lauantai 26. syyskuuta 2009

Museon historiaa - Turun linna




Dioraaman taustakuvana on pronssikautinen hautaröykkiö ja maisema nähtynä Liedon Kotokalliolta n. 1500 eKr. Havupuut ovat valtaamassa maisemaa, joka on merkki ilmaston viilenemisestä. Näkymän maalasi Reino Mattila.


Turun seudun esihistoria-näyttely - Pronssikausi (1500-500 eKr.)


Kerroin aikaisemmin blogissani kivikauden dioraaman rakentamisesta Turun seudun esihistorian näyttelyyn Turun linnaan. Myös pronssikauden esittely toteutettiin dioraama-näyttelynä. Työryhmään kuului lisäkseni Reino Mattila, Juha Stenberg ja tutkija Nina Lepokorpi.


Arkeologiaa opiskelleina kahlasimme opinnoista tututut Kivikosket ja siihen astiset tutkimukset niiltä osin kuin ne käsittelivät meille ajankoihtaisiksi tulleita aihepiirejä. Totesimme, ettei metallin tulo rannikkoseudulle ollut aiheuttanut suurta mullistusta, sillä alue oli koko pronssikauden ajan tuontimetallin varassa. Kalliin pronssin ohessa käytettiin edelleen kivisiä työkaluja.


Suomesta on kuitenkin löydetty todisteita pronssinvalantataidosta. Kaksiosaisilla vuolukivimuoteilla valettiin itäisiä onsikirveitä, joiden muotteja on löydetty Itä- ja Pohjois-Suomesta, alueilta, joiden läheisyydessä vuolukiveä esiintyy. Todisteena siitä, että valantataito oli hallinnassa aikakauden jälkipuoliskolla rannikkoseuduillakin, ovat paikallista valantaa olevat kirveet. Länsi-Suomesta on löydetty savisia korumuottien katkelmia. Olin tehnyt valinmuoteista Suomen ja vertailevan arkeologian oppiaineeseen proseminaarityön ja silloin olin kartoittanut vuolukivimuottien ja savimuottien löytöpaikat.


Valantatekniikasta ei löytynyt tietoja, joten päätimme tutkia, millä tavalla pystytään valamaan pronssikirves. Hankimme Nunnanlahdesta Suomen Vuolukiveltä tasalaatuista vuolukiveä ja Reino Mattila ryhtyi työhön. Hän veisti muotin aidon pronssikirveen mukaan. Ratkaistavana oli monta pulmaa ja totesimme, että tuskin vastaavaa koetta oli kukaan aikaisemmin tehynyt sitten esihistorian. Tutkija Nina toimi assistenttina, etsi kirjallisuudesta tietoja ja dokumentoi työvaiheet yksityiskohtaisesti kirjoittaen lopuksi vuosikirjaan  (ABOA 1985, Turku 1987) ansiokkaan artikkelin.


Kukaan ei oikein uskonut, että vuolukivimuotti kestäisi tuhannen asteen lämpötilan, mutta saimme turkulaisen valimon yhteistyöhön. Valanta oli jännittävä tapahtuma, niin jännittävä, että tehtävänäni ollut tapahtuman dokumentointi epäonnistui ja valantaprosessista tuli otetuksi vain muutama valokuva. Valantatulos oli kuitenkin vakuuttava ja olimme ylpeitä saatuamme aikaan melkein aidon pronssikautisen kirveen, joka on nykyään nähtävissä linnan näyttelyssä. Pronssiesineiden lisäksi näyttelyssä on esillä maanviljelyksen saapumisesta kertova piistä valmistettu sirppi, jota on väitetty myös lihaveitseksi. Se on aito esihistoraillinen esine, ei meidän valmistamamme.


Pronssikauden selvimpiä merkkejä ovat hiidenkiukaat ja niin päädyimme rakentamaan pieneen esilinnan huoneeseen hautaraunion. Valitsimme dioraamaan esimerkkiraunioksi Liedon Kotokallion hiidenkiukaan. Vaelsimme porukalla hiidenkiukaalle kuvittelemaan, miltä maisema näyttikään yli 3000 vuotta sitten. Korkeuskäyriin tutustuminen antoi viitteitä siitä, että vain korkeimmat vaarannypyt pistivät ylös merestä. Vainajia kunnioitettiin rakentamalla hautaraunio korkeimmalle kukkulalle, lähelle aurinkoa. Tutkimuksissa on havaittu hiidenkiukaan sisältävän useita sisäkkäisiä kivikehiä, jotka on tehty aina uuden polttohautauksen yhteydessä, samalla kivikumpu laajeni ja sai korkeutta.


Pronssikautisen hautaraunion kokoaminen painavista kivenmöhkäleistä näyttelyhuoneen lattialle epäilytti, joten kalliopinta ja osa kivilatomuksesta rakennettiin maalatuista styrokslohkareista. Kivikehän sisälle laitettiin hautaraunion aidot löydöt, jotka ajoittuvat 1200 e.Kr.: pronssitiakri, rullapäinen koruneula, palanut luuesine ja luujäännöksiä poltetusta vainajasta. Onkohan siellä kaikki nuo esineet, en muista, täytyy käydä tarkastamassa asia? Muistelen, että ainakin palanut luuesine puuttuu.


Pronzezeit (1300-500 v.Chr.)


Das Diorama der Ausstellung zeigt die für die westliche Bronzekultur Finnlands tüpische Grabform, das Steinhügelgrab. Dieses Grab wurde nach der Grabruine auf der H¨gel Kotokallio in der unweit von Turku liegenden Gemeinde Lieto rekonstruirt. Die Grabruine datiert aus dem 13. Jahrhundert.


Die Feuerbestellung verallgemeinerte sich in der Bronzezeit. Die verbrannten Knochen wurden auf dem Felsen ausgebreitet und mit einem Steinhaufen bedeckt. Die Gräber wurden im allgemeinen am Gewässer, in Höhenlagen, aufgebaut.


Neben dem Fischen und Jagen begann man in der Bronzezeit Viehzucht und einigermassen auch Ackerbau zu betrieben. Davon zeugen die Feuersteinsicheln.


Die Zeit wurde nach dem ersten vom Menschen gebrauchten Metall, der Bronze, benannt. Metallgegenstände aus jener Zeit wurden in Finnland vergleichweise selten gefunden. Dies ist darauf zurückzuführen, dass Bronze eine wertvolle Importware war. Auch in Finnland wurde das Giessen des Metalls bekannt, so dass die zerbrochenen Gegenstände verschmolzen und neu gegossen werden konnten.


Nina Lepokorpi: Casting Bronze Axes


Interest in the techniques of casting axes in the Bronze Age was aroused when the first prehistoric exhibition of basic exhibits from Turku´s history was being planned. The exhibition was opened to the public in the Castle of Turku in 1985.


Finds associated with Bronze Age casting in Finland are limited to moulds and smelting pots. Many moulds made of soapstone for casting axes have been found in eastern and northern Finland but no study has been made of the casting technology. It was decided to try to determine the process by means of experimental archaeology.


For the experiment a soapstone mould in two parts was constructed and in it a core section made of casting sand with pouring spouts and casting channels. The actual casting was done in a forge. Apart from one or two details the final result was satisfactory.


To obtain the answer to certein quations arising out of the ecperiment futher study is needed. It sould be interesting to try out different ways of casting the axes, for example, by casting with the core section but without the pouring spouts and casting channels or without the core section altogether. Attemps mights also be made at casting using some other core material than clay and sand, which proved to be practical. (Vuosisata vuolukiveä, A Century of Soapstone 1893-1993, 1993)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti