tiistai 1. kesäkuuta 2010

Turun sirkuskoulutusta ei saa lopettaa!



Ylemmässä kuvassa on kahlekuningas Timo Tuomivaaran esiintymisasu, vannetaiteilija Cia Grangerin esiintymisasu ja hulavanteet, hiusakrobaatti Heidi Jernströmin esiintmisasu, klovni Max Renardia esittävä Irena Kalliomäen tekemä nukke ja Pietarin sirkusmuseon omistama Prometei-nuorallakävelynumeron taiteilijan puku. Turun linna 2002.

Alemmassa kuvassa sirkushevonen, oikealla näkyy hiusakrobaatti Heidi Jernströmin esiintymisasu ja alhaalla oikealla surmanajaja Onni Suurosen osasto. Turun linna 2002.

Kun ajattelen Turun sirkuskoulutuksen lopettamisuhkaa, minulla kohoaa verenpaine. Miten voi olla mahdollista, että täällä kukoistukseen kohonnut koulutus lopetetaan noin vain. Ja nukketeatteri pistetään pakettiin samantien.

Muistan ajat, jolloin sirkuksen opinahjoa rakennettiin Turussa. Muistan innostuksen, uusia mahdollisuuksia avaavan taiteenlajin tulon kaupunkiin. Se oli erikoista, erilaista, sellaista mitä muualla ei ollut. Markku Aulanko vei ajatusta eteenpäin. Sirkus tuli Taideakatemian oppiaineeksi ja vuosien mittaan taiteenlaji teki läpimurron myös päättäjien sydämiin.

Edistysaskeleita olivat:

1980 sirkus otetaan nuorison valtakunnalliseen taidetapahtumajärjestelmään
1991 Suomen nuorisosirkusliitto perustetaan
1992 sirkus tulee mukaan lakiin taiteen perusopetuksesta
1994— Sirkusfestifaalit vuosittain
1995 tutkintoon johtava koulutus alkaa Turussa
1999 taiteen keskustoimikuntaan perustetaan sirkus- ja estradijaosto

Jos Turku antaa pois sirkuskoulutuksen, sen sieppaa Aalto-yliopisto tai joku muu laitos Helsingissä. Pääkaupunkiseutu hamuaa muutenkin vetovoimaiset alat itselleen, ja nyt Turku on luovuttamassa vapaaehtoisesti tämän kultamunan. Nykyisin olipa kyse teatterista, lavashowsta, messuista tai markkinoista, ohjelmassa on mukana vahvasti sirkuksen elementtejä. Myös kulttuuripääkaupunkivuoden Turku palaa-teeman ilotulituksessa tulennielijä astuu estraadille.

Sirkuskoulutuksesta valmistuneet työllistyvät lähes sataprosenttisesti ja monella Turussa oppinsa saaneita taiteilijalla on kiinnitys maailman huippusirkuksissa. Sirkus Finlandian (1976—) maneesilla näimme viime kesänä Turun oppilaista Antti Sunialan.

Viime vuosina on Suomeen perustettu useita sirkuksia, joten akrobatian, jongleerauksen, klovnien ja voimamiesten ystävät pääsevät nauttimaan maneesien villistä menosta ympärivuotisesti. Viime lauantaina istuin Hepokullan kentällä Sirkus Florenton sirkusteltan täydessä katsomossa.

Vuonna 2002 oli Turun linnassa Yhtä sirkusta-näytely, joka juhlisti Sirkuksen Suomeen tulon 200- vuotista historiaa. Näyttelyn
suojelija oli presidentti Tarja Halonen. Hän kirjoitti:

...

"Sirkus tuli Suomeen Turun kautta. Turussa myös aloitettiin ensimmäisenä tutkintoon johtava sirkusalan koulutus. Kiertävän taidemuodon luonteeseen kuitenkin kuuluu, että sirkuksen juhlavuotta voidaan viettää niin Turussa kuin Hangossa kuin Ivalossakin.

Toivon onnea nuorille sirkustaiteilijoille ja alan harrastajille. Samalla haluan kiittää niitä yhteisöjä ja yksittäisiä henkilöitä, jotka
vastoinkäymisistä huolimatta ovat jaksaneet tehdä työtä sirkustaiteen eteen. Heidän ansiostaan voimme juhlia tätä vuotta!"

Turun on pidettävä huolta siitä, että tulevaisuudessakin on aihetta juhlaan.

Markku Aulangon kommenttiin liittyen, Sauli Kososen kirjoituksen voi lukea täältä.

Tästä pääsee lukemaan Kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Elina Rantasen kommenttissa mainitun esityksen.

12 kommenttia:

  1. Turussa kunnallispolitiikka on jo itsessään sirkusta, ja erilaiset silmänkääntötemput sujuvat poliitikoilta ja johtavilta virkamiehiltä ilman koulutustakin, joten ehkä he eivät sen vuoksi tajua riittävästi arvostaa sirkuskoulutuksen merkitystä.

    VastaaPoista
  2. Viisitoista vuotta sitten poliitikot ja virkamiehet tekivät päätöksen sirkuskoulutuksesta Turussa. Ei kai sitä voi noin vai lopettaa, vai voiko.

    VastaaPoista
  3. Ehkä joku puhuu niille järkeä. Ehkä joku lukee blogisi, ja tulee katumukseen.

    VastaaPoista
  4. Koska Salme mainitsee minut nimeltä, on pakko hiukan kommentoida. Olen saanut olla mukana Salmen luettelemissa kehitysvaiheissa mutta en suinkaan yksin. Turun koulutuksen syntyvaiheissa oli ratkaiseva merkitys Tutvon ennakkoluulottomalla rehtorilla Maija Palonheimolla ja opetusta hahmottamassa olivat mukana Taina Kopra ja muut opettajat. Salmen mainitsemat askeleet ovat olleet niitä positiivisia askeleita mutta tasapuolisuuden nimissä on mainittava merkillisiä negatiivisia kehitysvaiheita.
    1950-luvulla sirkus tukahtui Suomessa olleeseen huviveroon.
    1980-luvulla maatalousministeriö kielsi sirkuksesta norsut. Suomi on ainoa maa maailmassa, joka tämän päätöksen on tehnyt.
    2010 valittiin taiteen keskustoimikuntaan uusi sirkusjaosto, mutta siinä ei ole mukana yhtään sirkusasiantuntijaa.
    Jos Turku nyt lopettaa koulutuksen, niin päätös on yhtä käsittämätön. Turusta valmistuneita opiskelijoita ja opettajia on ollut maailmallla huippupaikoissa. Markku Karvo Pariisin Lidossa, Pauliina Räsänen Cirque du Soleilissa ja Liina Aunola maailman suurimmassa perinteisessä sirkuksessa Ringlin Brothers and Barnum & Baileyssä, vain muutamia maiinitakseni.Liina Aunola on nyt kahden vuoden kiinnityksellä Singaporessa.
    Turun kulttuuripääkaupunkihankkeessa on kaksi suurempaa sirkusprojektia, Pauliina Räsässen luotsaama Cirque Dracula ja Turun amk:n toteuttama Future Circus-festivaali. Viime mainitun päätöstapahtumana on Aurajoen yllä tapahtuva Elements- ilmashow.
    Markku Aulanko

    VastaaPoista
  5. Tässä asiassa eivät nyt toiveet auta. Pistäkää Salme ja Markku nuo tekstinne tavalla tai toisella a.suurimman turkulaisen sanomalehden sivuille b. kaikkien turkulaisten päättäjien tiedoksi.
    Muistan linnan sirkusnäyttelyn rakentamisen - sen yhteydessä sain tutustua Markku Aulankoon
    (vau mikä mies)joka sai viimeksi pikkutyttönä sirkuksessa käyneenkin sielustaan asti innostumaan sirkustaiteesta. Nimenomaan taiteesta. 2000-luvun alussa taisi olla sirkuksen kulta-aika alkamassa, niin ainakin luultiin.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Markku tärkeistä täydennyksistä. Niin ei sirkuksen matka ole ollut koko ajan yhtä auvoa. Ikävää, kun juuri laman kourissa Turku menettää suurella työllä aikaan saadun opinahjon. Sinä olet puhunut myös siitä, miten monia mahdollisuuksia sirkuksella on erilaisissa terapioissa, motoriikan hiomisessa, vanhustyössä. Sitten on sairaalaklovnit myös. Paljon menee.

    Kyllä Yhtä sirkusta-näyttely oli minullekin se, joka edelleen kouluttaa sirkuksen pariin. Silloin arvelin, että niinä vuosina sirkus vihdoin ja viimein oli lunastanut paikkansa Suomen taiteen kentässä.

    VastaaPoista
  7. Käväisin eilen pikapikaa Turussa katsomassa sirkusopiskelijoiden lopputyönäytöstä. Samalla vilkaisin Myllysiltaa, jonka lähellä asuin Turussa ollessani. Kahvilla istuessani huomasin, että eilisessä Turun Sanomissa oli arkkitehtiopiskelija Sauli Kososen ansiokas kirjoitus sirkuskoulutuksen puolesta. Koulun opiskelijat ovat keränneet nimiä adressiin koulutuksen säilyttämisen puolesta.He tulostavat adressin paperille ja käyvät viemässä sen tempuilla höystettynä päättäjille. Paluumatkalla sain junaan viestin, että eräs kansanedustaja olisi kiinnostunut selvittämään, mitä hän voisi asian eteen tehdä. Työtä lakkautuspäätöksen kumoamiseksi tehdään siis koko ajan. Markku

    VastaaPoista
  8. Hei,
    En tiedä yhtään poliitikkoa, joka haluaisi sirkuksen ja nukketeatterin koulutusten loppuvan Turussa. Sekä kulttuurilautakunta että kaupunginhallitus ovat yksimielisesti lausuneet, että näistä on pidettävä kiinni. Esitys lakkauttamisista nousi esiin ministeriön ja amk:n tulos- ja tavoiteneuvotteluissa, mikä sinänsä on hieman erikoista, mutta käsittääkseni lopullinen päätös tehdään kuitenkin amk:n sisällä. Useat poliitikot ovat tehneet töitä sen eteen, että näitä ainutlaatuisia ja Turun profiiliin keskeisesti kuuluvia aloja ei lakkauteta. Tämä siis kommenttina siihen olettamukseen, että poliitikot olisivat ajamassa näitä koulutusohjelmia alas. Päinvastoin, monet poliitikot ovat olleet järkyttyneitä tästä esityksestä. Blogistani löytyy kulttuurilautakunnan lausunto asiaan: http://www.elinarantanen.net/
    terveisin Elina Rantanen, kulttuurilautakunnan puheenjohtaja

    VastaaPoista
  9. Kiitoksia kommenteista, jotka vaikuttavat aika lohdullisilta. Lisäsin Elina Rantasen kommentissa olleeseen osoitteeseen linkin bloggaukseni loppuun.

    Sirkuskolutus pitää Turussa turvata pitkälle tulevaisuuteen. Ainoastaan silloin voi koulutusta ja opiskelua viedä eteenpäin pitkäjänteisesti. Löysässä hirressä roikkuminen vie voimat.

    VastaaPoista
  10. Hyvä kuulla, että poliitikot ovat hereillä ja puolustavat sirkustaidetta Turussa. Mutta miten mahtaa käydä nukketeatterin.

    VastaaPoista
  11. Mitähän tämä koulutuksen mahdollinen lopettaminen Turussa merkitsee oph:n näyttötutkintotoimikunnan työn kannalta. Meillä on parin viikon kuluttua tämän toimikunnan viimeinen kokous, joten pitäneekin ottaa asia esille ja antaa eväitä seuraavalle toimikunnalle, joka aloittaa työnsä syksyllä. Sirkuksen osalta on tutkintoperusteet määritelty vasta perustutkinnon osalta mutta tämähän kiirehtii asian viemistä eteenpäin myös ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon osalta.
    Eihän siitä ole kuin pari vuotta kun tämä koulutuksen lopettaminen oli Turussa edellisen kerran esillä. Tetterikorkeakoulu Helsingissä on suunnitellut pitkään maisterikoulutuksen aloittamista, mutta toistaiseksi se on siirtynyt. Jos Turku nyt toistuvasti kompuroi tässä asiassa niin Helsinki varmaan vauhdittaa omia suunnitelmiaan.
    Markku A

    VastaaPoista
  12. Niin ei se riitä, jos päätetään jatkosta, sitten kitkutellaan vuosi pari eteenpäin ja eikös sama uhka edessä. Onneksi sentään löytyy toimijoita, joilla on näkemystä. Toivottavasti heidän mielipiteensä eivät kaiu kuuroille korville.
    Ja nyt sirkuskirjaa tekemään lähtee Salme

    VastaaPoista