Parantava paukahdus

Olin museomatkalla Helsingissä ja lopulta olin varsin uuvuksissa rahjattuani iänikuista painavaa reppuani joka paikkaan. Mitenkä siitä ei voi luopua hetkeksikään. Jalkani olivat muussia ja selkäkin alkoi oireilla. Oli vielä aikaa ennen kuin pääsisin majapaikkaani ja niinpä päätin mennä - museoon.

Menin Kiasmaan ja sain helpotuksekseni jättää tamineeni ja repun (ei saa viedä mueotiloihin) naulakkoon. Päädyin huoneeseen, jossa pyydettiin vierailijoita riisumaan kenkänsä, taiteilijan toivomus oli, että näyttelyyn tutustuttaisiin sukkasillaan. Oli mukavaa riisua kengät uupuneista jaloista. Kun astuin näyttelysaliin, tilanne parani entisestään, sillä taideteosta tarkasteltiin pehmeällä matolla selällään maaten.

Siinä oli kuin alkumeressä tai syksyisessä puutarhassa, sellaisessa jossa jalkojen alla räjähtelevät ylikypsät osittain mädäntyneet omenat. Tuli aika monia mielikuvia tajuntaan, musiikki vauhditti niitä, joten suuren osan ajasta pidin silmiä kiinni. Keskellä huonetta riippui koivunrunkoja, joiden oksissa keikkui läpikuultavia esineitä heittäen varjonsa seinälle. Koivut ja esineet olivat vähän kuin hopeaa ja minusta ne olivat hyvin kauniita. Lastasin kipeän selän alle tyynyjä niin että lopulta katsoin taideteosta ylösalaisin ja silloin selässäni paukahti. Jotain laukesi tai meni paikalleen tai joku lihas rentoutui niin että sen jälkeen oli mukava olla puolihorteessa taideteoksen sisällä.

Teoksen luoja on videotaiteen tähti Pipilotti Rist. Seuraavana päivänä teki mieli mennä Kiasmaan uudestaan, mutta se nyt olisi ollut liioittelua.