Turvajärjestelyt olivat kaupungissa huippuluokkaa, vartijoita oli maassa ja puissa, pommikoiria, kuuma linja Pariisiin. Kaupungin edustajat ja museomme pr-väki olivat valmistautuneet ottamaan vastaan Turkuun saapuneen Ranskan presidentti Francois Mitterandin seurueineen.
Helsingin sanomien Nyt-liitteessä Sami Sykkö kertoo kirjeenvaihtaja Helena Petäistöstä, kuinka tämä napsii haastatteluja tähtipoliitikoilta. Sen Petäistö teki Turun linnassakin 80-luvun puolivälissä.
Olin siellä mukana minäkin, ensin vastaanottoseremonioissa ja sitten pitämässä ulkomaalaisia toimittajia kurissa. Pian kyllä selvisi, ettei median ylenmääräinen kiinnostus suinkaan suuntautunut Turun linnan historiaan, vaan Ranska oli suorittanut ydinkokeita merellä maapallon toisella puolella ja toimittajat halusivat saada tuoretta tietoa tapahtuneesta.
Olin tottunut maltillisiin suomalaistoimittajiin, mutta näiltä kauempaa tulleilta olin saada mikrofonista päähäni, kun temmoin savukkeita heidän suupielestään linnan kapeassa portaikossa. Huomioin, että osa mikrofoneista oli pehmustettu pöyheällä tuulisuojuksella. Toimittajajoukosta osa oli sauhuttelemassa pohjoisen ja eteläisen näyttelyhallin välisessä huoneessa, jossa nykyään on leikkikalunäyttely. Töytäilin ylös ja alas vellovassa toimittajamassassa, jolle presidentti jakeli säästeliäästi lausuntoja kuninkaansalissa, no eihän muutaman minuutin aikana paljon ehdi puhumaan. Ilmeisesti tuossa vaiheessa toimittaja Petäistö oli saaliineen jo tyytyväisenä matkalla kohti Pasilaa.
Museomme konservaattori Kari Appelgren oli ranskantaitoisena valtuutettu opastamaan presidenttiä. Ruokailemaan juhlahuoneistoon hän ei päässyt (kuten en minäkään), vaan hänen piti saapua paikalle, kun ateriointi oli ohi. Ohjelma etenikin odotettua nopeammin ja Karia tarvittiin opastustehtävään, mutta intendenttiä ei löydetty mistään, lopulta joku keksi hänen menneen työmaalleen. Kari löytyikin linnan työhuoneesta uppoutuneena taulukonservointiin, yllään maalitahrojen kirjoma valkoinen työtakki. Ilmoitettuamme tärkeän vieraan odottavan hän katsoi kelloaan, pudisteli päätään ja sanoi oi, oi, oi.
Kun vieraat oli saatu portista ulos, menin janoisena ja kurkku karheana karjumisesta Herrainkellariin. Pöydällä oli vajaa mineraalivesipullo, kumosin helmeilevän juoman kurkkuuni. Mitterand ei ollut onneksi tyhjentänyt koko pullollista.
Olin tottunut maltillisiin suomalaistoimittajiin, mutta näiltä kauempaa tulleilta olin saada mikrofonista päähäni, kun temmoin savukkeita heidän suupielestään linnan kapeassa portaikossa. Huomioin, että osa mikrofoneista oli pehmustettu pöyheällä tuulisuojuksella. Toimittajajoukosta osa oli sauhuttelemassa pohjoisen ja eteläisen näyttelyhallin välisessä huoneessa, jossa nykyään on leikkikalunäyttely. Töytäilin ylös ja alas vellovassa toimittajamassassa, jolle presidentti jakeli säästeliäästi lausuntoja kuninkaansalissa, no eihän muutaman minuutin aikana paljon ehdi puhumaan. Ilmeisesti tuossa vaiheessa toimittaja Petäistö oli saaliineen jo tyytyväisenä matkalla kohti Pasilaa.
Museomme konservaattori Kari Appelgren oli ranskantaitoisena valtuutettu opastamaan presidenttiä. Ruokailemaan juhlahuoneistoon hän ei päässyt (kuten en minäkään), vaan hänen piti saapua paikalle, kun ateriointi oli ohi. Ohjelma etenikin odotettua nopeammin ja Karia tarvittiin opastustehtävään, mutta intendenttiä ei löydetty mistään, lopulta joku keksi hänen menneen työmaalleen. Kari löytyikin linnan työhuoneesta uppoutuneena taulukonservointiin, yllään maalitahrojen kirjoma valkoinen työtakki. Ilmoitettuamme tärkeän vieraan odottavan hän katsoi kelloaan, pudisteli päätään ja sanoi oi, oi, oi.
Kun vieraat oli saatu portista ulos, menin janoisena ja kurkku karheana karjumisesta Herrainkellariin. Pöydällä oli vajaa mineraalivesipullo, kumosin helmeilevän juoman kurkkuuni. Mitterand ei ollut onneksi tyhjentänyt koko pullollista.
Ajaessani pyörällä kotiin pujottelin tien varteen kokoontuneiden ihmismassojen lomassa. Turkulaiset olivat tulleet vilkuttamaan Naantalin Kultarantaan matkaaville vieraille. Autoletka eteni hitaasti ja Ranskan presidenttiä ajeluttava musta biili oli suuri ja fiini. Ja kukas sieltä katselikaan presidentin auton ikkunasta, konservaatorimme Kari Appelgren.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti