ja asioiden tarkentaminen haastatteluilla on myöhäistä. No voihan sitä tietysti penkoa jälkeen jääneitä papereita ja tehdä oman tulkinnan. Aloittaessani 70-luvulla vajaan vuoden kestäneet kulttuurihistorian opinnot jäi mieleeni opettajan lausahtama runon säe: "Unohdus, siihen kuiluun kaikki hukkuu. Mennä rajan yli ja tulla historiaksi." Nyt käsitän säkeen uudella tavalla, siis ensin unohdus ja sitten historiaksi.
Täältä löytyy arvio Lundbergin kirjasta.
Kuulostaa siltä, että minunkin kannattaisi tämä lukea. ehkä vielä hurahdan sirkusteemaan. Kiitos esittelystä!
VastaaPoistaTervetuloa hurahtaneitten joukkoon. Saat kirjan minulta lainaksi.
VastaaPoistaNo huh huh...Sanonta yksi asia johtaa toiseen, ja nyt se tosiaan piti paikkansa. Tulin tänne monen mutkan ja uteliaisuuden kautta. Editin seurassa tuli vietettyä hetki jos toinenkin, kun 70 luvulla olin töissä Suomen Tivolissa. Kirjassa kuulemma on kuva Bedford merkkisestä kuorma-autosta, joka tuli tutuksi. "Pappa" Sandor tarjosi aina kahvit ja munkin, kun siirryttiin paikasta toiseen ja kun saavuttiin määränpäähän, niin kaivoi lompakosta vitosen extra palkkana. Kun viimeisen kerran parkkeerasin auton, niin kyllä siinä taidettiin muutama tippa silmästä vuodattaa, kun erottiin. On kyllä pakko jostain tuo kirja löytää. Olisihan tuo aika mielenkiintoista tavata Edit ja katsoa mahtaako muistaa ja samalla muistella menneitä aikoja.
VastaaPoistatimmy@luukku.com