sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Tuhtia laivamuonaa


Olen vapaalla tavallista piemmän jakson, kun on talkoovapaat ja ylityövapaat ja vuosilomat. Linnassa on menossa vuoden tärkein tapahtuma Ritaripäivät. Minä tyhjennän kotona eteisen ylähyllyä, jonne on tullut heiteltyä vaikka mitä. Tuli vastaan À la Carte.


Vuosituhannen vaihtessa suunnittelin Nina Lepokorven kanssa m/s Silja Europaan Kuninkaantie-Menun. Selvitimme ruokatarvikkeet, joiden pohjalta laivan keittiömestarit loihtivat herkut. Jos aterian söi alkupaloista jälkiruokaan, pärjäsi laivalla mukavasti seuraavan päivän aamupalaan asti.


Kuninkaantieksi nimetty, Suomen kahden huomattavimman keskiaikaisen linnan välillä kulkeva tie johti Turusta Viipuriin. Jo varhain johti tie Raaseporiin ja myöhemmin Helsinkiin. Tämä tie muodosti osan pitkästä reitistä, joka kulki linjaa Göteborg (Älvsborg) - Västerås - Tukholma - Turku - Viipuri.


Seutujen yhditäminen maitse ja meritse oli välttämätöntä valtkunnan hallinnon, puolustuksen ja koossa pysymisen kannalta. Tietä pitkin kulkivat Ruotsin valtakunnan kuninkaat keskiajalta aina 1800-luvun alkuun asti. Sitä käyttivät myös Venäjän tsaarit ja vielä 1900-luvun alkupuolella Turun ja Helsingin välillä kulkevat matkustajat. Tuolla tiellä, linnoissa, kartanoissa ja kestikievarissa, keinahtelevissa vaunuissa, merellä myrskyssä ja tyvenessä, maisteltiin ruokapöytien uusia herkkuja.


Kuninkaantien tarina alkoi 1200-luvulla ja jatkuu tänäkin päivänä. Hallitsijoiden keittiöistä kulkeutuneet tuoksut ja maut ovat vain jalostuneet entisestään.


Kuninkaan-Menu rakentui niiden ruokatarvikkeiden ja ruokalajien pohjalle, jotka nautittiin seuraavien hallitsijoiden aikana:


Eerik Pommerilainen (1381-1459), Kustaa Eerikinpoika Vaasa (1496-1560), Eerik XIV (1533-1577), Pietari Brahe (1602-1680) ja Aleksanteri I (1777-1825).


Suolasilakkaa Eerik Pommerilaisen tapaan (Etikkavihanneksia ja lepää)

Kustaa-kuninkaan iltapala (Ruisleipää, porkkanaa, lanttua, sipulia ja porsaanlihaa)


Kalaa Eerik XIV hovin tapaan (Voitaikinaan leivottua lohta ja keitettyä parsaa)


Pietari Brahen peuranlihapullat (Ohraa ja keitettyjä herkkusieniä)


Charlotte russe (Viipurilainen kääretorttuleivonnainen Aleksanteri I:n ajalta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti