Taivaan portilla

Jeesus sanoo: ... mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään,

ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. (Matt. 7:13–16).

Sain tilaisuuden käydä tutustumassa Turun Pyhän Katarinan kirkon kappelin alttarimaalaukseen. Sen on maalannut Theodor Schalin vuonna 1955.

Pappi-Merjan avustuksella löysin maaluksesta 18 henkilöä, ihmisiä vauvaikäisestä vanhukseen, osa enkeleitä. Keskustelimme maalauksen yksityiskohdista ja viivyimme kappelissa puolisen tuntia. Sisällöstä voi päätellä, että olin papillisessa seurassa.

Ammattiryhmistä ainakin tieteen ja taiteen harjoittajat sekä mustavalkoiseen työasuun pukeutunut hilkkapäinen diakonissa olivat päässeet kuvaan mukaan. Joukon keskellä oli myös äiti ja lapsi ja heitä kohti kurkottava isoäiti, aivan kuin Maria, Jeesus ja Jeesuksen mummo Anna. Taivaan postista sisälle liukuvat näyttävät muuttuvan kevyen aineettomiksi, kenties heistä tulee enkeleitä.

Vasemmalla reunalla nuori mies katsoo portista pois päin ja puristaa kirjoja rintaansa vasten. Hän rikkoo ensimmäistä käskyä, sillä kirjat ovat hänen epäjumalnsa, tietoisesti hän valitsee intohimonsa. Edessä on lyyhistyneenä nainen, jolla on lyyra kylkeä vasten. Hän on kiinnostunut lääkintätaidosta, siksi lyyra. Sellaisen äitini sai kun pääsin ylioppilaaksi, Kenties nainen on halunnut löytää ikuisen elämän salaisuuden kasveista kuten muinaiset alkemistit. Naisen edessä on Stilleben, siinä saattaa olla omenien lisäksi viinirypäleitä ja viikunoita. Yhdestä omenasta on vain siemenkota jäljellä. Nippu siveltimiä on siirretty syrjään. Hän tai joku muu on joutunut riisumaan naamionsa, näytelmä on päättynyt.

Maahan tallattavaksi on joutunut laakeriseppele, kunnian ja oppineisuuden tunnus, sinivalkoisella nauhalla varustettu. Hauta on ehkä jo kaivettu valmiiksi, lapio on saanut jäädä. Hautakummun seppelekin on siinä portin edessä, värikkyydessään kovin erilainen kuin seppeleet nykyisin, Merja totesi.

Portin vasemmalla puolella olevilla on ratkaisun paikka. Keskellä oleva nuori mies on nöyrtynyt, hän on polvillaan portin edessä. Portilla seisoo enkeli, odottaa tulevia vai kaipaako takaisin.

Oikealla on arki moninaisuudessaan, siinä vauvaikäinen ja äiti, rakastuneet, diakonissa hoivaaa tyynyllä istumaan tuettua vanhusta, joka näyttää satavuotiaalta, mutta kävelyyn tarvittavat kyynärsauvat ovat vielä käden ulottuvilla. Aika moni on selin ja sen vuoksi ei näe porttia. Madonnakin on selin, suojelee lastansa, ei halua ajatella sitä mikä on edessä. Hänkään ei tiedä, kuka ensimmäisenä joutuu lähtemään. Merja totesi, että taivaan portti on tuossa aivan lähellä.

Kun katsoin maalausta etäältä, Merja harjoitteli arkkujalustan vieressä ristin tekemistä hiekalla ja mietti, jospa hän teksisi seuraavassa ruumiinsiunauksessa ristin, kun sen tekeminen ei olekaan vaikeaa. Saman asian voi helposti hoitaa tekemällä kolme pientä hiekkakasaa, jotka kuvaavat samaa asiaa, ristiä. Ensiksi mainittu menetelmä näyttää hienommalta.

Olen kirjoittanut aikaisemmin kirjoituspiiriä varten pienen tarinan, joka sivuaa Pyhän Katarinan kappelin alttarimaalauksen syntyvaiheita. Olin aikaisemmin nähnyt taideteoksesta mustavalkoisen valokuvan. Portin vierellä vasemmalla pieni tyttö tutkii keskittyneenä kaulanauhaansa helmi helmeltä, aina on uusi helmi vastassa, uusi sininen helmi, aivan kuin rukousnauhassa.