Turun Sanomissa sunnuntaina 28. 6. oli toimittaja Pirjo Vismasen juttu Eläimellistä menoa Turun linnassa. On todella hyvä, että tapahtumistamme kirjoitetaan, mutta tämänpäiväinen selostus linnan keskiaikapäivistä tuotti enemmän näppylöitä naamaan kuin hyvää mieltä.
Keskiaikapäivillä oppaat kertovat, kuinka linnojen piirittäjät yrittivät monin eri tavoin saada puolustajien voimavarat ehtymään, saatettiin esimerkiksi heittää raato kaivoon ja näin saastuttaa vesi juomakelvottomaksi. Toimittajan väittää oppaan kertoneen, kuinka vihollinen singautti Turun linnan muurien sisäpuolelle kuolleita lehmiä ja muita eläinten raatoja. Näin linna joutui biologisen sodankäynnin kohteeksi.
Linnan huoneissa aikakaudet limittyvät toisiinsa ja kierroksen aikana joudutaan keskiaikapäivilläkin väistämättä kulkemaan myös renessanssiaikaisissa linnan osissa, joten Juhana herttuasta puhuminen kuuluu ohjelmaan. Osoittamalla aikakausien välisen eron voi syventää tietoa keskiajasta, kertoa uusien tuulien aikaansaamasta murroksesta rakennuskulttuurissa, muodissa ja tapakulttuurissa. Mutta että toimittaja laittaa oppaan puhumaan samassa henkäyksessä keskiajasta ja Englannin Elisabet I:stä ja karhujen kiusaamisesta. Hän innostuu kirjoittamaan, että Turun linnaan olisi ostettu karhunkettinkejä ”metri jos toinenkin”. Sitten jo kerrotaan, kuinka taisteluissa hevonen sai ylleen 500 kg painavan haarniskan!
Museon tehtävänä on tiedon jakaminen, ei ihmisten kosiskelu satuilemalla. Tutkimme, opettelemme uusia asioita, tarkistamme tietoja, se on työtämme. Tunnin mittaisille opastetuilla kierroksilla joudumme yleistämään ja pelkistämään asioita, mutta arvostamme museovieraita, emme puhu heille soopaa. Haluamme palvella hyvin ja olla luotettavia.
Olemme voimattomia, kun lehti on tipahtanut postiluukusta ja huomaamme toimittajan laittaneen oppaan suuhun virheellistä tietoa. Meidän mielstämme totuus riittää, ylilyöntejä ei tarvita. Eikö se lehdistölle riitä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti